Taas ollaan oltu tienpäällä. Ensin olin viikon Suomessa asioita hoitelemassa ja heti pikapyörähdyksen jälkeen piti taas lähteä uudelle kierrokselle. Pietarissa ehdin vain valmistella ja pitää jumalanpalveluksen ja sitten oli taas aika nostaa kytkintä.
No, oli tuossa sunnuntaipäivässä pari muutakin kohokohtaa. Ensinnäkin se, kun seurakuntamme vanhin jäsen, jolle kävin pääsiäisen tienoilla jakamassa ehtoollista ensin kotona ja sitten vielä sairaalassa, pääsi tulemaan kirkkoon. Jumalanpalveluksen jälkeen kahvilla oli kiva kuulla lisää tuon 97-vuotiaan rouvan elämästä – nauru siinä hersyi, kun hän humoristisesti kertoi menneestä ajasta. Kirkkokahvin jälkeen oli vielä päälle viimeinen rippikoulutunti. Parhaimmillaan oppilaita tuossa vironkielisessä ryhmässä oli kolme, mutta loppuun asti selvisi kuitenkin vain valitettavasti yksi. Hänet konfirmoidaan ensi sunnuntaina eli 14.6.
Maanantaiaamulla vähän kymmenen jälkeen sitten suuntasimme Volvon nokan kohti Viroa. Matka-aika, ruuhka-ajan jo mentyä, Ivangorodin tulliin on meiltä kaksi ja puoli, kolme tuntia. Matkalla meillä on yleensä aina yksi veskipysähdys ja tankkaamme myös Ivangorodin Nesteellä juuri ennen tulliin ajoa. Tällä kertaa tulliin saapuessamme edellämme oli ehkä reilun tusinan verran autoja, mutta aluksi jono ei liikkunut – jollain ilmeisesti ei ollut asiat parhaassa mahdollisessa ”jamassa” (ven. kuoppa), joten hommat näyttivät seisovan. Lopulta kuitenkin tuli meidän vuoromme ja pientä ”pöllöilyä” seuranneen mieluisan juttutuokion jälkeen puomi nousi ja saimme jatkaa matkaa. Myös Narvan puolella oli jonoa ja vissiin parin tunnin odottelujen jälkeen kiersimme Narvan raatitorille, jonka Lilli halusi käydä ”ikuistamassa”. Ilma oli mitä parhain. Sieltä suuntasimme Sillamäelle myöhäiselle lounaalle ja sen jälkeen matkamme kohti Tallinnaa jatkui. Sinne emme kuitenkaan päässeet menemään suorinta tietä, koska yksi silta oli remontissa – kiertoa tuli aika lailla.
Ensimmäinen yömajamme oli siis pääkaupunkiseudulla Viimissä yhden kummityttäreni perheen luona. Hänen onnitelemisensa oli tämänkertaisen reissumme toinen ”syy”. Eliisellä oli juuri edellisenä päivänä ollut syntymäpäivä ja lisäksi hän saa peruskoulun tänä keväänä päätökseen. Kolmesta ”tentittävästä” aineesta hän oli jo ehtinyt suorittaa kaksi ja niistä oli plakkarissa paras arvosana. Vielä jäljellä olevasta kolmannestakin varmaan tuli se paras, kun kysymyksessä on englanti – perhe on asunut vuosia englantia puhuvissa maissa. Olipa kiva tavata noita rakkaita ystäviä!
Viimsistä suuntasimme pienen ”kauppareissun” jälkeen kohti Tarttoa, jossa oli välipysähdys ja asioidenhoitoa ja sieltä jatkoimme Pühajärvelle kylpylään suosikkipaikkaamme – olimme tällä kertaa samassa huoneessa kuin viimeksikin – no, tuskin siellä oveen nimikylttiä sentään laitetaan ;?). Kyllä oli ihana käydä saunassa, pulahtaa veteen ja antaa vesisuihkun hieroa kehoa.
Hyvinnukutun yön jälkeen, naisväki ehti vielä käydä pulikoimassa aamullakin, söimme maittavan runsaan aamiaisen ja suuntasimme takaisin kohti Tarttoa. Siellä odotti parturi ja kampaaja sekä … autokorjaamo – varoitusvalo syttyi ja niinpä kiirehdin tutulle korjaamolle. Onneksi ehtivät päivän mittaan laittaa kylkeen kompjuutterin ja sen mukaan hapen ja bensiinin suhteessa oli hämminkiä. Taitaa olla ns. tyyppivika, kun löytyi varaosaliikkeen hyllystä valmiina ”õhumöötja” tai sitten kyseessä oli taas se edeltä valmistettu polku. ;?)
Vasta sitten, kun asiat Tartossa oli hoidettu, ehdimme myöhäiselle lounaalle, mutta seuraksemme saimme yhden entisen lastenhoitajamme äitinsä kanssa. Hän oli hiljattain mennyt naimisiin ja muuttaa kohta puoliin miehensä luo Saksaan – hänelläkin oli valmistujaiset tällä viikolla. Oli kiva tavata vielä ennen kuin hän muuttaa ”sinne” kauas!
Tartosta lähdimme kohti seuraavaa yöpaikkaa, joka oli Põltsamaalla. Vielä ennen kuin ehdimme yöpuulle kävimme morjestamassa yhtä Lillin luokkatoveria, jonka kotitalossa alakerrassa Lilli oli nuoruudessaan ehtinyt tovin asua. Hienoksi olivat taloaan laittaneet – melkein iski kateus eikä pelkästään sen takia, että joku saa asua omakotitalossa vaan myös sen takia, että joku osaa entisöidä vanhaa taloa niin hienosti. No, on kerrostalossakn hyviä puolia, toteaa Hannu hampaitaan kiristellen. 8?)
Seuraava päivä olikin sitten se varsinainen juhlan päivä – Lillin mummon 90 v. synttärit. Juhlat vietettiin samaisen ”majatalon” alakerrassa, jossa me yövyimme ja juhlimassa meitä oli lähes 20. Alunperin juhlijoita oli puolitoistakertaisesti, mutta sitten tuli kaikenlaisia voittamattomia yhteensattua ja moni halukas joutui jättämään juhlat väliin. Itse asiassa Lillin velikin meinasi joutua tuohon kerhoon, kun laivaväki meni tukilakkoon juuri edellisenä päivänä. Autopaikkaa nuori automies ei saanut, mutta pääsi sentään jalkamatkustajana laivaan mukaan ja bussilla Põltsamaalle. Vaikka koko päivään satoi ja erityisesti niinä hetkinä, kun Nana-mummon piti siirtyä autoon ja autosta, niin reippaasti tuo juhlakalu rollaatorinsa kanssa liikkui sateesta huolimatta.
Matkan jälkipuoliskolla Hannalla alkoi korvia särkemään, mutta siihenkin saimme avun vielä lähtöpäivän aamulla. Hänet otettiin paikallisessa terveyskeskuksessa vastaan, tutkittiin ja määrättiin lääke, joka saatiin apteekista mukaan. Homma toimi virolaiseen malliin eli kymppi plus.
Paluumatkaankin saimme helpotusta, kun Lillin veli tuli meidän kyydissä Narvaan tai paremminkin me hänen kyydissään. Minä sain pitää silmiä kiinni ja käväistä Höyhensaarilla sillä välin, kun Rein istui ratin takana.
Narvassa sitten kävimme vielä Prismassa ja sieltä suuntasimme tulliin testaamaan meille uutta ”ajastettua” tullia. Moinen systeemi muuten on tiedossa Suomeenkin ainakin kokeiluna maraskuusta lukien. Siis Suomen ja Venäjän rajalle. Ensin varataan netistä aika rajanylitykseen ja sitten mennään ajallaan odotusalueelle odottamaan. Sitten, kun oma rekisterinumero ilmestyy taululle, käydään maksamassa ylitys ja siirrytään tulliin, jonka edustalla taas jonotettaan ja tutkimusten jälkeen puomi nousee. Venäjän puolella asia tapahtuu ilman mafiaa hyvässä järjestyksessä.
Loppumatka Pietariin sujuikin sitten hienosti – juuri silloin kuin piti päästä vessaan ilmestyi näkyviin bensa-aseman ”hintapaalu” eikä näinkäänpäin ollut ruuhkia. Itse asiassa Pietari oli suht livahtanut vissiin datsoillee, kun kaupunki oli perjantai-iltana vähän ennen kahdeksaa melkein autio. No, silti paluumatkaan rajalta kotiin meni kaksi tuntia ja kolme varttia eli suht sama kuin mennessäkin. Mukava olla jälleen kotona!
Niin sellainen hauska juttu vielä kävi siellä Narvan tullin odotusalueen maksujonossa, että edessäni ollut nainen kiinnitti huomioni – näytti todella vahvasti juutalaiseslta ja kuinka ollakaan, pian huomasin, että venäläisen (auton) rekisteriotteen alla oli Israelin passi. ;?)
HANNUN PALSTA 