Huh hellettä! Mukava olla taas kotona Pietarissa. Takana on kiireinen ja vaiherikas viikko enkä tiedä, kuinka osaisin riittävästi kiittää Isää hyvästä huolenpidosta. No, sujuiksi ei tietenkään pääse, mutta kiitollisuuden tunne on niin VALTAVA!
Matkani ajankohdan säätelivat kaksi asiaa: vuokralaisten lähtö ja lääkärikäynti. Kiusaus oli kyllä ajella edestakaisin, kun Allegrolla homma käy niin näpsäkkään, mutta koska oli asioita hoidettavana myös Suomen päässä, sellaisia, jotka piti hoitaa mielummin nyt kuin kuukauden päästä, niin purin hammasta ja olin yhtä soittoa.
Ensimmäinen koettelemus oli asunnon vastaanotto ja henkisesti olin jo varautunut järkytykseen, kun vuokralaiselta oli tullut ”sellaisia” viestejä. No, pahin ei toteutunut, päinvastoin, ikinä en ole ottanut niin tip-top kunnossa olevaa asuntoa vastaan!
Maallista isäänikin ehdin käydä katsomassa useamman kerran ja kuten jo kirjoitinkin Facebookissa, sain tavata myös lapsuuden perheeni perhepapin.
Pihatöitäkin tuli tehtyä – sopivasti alussa ja lopussa oli aurinkoa niin, että sain vanhempieni pienen pihapläntin nurmikon leikatttua. Tapasin myös lankomieheni, kun hän kävi tasaamassa pensasaidan. Siinäkin hommassa oli johdatusta, kun kaikki muut päivät sillä viikolla hällä oli ollut pitkiä päiviä, mutta siis juuri tuo torstai ”sattui” olemaan lyhempi päivä.
Autonkin sain huollatettua. Kysymyksessä oli se ”Punainen Parooni” eli syksyllä hankkimamme punainen Volvo. Alussa silloin syksyllä ehdin kyllä jo pelästyä, että olin ostanut ns. pommin, mutta nyt sekin epäilys todistettiin vääräksi. Työtä oli kyllä paljon, mutta lähinnä huoltotoimenpiteitä. Valitsin isomman huollon, kun edellinen omistaja oli itse omin nokkineen huollellut autoa. Myös jakopäään hihna piti vaihtaa ja kuinka ollakaan takajarruista menivät levyt ja palat uusiksi. Taas tuli tunne, että olen saanut ”ajella” edellä valmistettua polkua. Nimittäin hihnan neljän vuoden takaraja oli ylittynyt viimekuun puolella. Myös jarrut olivat vielä ok, mutta joku katsastusmies olisi saattanut jo pyytää palojen uusimista – siinä säästyi uusintakatsastuksen hinta. ;?) Samoin raidetangosta sisäpuolelta piti vaihtaa pää. Sekin tuli sopivasti ennen kuin klappi ehti rikkomaan muuta. Polttimoitakin vaihdettiin ihan kojelautaa myöden ja niiinpä katsastus meni läpi kerralla. Ainoastaan ajan (ja ehkä kyllä kokemuksenkin) takia ilmastointia ei saatu kuntoon. Uudet nesteet kyllä laitettiin sisään, mutta ne tulivat ulos parkkipaikalla. No, onneksi Tartossa on Klima-Teet, jonka puoleen käännyt, kun on aikaa.
Ja vielä yksi mainitsemista edellyttävä asia: uudet vuokralaiset löytyivät ja väliin jäi vain kaksi viikkoa. Yhdet hyvät tarjokkaat löytyivät kyllä heti, mutta elämä on opettanut, että villojen asettaminen isoissa asioissa on hyvä apu kristityllle ja uskon, että nyt meillä on juuri ne vuokralaiset, jotka Taivaan Isä oli sinne tällä kertaa suunnitellut. Katsotaan, miten asiat lähtevät rullaamaan. Alku on aina jännittävää. Toivottavasti vuosikymmen vuokralaisena pitää jatkossakin jalat maan pinnalla näissä asioissa.
Vielä kotimatkasta sen verran, että alkumatkan Pasilasta Kouvolaan kuljimmekin Intercity-junassa, kun Allegro ei ollut liikahtanut Helsingin päärautatieasemalla mihinkään. Kouvolassa olimme vaiheessa jo reilun tunnin, mutta hyvin se Allegro sai otettua aikataulua kiinni – saavuimme Pietariin vain varttitunnin myöhässä. Tällä kertaa ne viimeiset piinaavan hitaasti edettävät 10-15 km menivät niin vauhdilla, että olimme Suomi-asemalla ennen kuin ehdin edes tajuta asiaa.
Junassa sain myös todistaa vierestä yhden sellaisen tapahtuman, mitä en kyllä toivoisi kenellekään, ikinä. Nimittäin Neuvostoliitosta/Venäjältä aikanaan Ranskaan muuttanut leidi oli tulossa konferenssiin (ilmeisesti tulkiksi). Venäjän passistaan ja kansalaisuudestaan hän oli ”tietenkin” luopunut ja nyt oli mukana vain tuo vanhentunut Ranskan passi. Uusi oli kyllä hankittu, mutta epähuomiossa oli ottanutkin vanhan mukaansa ja niinpä Vainikkalassa piti hypätä junasta ja lähteä takaisin kohti Helsinkiä. No, tämä on tietenkin yksi näitä Schengen-alueen ”hedelmiä”, mutta muistuttaa siitä, että aina, jos vanhan passin haluaa säilyttää, pitää laittaa se niin hyvään ”piiloon”, että vahingossakaan ei sitä tule ottaneeksi. Tämän sanon siksi, että meillekin on käynyt kerran niin, että mukana olivat tyttöjen vanhentuneet Viron passit. Onneksi oli mukana kuvattomat KELA-kortit. ;?)
HANNUN PALSTA 