PIKA-PIKAA TALLINNASSA

Viron pääkaupunki on Tallinna elikkä viroksi: ”pealinn on Tallinn”. Tarto ei tietenkään halua olla yhtään huonompi ja niinpä täällä Tartossa sanotaan, että ”Tartu on peaga linn” eli Tartto on aivot. Paitsi, että Tartossa on valtakunnan ykkösyliopisto, niin myös opetusministeriö, ministeriöistä ainoana, on sijoitettu tänne.

Byrokratian pyörittäminen tapahtuu kuitenkin Tallinnassa ja niinpä ajoittain pitää ottaa kumijalka alle tai hypätä bussiin/junaan ja käydä paikan päällä – itse asiassa tuntuu, että aika monet virkamiehet ja silmäätekevät ovat siellä vähintään päivän kuukaudesta, joidenkin kohdalla käynnit ovat ihan jokaviikkoinen riesa.

Me kävimme Tallinnassa tällä kertaa kutsusta. Nimittäin Viron kirkon kansleri Urmas Viilma oli pyytänyt paikalle kaikki venäläistyön parissa puuhastelevat ja yhteensä meitä oli paikalla 8. Keskustelua käytiin leppoisassa ilmapiirissä. Todettiin, että missä mennään, mitä on tehty ja mille olisi tarvetta sekä miten jatketaan tästä eteenpäin. Keskusteltiin tietenkin myös hallinnollisesta puolesta elikkä missä, kenen alla, tämän työmuodon pitäisi olla ja kuka ensi vaiheessa lähtee viemään tätä tärkeää asiaa eteenpäin. Ihan tekee mieli hieroa käsiä yhteen, kun palaverista jäi niin hyvä maku suuhun.

Ja kaikesta muustakin tähän liittyen olemme todella kiitollisia! Nimittäin, pitkästä välimatkasta Tarton ja Tallinnan välillä johtuen joudumme ottamaan aina tytöt mukaan silloin, kun molemmat osallistumme palaveeraamiseen. Tällä kertaa meitä pidettiin vähän jännityksessä, kun vasta myöhään kokousta edeltävänä iltana varmistui lastenhoito. Hätiin saimme Anniinan, kv-linjalaisen, joka omana vapaa-aikanaan oli valmis auttamaan. Alttiutta oli myös konsistoriumin puolella. Kun saavuimme paikalle, toimiston naisväki heti tarjoutui katsomaan lastemme perään. No, sille ei onneksi ollut tarvetta. Sen sijaan kovempi juttu oli se, että meidän tytöt saivat leikkiä kanslerin leluilla 🙂  – ilmeisesti eivät meidän tytöt olleet ensimmäiset nuoret vieraat siinä työyhteisössä, kun kerran lelutkin olivat jo olemassa. Mukavaa vaihteluahan se varmasti oli, kun välillä saa muiden jutuilla leikkiä, vaikka omakin matkavarustus oli mukana.

Advertisement

SOOLALEIVAPIDU (TUPARIT)

Eilen sunnuntaina vietimme uuden asunnossamme kristillisiä tupareita elikkä meillä oli kodinsiunaus. Itse asiassa olemme ehtineet asuneet täällä jo jonkin aikaa. Avaimet saimme käteen marraskuun ensimmäisenä ja siitä alkoi tavaroiden kuskaus hiljalleen. Ensimmäisen yön nukuimme täällä aivan marras-joulukuun vaihteessa. Mitään varsinaista muuttokuormaa emme siis tehneet vaan kuskailin tavaroita aina pakettiautollisen kerrallaan. Sen verran meillä oli kyllä apuja, että kaikkein raskaimman homman tein yhdessä nääläni eli lankomieheni kanssa, joka purki kaikki kaapit ja yhdessä ne sitten tuotiin autolla tänne ja purettiin autotalliin. Myös pakastin siirtoon sain apua Sakesta.

Vaikka varsinaisesti emme uutta asuntoa etsineetkään, niin se vain tulla tupsahti. Itse asiassa, jossain vaiheessa jo päätinkin, että meidän lähtö sieltä edellisestä paikasta ei saa tapahtua ennen kuin on todellakin pakko. Kesällä meillä oli kyllä kaikenlaista kiikarissa, mutta katsomaan päästiin vain joitain ihan kelvottomia tai toivottomia vaihtoehtoja. Syitä oli monia. Ehkä tavallisin niistä oli se, että kämppä oli juuri mennyt. Monissa kohteissa välittäjä tarkastuksen jälkeen ilmoitti, että asunto ei olekaan vuokralla tai että se on laitettukin pitkän harkinnan jälkeen myyntiin. Voi tietenkin olla, että kun me rehellisesti esittelimme itsemme, keskittyen mielestämme sellaisiin asioihin, mitkä meistä vuokranantajana tuntuisivat houkuttelevilta puolilta potentiaalisessa vuokralaisessa, niin omistajat kavahtivatkin meitä. Niin ja monta oli myös niitä, joissa netissä ollut kuvaus ei vastannut todellisuutta. Tavallisin puute oli autotalli, joka oli muutettu varastotilaksi niin, ettei sinne enää mahtunut autoa. No, emme mekään sinne autoamme suunnitelleet laittavamme kuin ”äärimmäisessä” hädässä. Talvisaikaan kai ei olekaan tehokkaampaa tapaa saada auto ruostumaan kuin säilyttää sitä (puoli)lämpimässä tallissa. Varmuuden vuoksi kuitenkin testasimme senkin puolen ja koukun kanssa noin viisi ja puolimetrinen pikkubussimme mahtui, jos ei nyt ihan heittämällä sisään, niin mahtui kuitenkin ja ympärille jäi vielä tilaa.

Kuten jo edellä mainitsin, niin myös tarvittava apu järjestyi. Nimittäin aivan ihmeellisesti lankomiehen piti juuri niinä tiettyinä päivinä olla täällä Virossa, kun meillä oli sitä avun tarvetta. Sitten hän meni takaisin Ahvenanmaalle jatkamaan töitään. Ja vielä uudestaan, joku viikko myöhemmin Taivaan Isä lähetti hänet kaappien kasailuapuun tänne niin, että kaikki on nyt enemmän tai vähemmän kunnossa. Ero edelliseen paikkaan/muuttoon oli huikea, sillä vasta vain parisen viikkoa ennen uuden pahvilaatikkorumban aloittamista, olivat siellä viimeisetkin pahvilaatikot purettu ja tavarat ja asiat löytäneet oman paikkansa. No, täällä on tätä säilytystilaa sen verran enemmän, kun tämä on pikkuisen vanhempi talo ja erilaisella filosofialla rakenettu erilaiselle yksikölle. Myös omistajaperheessä on kaksi lasta.

Sitten eiliseen. Paavalin seurakunnassa järjestetään joka maanantaiaamu rukoushetki alkaneen työviikon johdosta. Sen joukkon päätimme siis kutsua kodinsiunaukseemme. Aamupiirissä käy parisenkymmentä ihmistä ja monet heistä ovat vapaaehtoisia eläkeläisiä. Liukkaasta ajankohdasta ja pimeästä ajasta johtuen juuri tämä vapaaehtoisten joukko jäi pois. Alunperin olimme miettineet valoisaa ajankohtaa juuri niiden poisjäämisten takia, mutta sitten muistimme, että olimme lupautuneet Suomi-koulun porukoiden kanssa menemään teatteriin ja niinpä juhla pääsi alkamaan vasta kolme tuntia myöhemmin. Yritimme kyllä olla tarkkoja myös vieraskirjan kanssa, että olisimme saaneet kaikkien nimet muistiin, mutta niin siinä vain kävi, että ainakin pari kuittausta jäi tekemättä. No, kyllä sieltä vieraskirjasta silti melkein 20 nimeä löytyi. Paikalla olivat molemmat seurakunnan papit, joista isä Joel toimitti kodinsiunauksen. Puheessaan hän viittasi moneen tuttuun Raamatun jakeeseen ja saimme kuulla monia lupauksia siitä kuinka Jumala pitää meistä huolen. Lupauksia kuulimme myös siitä, kuinka Jumala voi käyttää meitä omassa työssään sekä rukoilimme, että niin myös tapahtuisi. Myös ”meidän jakeemme” elikkä Psalmien kirjan 127 psalmin sanat, jotka on kaiverrettuna sormuksiimme, kuulimme muistutuksena. Puheen jälkeen oli vielä Isä Meidän rukous sekä lauloimme virren ”Jumala onpi Linnamme”.

Joku teistä ehkä miettii, että kuinka tavallista Virossa on, että järjestetään kodinsiunaus. Valitettavasti jään tässä kohtaa vastauksen velkaa, mutta täytyypä kysyä. Sen sijaan sen olen kyllä kuullut, että rippikeskustelujen yhteydessä on joitakin kertoa päädytty järjestäämään kodinsiunaus.

Eilen sunnuntaina vietimme uuden asunnossamme kristillisiä tupareita elikkä meillä oli kodinsiunaus. Itse asiassa olemme ehtineet asuneet täällä jo jonkin aikaa. Avaimet saimme käteen marraskuun ensimmäisenä ja siitä alkoi tavaroiden kuskaus hiljalleen. Mitään varsinaista muuttokuormaa emme siis tehneet vaan kuskailin tavaroita aina autollisen kerrallaan. Sen verran oli kyllä apuja, että kaikkein raskaimman homman tein yhdessä lankomieheni kanssa, joka purki kaikki kaapit ja yhdessä vietiin autolla. Myös pakastin siirtoon sain apua Sakesta. Vaikka varsinaisesti emme uutta asuntoa etsineetkään, niin se vain tulla tupsahti. Itse asiassa, jossain vaiheessa jo päätinkin, että meidän lähtö edellisestä paikasta ei saa tapahtua ennen kuin on todellakin pakko. Kesällä meillä oli kaikenlaista kiikarissa, mutta katsomaan päästiin vain joitain ihan kelvottomia tai toivottomia vaihtoehtoja. Syitä oli monia. Ehkä tavallisin niistä oli se, että kämpää oli juuri mennyt. Monissa kohteissa välittäjä tarkastuksen jälkeen ilmoitti, että asunto ei olekaan vuokralla tai että se on laitettukin pitkän harkinnan jälkeen myyntiin. Voi tietenkin olla, että kun me rehellisesti esittelimme itsemme, keskittyen mielestämme sellaisiin asioihin, mitkä meistä vuokranantajana tuntuisivat houkuttelevilta puolilta potentiaalisessa vuokralaisessa, niin omistajat kavahtivat meitä. Niin ja monia oli myös niitä, joissa netissä ollut kuvaus ei vastannut todellisuutta. Tavallisin puute oli autotalli, joka muutettu varastotilaksi niin, ettei sinne enää mahtunut autoa. No, emme mekään sinne autoamme suunnitelleet laittavamme kuin ”äärimmäisessä” hädässä. Talvisaikaan kai ei olekaan tehokkaampaa tapaa saada autoa ruostumaan kuin säilyttää sitä (puoli)lämpimässä tallissa. Varmuuden vuoksi kuitenkin testasimme senkin puolen ja koukun kanssa noin viisi ja puolimetrinen pikkubussimme mahtui, jos ei nyt ihan heittämällä sisään, niin mahtui kuitenkin ja ympärille jäi vielä tilaa. Kuten jo edellä mainitsin, niin myös tarvittava apu järjestyi. Nimittäin aivan ihmeellisesti lankomiehen piti juuri niinä tiettyinä päivinä olla täällä Virossa, kun meillä oli sitä avun tarvetta. Sitten hän meni takaisin Ahvenanmaalle. Ja vielä uudestaan, joku viikko myöhemmin Taivaan Isä lähetti hänet kaappien kasailuapuun tänne niin, että kaikki on nyt enemmän tai vähemmän kunnossa. Ero edelliseen paikkaan/muuttoon oli huikea, sillä vasta vain parisen viikkoa ennen uuden pahvilaatikkorumban aloittamista, olivat viimeisetkin pahvilaatikot purettu ja tavarat ja asiat löytäneet oman paikkansa. No, täällä on tätä säilytystilaa sen verran enemmän, kun tämä on pikkuisen vanhempi talo ja erilaisella filosofialla rakenettu erilaiselle yksikölle. Myös omistajaperheessä on kaksi lasta. Sitten  eiliseen. Paavalin seurakunnassa järjestetään joka maanantaiaamu rukoushetki alkaneen työviikon johdosta. Sen joukkon päätimme siis kutsua kodinsiunaukseemme. Aamupiirissä käy parisenkymmentä ihmistä ja monet heistä ovat vapaaehtoisia eläkeläisiä. Liukkaasta ajankohdasta ja pimeästä ajasta johtuen juuri tämä vapaaehtoisten joukko jäi pois. Alunperin olimme miettineet valoisaa ajankohtaa juuri tästä syystä, mutta sitten muistimme, että olimme lupautuneet Suomi-koulun porukoiden kanssa menemään teatteriin ja niinpä juhla pääsi alkamaan vasta kolme tuntia myöhemmin. Yritimme kyllä olla tarkkoja myös vieraskirjan kanssa, niin siinä vain kävi, että ainakin pari kuittausta jäi tekemättä, mutta kyllä sieltä vieraskirjasta melkein 20 nimeä löytyi. Paikalla olivat myös molemmat seurakunnan papit, joista isä Joel toimitti kodinsiunauksen. Puheessaan hän viittasi moneen tuttuun Raamatun jakeeseen ja saimme kuulla monia lupauksia siitä kuinka Jumala pitää meistä huolen. Lupauksia kuulimme myös siitä, kuinka Jumala voi käyttää meitä omassa työssään sekä rukoilimme, että niin myös tapahtuisi. Myös ”meidän jakeemme” elikkä Psalmien kirjan 127 psalmin sanat, jotka on kaiverrettuna sormuksiimme, kuulimme muistutuksena. Puheen jälkeen oli vielä Isä Meidän rukous sekä lauluimme virren ”Jumala onpi Linnamme”. Joku teistä ehkä miettii, että kuinka tavallista Virossa on, että järjestetään kodinsiunaus. Valitettavasti jään tässä kohtaa vastauksen velkaa, mutta täytyypä kysyä. Sen sijaan sen olen kyllä kuullut, että rippikeskustelujen yhteydessä on joitakin kertoa päädytty järjestäämään kodisiunaus.

JEESUS: ”MINÄ SANON TEILLE: JOS HE OLISIVAT VAITI, NIIN KIVET HUUTAISIVAT.”

Iltasanomia netissä selatessani löysinkin itseni yht’ äkkiä Hesarin sivulta, jossa mainostettiin Hesarin kuukausiliitettä. Olin nimittäin klikannut auki artikkelin nimeltä: ”Juutalaiset omistavat ja menestyvät”. Sattuneesta syystä aihepiiri on läheinen ja kiinnostaa.

Artikkelin oli kirjoittanut toimittaja Ilkka Malberg ja hyvin olikin kirjoitettu. Parasta siinä oli kuitenkin loppu, jossa hän tekee ainoan oikean johtopäätöksen: ”Tai sitten kysymys on vain Jahven siunauksesta. Vanhassa testamentissa Jumala valitsee juutalaiset omaksi kansakseen, lupaa pitää siitä huolta, antaa sille menestystä ja johdattaa sen takaisin Kanaanin maahan sekä ilmoittaa murskaavansa sen viholliset. Viimeinen selitys on paras. Näin on kiistatta tapahtunut.”

Siitä herääkin sitten ajatus, että onko Raamatuun kirjattu jotain muutakin, mikä kuitenkin on totta toisin kuin monet tutkijat, Raamatun rikkirepijät, haluavat uskoa tai myöntää. Paljon asioita elämässä jää luottamuksen varaan, kun ei voida kaikesta hankkia täyttä näyttöä. Niinpä, vaikka jonkin asian pieniä yksityiskohtia uupuukin eikä niitä koskaan voida osoittaa toteen, niin silti asiaa pidetään totena, kun kerran on vahva näyttö. Näinhän se tuomioistuinkin toimii. Vaikka käytössä onkin puolustusken suosimisen periaate (syytön ellei selvää näyttöä), niin silti vakavissa tapauksissa tuomitaan myös  ”todennäköisin syin”. En ole juristi, mutta tällaisia perusteluita olen lehdistä lukenut – toivottavasti nyt eivät menneet puurot ja vellit sekaisin 🙂

Mistähän muuten johtuu, että Raamattuun ei voida soveltaa tätä samaa todennäköisin syin periaatetta, kun historian kirjat ja jotkut arkeologiset löydötkin Raamatun todenperäisyyttä tukevat? Loogisin vastaus kai on, että jos näin tehtäisiin, niin se osoittaisi Raamatun olevan totta ja osoittaisi myös ihmisen syntiseksi, joka tarvitsee syntien anteeksiantamisen aivan kuten Raamatun lehdiltä voimme lukea. Samalla se osoittaisi, että on olemassa hyvän ja pahan taistelu ja että on olemassa Taivas ja Helvetti, jotka määrittelevät ihmisen iäisyyskohtalon elikkä saako hän ikuisesti olla Jumalan kanssa vai joutuuko hän olemaan ikuisesti erossa Jumalasta ja hänen armostaan tästä ajasta lähdettyään.

Täällä maan päällähän me elämme vielä armon aikaa, vaikka ihmiset joutuvatkin kokemaan inhimillisesti ikäviä ja kamalia asioita. Osa niistä kärsimyksistä on ihmisten itsensä aiheuttamia ja niinpä onkin käsittämätöntä, että osa papistosta ja kirkon johto keskittyy julistuksessaan vain pelkkään armon kuuluttamiseen ja ja kaiken ihmillisen sallimiseen ja tervetulleeksi toivottamiseen unohtaen evankeliumin ja ihmisen vastuun omasta elämästään. Kirkko on vaarassa jakautua. Ensimmäinen, edellinen suurempi repeämä oli vajaat sata vuotta sitten, kun työväestö lähti helluntaikirkkoon papiston ”valkoisuuden” takia. Nyt on ilmeisesti sitten edessä konservatiivien joukkopako ja aika näyttää, mistä he löytävät uuden kodin – kodittomaksi kai kukaan uudestisyntynyt ”tosiuskova” ei jää. Vai mitä luulet, pyrkiikö hän välttelemään perhettään, mutta samalla väittää toisille, että kaikki on kunnossa – minulla vain ei ole tapana käydä kotona. Se on kyllä itsepetosta.

Otsikossa viittasin huutaviin kiviin. Toimittaja Ilkka Malmbergin jumalasuhteesta en kyllä tiedä mitään, mutta hänen kirjoittamansa artikkelin halusin kategorioida ns. huutavien kivien ryhmään, koska Hesarin kuukausiliite ei ole kristillinen julkaisu, vaikka silloin tällöin sen sivuilta löytyykin oikean henkisiä artikkeleita, jotka ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa ja antavat Jumalalle kunnian.

Perepäev Pauluses

Paavalin seurakunnassa vietettiin sunnuntaina perhepäivää elikkä siellä järjestettiin illansuussa kokoontuminen ja aiheena oli: ”Perekond – armastuse kool”. Suomeksi sen voisi kääntää sanoilla: ”perhe – rakkauden koulu”. Päähuomio kiinnittyi kyllä parisuhteeseen, mutta siinä samalla vilkuiltiin myös ympärille eli perheen suuntaan. Monissa asioissahan molempien kohdalla niin sanotusti pätevät samat lait ja realitettit.

Tilaisuus oli yhteiskrisillinen. Puhujavastuussa oli paikallinen metodistipastori vaimonsa kanssa, mutta taustajoukoissa hääri myös baptisteja ja helluntailaisia. Aloite ja kipinä käsittääkseni olivat kuitenkin Paavalin seurakunnasta elikkä luterilaiselta puolelta.

Ja kuten arvata saattaa, niin paikalle tulleet saivat aiheesta tiiviin paketin. Vielä parempi ja tehokkaampi se parituntinen olisi ollut, jos olisi saanut jotain kättä pidempää elikkä perusasioita paperilla. Näin ainakin minulle, jolla näkömuisti toimii kuulomuistia paremmin – paperista myös mahdollisuus myöhemmin kerrata.

Siltä varalta, että joku haluaisi pienen maistiaisen meille tarjotusta herkusta, kerron kuusi tapaa rakkauden osoittamiseen. Ensimmäisenä voisi olla vaikka olemassaoleminen. Kun olet olemassa jollekin, osoitat hänelle, että hän on sinulle tärkeä ja että haluat olla hänen kanssaan. Toinen voisi olla puhuminen. Kun puhut toisen kanssa, opit tietämään, millainen hän on ja mistä hän pitää ja mitä hän haluaa sekä vastaavasti mistä hän ei pidä. Myös teot ovat tärkeitä, eivät pelkät sanat. Tekemällä jotain, minkä tiedät toiselle vastemieliseksi, saat ainakin yhden ihmisen onnelliseksi – itsellekin yleensä tulee hyvä mieli, kun näkee toisen onnellisena ja kiitollisena. Lahjatkin on kivoja paitsi saada niin yleensä myös antaa. Samoin koskettaminen. Viimeisenä listalla oli vielä rohkaisu. Kukapa meistä olisi saanut osakseen liian paljon rohkaisua. 🙂

Illan lopuksi meiltä kysytiin, että haluaisimmeko kuulla lisää aiheesta ja tällaista koulutusta. Ilmeisestikin kaikki 50-60 paikallesaapunutta olivat myönteisellä kannalla. Samassa yhteydessä annettiin tiedoksi myös, että Paavalissa alkaa pyörimään taas pienen tauon jälkeen ”lastevanemade ring” elikkä pari kertaa kuussa pyhäkoulujen aikaan voivat vanhemmat keskustella lasten kasvattamiseen liittyvista asioista. Muistetaan näitä kaikkia asioita rukouksin!