Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2010

HAMMASLÖYTÖ ISRAELISSA SAATTAA OLLA VANHIN MERKKI NYKYIHMISESTÄ

Artikelin mukaan ensimmäiset löydöt tehtiin jo vuonna 2006, mutta luotettavan iänmäärityksen selvittämiseksi asia voitiin julkistaa vasta nyt.

Asiat pitää tietenkin tutkia perusteellisesti, mutta artikkelin luettuani minussa heräsi epäilys, että kuinkakohan luotettavia nämä mittausmenetelmät oikeastaan ovatkaan. Samoilla mittausmenetelmillä ilmeisesti myös löydettiin elävää DNA:ta monta sataatuhatta vuotta vanhoista eläimen luista jokunen aika sitten. Voiko siis yleensäkään luottaa näihin nykyaikaisiin iänmääritysmenelmiin?

Artikkelissa väitettiin samaa luolaa käytetyn 250.000 vuotta! Montakohan sukupolvea niin pitkään ajanjaksoon mahtuu? Jos kysymyksessä olisi jokin kova kivilaatu, niin moinen väite olisi helpommin nieltävissä, mutta kun siellä Israelissa kivilaatu on pehmeää. On vaikea uskoa, että yksi asumus kestäisi 250.000 vuotta. Tai jos kysymyksessä on hauta, niin luulisi siellä moisessa ajassa jo tulevan aika täyttä.

Kävimme  viime kuussa Israelissa ja siellä Jerusalemissa meille näytettiin Jeesuksen aikaiseksi väitettyä, esiinkaivettua kadunpätkää, joka oli kuuden metrin syvyydessä. Jos parissa tuhannessa vuodessa maata oli kertynyt muutama metri, niin paljonko maanpinta nousee 250.000 vu0dessa?

Ihmeellinen oli myös johtopäätös, että tämä uusi löytö muuttaa ”historiankirjoja” siltä osin missä ensimmäiset ihmiset ovat asuneet. Eikös kaivamisen syvyys vaikuta siihen, miten vanhoja asioita löydämme?

No, minä en ole arkeologi ja tältä osin saattaa talonpoikaislogiikkani pettää. Mieleeni tulee kuitenkin samaisella Israelin matkalla kuultu kertomus kahdesta arkeologista, jotka tutkivat sitä aluetta, jolla Timna Parkin sijaitsee.

Ensimmäinen heistä oli amerikkalainen Nelson Glueck, joka miehistoineen tutki aluetta 30-luvulla. Hänen johtopäätöksensä oli, että kysymyksessä olivat kuningas Salomonin kuparikaivokset. Teoria hyväksyttiin tiedeyhteisössä ja laajemminkin suvereenisti siitä huolimatta, että Raamatussa ei moisesta liiketoiminnasta puhuta mitään. Sic transit gloria mundi (niin katoaa mainen kunnia) sanotaan.

Vuonna 1959 alueelle saapui uusi arkkitehti, tällä kertaa israelilainen professori Beno Rothenberg miehistöineen. He tutkivat aluetta tarkemmin ja löysivät alueelta mm. Hathor-jumalattaren temppelin. Kyseinen jumalatar oli muuten egyptiläisten kaivosmiesten suojelija, joten oli loogista, että kaivausurakoitsijoina olivatkin olleet egyptiläiset eivätkä kuningas Salomonin miehet. Lisävahvistuksena asialle voidaan mainita, että kukas sitä liikeideaansa valloittajalleen antaa, kun sen voi myydä jollekin toiselle ja ansaita samalla.

Summa summarum: ahneus saa ihmiset välillä ”löytämään” mitä ihmeellisempiä asioita, mutta kaikkia satuja ei ole pakko tai kannata uskoa. Jos geenitekniikalla on selvitetty, että ihmisen alkukoti on afrikan tasagoilla, niin sitä ei argeologisilla löydöksillä voi muuksi muuttaa.

Itse artikkelin löydät osoitteesta:  http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010122812927167_ul.shtml

JOULU ON TAAS, JOULU ON TAAS…

…vaan meidän kattiloissa ei ollut puuroa. Laatikoita oli ja kinkkua ja kalkkunaa ja silakkaa ja verivorstia, Virossa kun ollaan, jne… Lilli-äiti oli laittanut kystä kyllä. Jouluaatoksi siis saimme koko suvun koolle (yhteensä yhdeksän) ja kaikki pakolliset aattoon kuuluvat asiat teimme. Tällä kertaa oli kuitenkin järjestys vähän toinen, kun Lilli oli kirkossa laulamassa ”vasta” ilta kuuden jumalanpalveluksessa elikkä parhaaseen sauna-aikaan. Syömään ”jouduimme” jo neljän korvilla ja sitten olivat saunavuorot.

Lillin ehti kirkosta kotiin joskus seitsemän jälkeen ja sitten oli vuorossa ”palkintojenjako” 😉  Virolaisessa kulttuurissa joululahjan saaja esittää aina jonkun runon tai laulun tai tekee jotain muuta tavallisuudesta poikkeavaa. Meillä jako suoritettiin armollisuuden hengessä elikkä lahjojen lunastamiseen riitti yksi esiintyminen.

Meillä on nykyään puusauna. Puitten lataaminen käy takkahuoneen puolelta (aika tavallista täällä Virossa) ja kun se (takkahuone siis) ensin oli kunnolla savustettu, niin alkoi lämpötila seinän toisella puolella (saunassa) kiivaasti nousta. Hanna oli kipeä eikä halunnut saunaan,  joten kävimme kaksistaan Mimmun kanssa. Kun sitten Mimmu oli pesty pois alta, niin naatiskelin kuumuudesta (keskimmäisellä lauteella) ja mietin Venäjällä käytyjä saunaväittelyitä. Niissä olivat kilpasilla aina ruotsalainen, venäläinen ja suomalainen sauna. Ruotsalainen todettiin aina heti ihan mahdottomaksi löylynottopaikaksi, mutta venäläisen ja suomalaisen välillä oli aina kova taisto. Taisto syntyi siitä, että suomalaista saunaa väitettiin sähkölämmitteiseksi ”silkkihansikassaunaksi”. Minä tietenkin väitin kova, kovaa vastaan ja yleensä ottelu päättyi ratkaisemattomana. No, tällä kertaa siinä löylyistä nauttiessani tuli sitten mieleeni asia, joka niissä väittelyissä aina oli jäänyt käsittelemättä. Se oli saunomislämpötila. Tunnustan tässä heti, että tämä on hatusta vetäisty selitys, mutta ehkä omaan kokemukseeni pohjauten se suomalainen sauna on aina ollut sivistyneesti siellä jossain 80-90 asteen hujakoilla (joka minulle henkilökohtaisesti sopii paremmin), mutta Ruskaja Banja taas on aina ollut lämmitettynä vähintään 110 asteeseen. Näin siinä nimittäin kävi jouluaattona meidänkin saunassa – isäntämmehän on kansallisuudeltaa venäläinen ja (saunan) kiuas myös sen mukainen.

Saunareissuni tänä jouluna taisi sujua reilussa puolessa tunnissa, mutta joulupäivän ”saunaa” kestin jo huomattavasti enemmän. Nimittäin aattoiltana alkanut ja läpi yön jatkunut lumituisku oli järjestänyt pihalle ja kadulle kunnon kinokset ja niiden kesyttäminen otti aikaa peräti ja aika minuutilleen viisi tuntia! Lumentulo ei tietenkään loppunut siihen vaan jatkui vielä tapaninakin, mutta silloin oli aikaa ja voimia käyttää ”pihatöihin” vain parisen tuntia.  Nämä seitsemisen tuntia mahdollistivat vain autojen käytön ja siirtymisen sisältä autoille. Tänään sitten oli Lillin vuoro aloittaa jalkakäytävän kaivaminen esiin noin metrin syvyisen lumipeitteen alta.

Joulukirkko veti tänäkin vuonna ihmisiä. Ensimmäisessä vironkielisessä jumiksessa on niin kova tungos, että sisäovetkaan eivät mahtuneet kiinni, mutta jälkimmäisessä oli jo ollut paremmin tilaa. Meidän venäjänkielisessä messussa oli sentään kahdeksan korvaparia, vaikka laskua olikin melkoisesti viime vuoden 21:stä osallistujasta.

Joulun pyhät alkavat siis kääntymään lopuilleen. Huomenna tiistaina on se neljäs joulupäivä eli niistä viimeinen, jolloin muistellaan viattomia lapsia, niitä poikalapsia, jotka aikanaan Jeesuksen syntymän johdosta surmattiin.

JUHLAHUMU JATKUU

Maanantaina vedin henkeä. Aamulla vietiin lapset tarhaan ja kiirehdittiin kirkolle aamurukouspiiriin. Sitten heitin Lillin kotiin ja palasin kirkolle supiköökiin pitämään aamuhartautta. Tälläkään kertaa ei ollut venäjänkielisiä ruokailijoita, joten riitti, että hartaus pidettiin viroksi. Ehdin kirkolle hieman etuajassa ja niinpä jututin Taimia. Hän kertoi, että ruokailijoita olisi enemmänkin, mutta monelle asiasta kiinnostuneelle esteeksi muodostuu jokin pieni sosiaalietuus, jonka takia sosiaalivirasto ei voi enää kirjoittaa ruokaseteliä.

Illalla piti olla vielä venäjänkielinen raamattupiiri, mutta se peruuntui, kun kolmen aktiivisen joukosta kaksi joutui olemaan töissä ja kolmannella oli muita (ilmeisesti opiskelu)kiireitä.

Tiistaiaamuna heitin taas lapset tarhaan ja painelin kirkolle tuolien yms. kantoon. Kirkolla järjestettiin vähävaraisten joululounas. Sieltä riensin kotiin, sillä tiistaisin meillä on tapana toisen lähettiperheen kanssa kokoontua ”työnohjaukseen” ja Raamatun tutkisteluun. Tällä kertaa virallinen puoli oli syrjässä ja mekin söimme ihan vaan ”joululounasta”. Vaikka väitetäänkin, että täysi vatsa ei tee työtä, niin Saken kanssa piti vielä kiirehtiä takaisin kirkolle tuoli yms. sulkeisiin. Itse asiassa Sakke pystytti vielä yhden joulukuusenkin, kun lääninrovastimme toi sellaisen pyhäkoulujen joulujuhlaa varten.

Minä en ehtinyt enää jäämään siihen savottaan, kun piti kiirehtiä katolisen lastentarhan joulupuulle. Vaikka alusta vähän myöhästyinkin, niin saavuin juuri sopivasti näkemään, että Lilliä lahjottiin. Hän nimittäin kävi pitämässä siellä yhden ”oppitunnin” Suomesta itsenäisyyspäivänämme. Seuraavaksi alkoikin sitten lasten ”palkitseminen”. Virolaisessa kansanperinteessä joululahjatkin pitää ”ansaita” elikkä lahjan saadakseen pitää esittää jokin runo tai laulaa jokin laulu tai muuten vain viihdyttää pukkia. Meidän tytöt vetivät duettona ”Joulupuu on rakennettu” suomeksi ja pukki yllätti juhlakansan kehumalla ja kiittämällä tyttöjämme suomeksi 🙂 Kun lahjat oli jaettu siirryttiin syömään pipareita, jotka olivat valmistaneet ketkäs muut kuin päiväkodin omat lapset. Ja kyllä olivat piparit rapeita ja suussa sulavia!

Joulupuulta kiirehdimme takaisin kirkonkulmille. Bussipysäkillä vaihdoimme lennossa kuljettajaa – minä livahdin miestenpiiriin ja Lilli lähti kotiin tyttöjen kanssa. Tuntia myöhemmin hän palautti auton parkkipaikalle ja meni itse kuoroharjoituksiin ja minä toin auton kotiin.

Tuo kuoroharjoituksissa käyminen on nyt poikimassa yhden lähetystyöntekijänkin. Nimittäin yksi kuorolainen lähtee ensi kuun alkupuolella kauas itään määräaikaiseksi teltantekijäksi. Lähettikuraattorina Lilli tietenkin puuttui asiaan ja nyt hän on myös Viron kirkon lähetystyöntekijä.

Meillä oli kyllä suunnitelmissa tyttöjen kanssa käydä vielä hakemassa äiti-emme kirkolta, mutta hyvissä ajoin ennen tuli viesti, että kotiinkuljetus on järjestynyt.

Huomenna pitäisi tyttöjen ja minun suunnata sitten Põltsamaalle. Ensin käymme hakemassa Lillin veljen, joka on tullut Ahvenanmaalta Viroon jouluksi. Sieltä suuntaamme nelistään Lustivereen hakemaan heidän mummoaan eli meidän tyttöjemme isomummoa ja tulemme sitten tänne meille.

Minun vanhempia odotamme tänne torstaina ja viimeisenä saapunee lankomieheni avovaimo.

Tarton Paavalin seurakunta 100 vuotta

Sunnuntaina, neljäntenä adventtina 19.12.2010 vietettiin Tarton Paavalin seurakunnan 100-vuotisjuhlaa. Seurakunnan ensimmäinen jumalanpalvelus pidettiin 5.9.1910, mutta nämä suuret juhlat siirrettiin suosiolla myöhempään ajankohtaan. Nimittäin kirkkorakennusta remontoidaan parhaillaan ja haluttiin, että ennen juhlia siipirakennus pitää saada valmiiksi. Näin sitten kävikin.

Itse juhlajumalanpalveluksen aikana kirkko oli täynnä ja tilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan mm. arkkipiispa Põder ja kulttuuriministeri Jänes.

Vielä jokin sana seurakunnan historiasta. Paavalin seurakunta syntyi, kun Tarton Maarjan seurakunnansta osa päätti perustaa oman seurakunnan. Jo vähan aikaisemmin samaisesta Maarjan seurakunnasta oli irtautunut joukko seurakuntalaisia, jotka olivat perustaneet Pietarin seurakunnan toiselle puolelle kaupunkia ja  joen toiselle puolelle. Paavalin seurakunnasta tuli ”city-seurakunta” Maarjan seurakunnan jäädessä maalaisten seurakunnaksi. Seurakunnasta tuli heti suosittu, sillä jo vuoden 1911 lopussa sillä oli 16.000 jäsentä. Tämä oli puolitoista kertaa enemmän kuin oli jäseniä emäseurakunnassa.

Seurakunnan perustamisasiakirjat allekirjoitettiin vuonna 1911 ja jo samana vuonna arkkitehti Eliel Saarineni kävi katsastamassa tontin. Kirkkoa alettiin rakentamaan 1915 ja se vihittiin käyttöön 1917.

Virossa kerrotaan legendaa, jonka mukaan sekä Tartossa että Tallinnassa haluttiin rakentaa samaan aikaan kirkko. Tallinnassa pelättiin velanottoa ja niinpä siellä oli kerättävä jättisuuri summa, että päästäisiin alkuun. Tavoitteeseen ei koskaan päästy – jonkin arvion mukaan tosin kyllä todella päästiin todella lähelle.Kirkon rakentaminen jäi aloittamatta.

Tartossa sen sijaan oltiin rohkeita ja luotettiin Jumalaan ja otettiin todella suuri laina ja päätettiin aloittaa kirkon rakentaminen. Sitten syttyi 1. maailmansota ja inflaatio nousi huimiin lukuihin. Itse asiassa juuri inflaation ansiosta takaisinmaksu onnistui ilman suurempia ponnistuksia ja lopulta kirkkokin valmistui.

Kirkossa oli 3.000 istumapaikkaa, mutta seisojat mukaan lukien sinne arvioitiin mahtuvan kirkkokansaa 7.000 syntisen verran. Vuonna 1944 kirkko paloi raunioksi, mutta pari vuotta myöhemmin oli kellotornissa taas katto ja kellot soivat. Samana vuonna päästiin parin vuoden kiertolaisuuden jälkeen takaisin oman kirkon siipirakennukseen. Vuonna 1959 seurakunta sai uuden, tomeran kirkkoherran, jonka johdolla restaurointi jatkui. Vuonna 1966 kirkko uudelleenvihittiin seurakunnan käyttöön. Tällä kertaa kirkko oli jaettu niin, että sivurakennuksessa oli urheilumuseo ja itse kirkkosalissa olivat kansallismuseon varasto ja jumalanpalvelustila. Seurakuntalle jätettiin ”luonnollisesti” se pienempi puolikas.

Kuten alussa mainitsin, niin kirkkoa restauroidaan parhaillaan. Ensimmäisenä valmistuivat täysin uudet maanalaiset tilat, joihin tulevat krypta, uurnalehto ja saniteettitilat. Toisessa vaiheessavalmistui sivurakennus ja viimeisenä käydään kirkkosalin kimppuun. Remontin jälkeen kirkkosali on alkuperäisen kokoinen.

Seurakunnan jumalanpalveluksissa on väkeä keskimäärin ehkä noin 350-400, mutta koska jumalanpalvelukset radioidaan ja radiolähetys vielä saman päivän aikana uusitaan, niin kuulijoita on varovaisenkin arvion mukaan ehkä noin 10.000 joka sunnuntai. Jumalanpalvelusten radiointi ei muuten ole mikään uusi asia. Ensimmäinen jumalanpalvelus radioitiin vuonna 1931.

Nykyisin seurakunnassa on jäseniä noin 6.000, joista vuotuisen jäsenmaksun maksaa vajaat 2.000. Seurakunta on yksi suurimmista Virossa ja edelleen aktiivinen ja kasvaa.

(Lähteet: Lilli-vaimo ja Paavalin seurakunnan kotisivu: www.eelk.ee/tartu.pauluse/)

SANALEIKKI ENGLANNIKSI

Tänään tuli ETV:n kanavalta matkailuohjelma Israelista. Siinä paikallinen matkaopas kertoi hauskan sanaleikin. What is the Bible? It is His story. Raamattu on Hänen eli Jumalan kertomus siitä miten kaikki sai alkunsa ja mitä sitten on tapahtunut. Se on myös historian kirja sen puhtaimmassa muodossa. Suosittelen siihen tutustumista!

RAAMATTU ON TOTTA!

Jokin aika sitten tuli repäistyä ja törsättyää noin kaksi ja puolisataa euroa omien sukujuurien selvittämiseen. Sillä rahalla sai tietää sekä isästä että äidistä, mutta mikä olikaan tulos.

Äidin puolelta selvisi, että ”olen kotoisin” pohjois-Espanjasta tai siis äiti-linja on kulkeutunut alkusijoiltaa sinne pohjois-Espanjaan ja sitten on tyhjää kunnes yht’ äkkiä ollaankin Suomessa. Itse asiassa geenitutkijoiden mukaan näin on 40 %:lla länsieuroopan väestöstä – siis, että ovat espanjalaista sukujuurta äitinsä puolelta.

Samassa yhteydessä tuli heti mieleeni joskus kuulemani legenda, jonka mukaan 700 vai 800-luvulla j.Kr. olisi uponnut haverissa espanjalainen laiva jonnekin päin Suomen länsirannikkoa. Tästä herääkin sitten lisää kysymyksiä elikkä millä ihmeen asialla juuri espanjalainen laiva olisi ollut niin kaukana pohjoisessa. Jos tervaa tms. on ollut tarve kaupata/ostaa, niin eikös myyjät ole etsineet itselleen markkinat eivätkä ostajat itselleen tarvikkeensa? Vielä mielenkiintoisempi puoli asiaa on se, että mitä on nainen (tai joukko naisia) tehnyt laivalla? Olisivatko he voineet olla nunnia ja tulleet perustamaan luostaria? Milloin siis kristinusko onkaan tullut Suomeen? Vai oliko silloin jossain päin maailmaa atisemitismiä niin, että jokin ryhmä olisi päättänyt lähteä kauas turvallisempaan paikkaan? Vai milloin muulloin olisi voinut espanjalainen esiäitini tulla tänne-sinne kylmään pohjolaan?

Entäs isä-linjani? Isäni puolelta minulla on samantyyppinen geeniperintö kuin 60 %:lla suomalaisista ja 40 %:lla virolaisista miehistä. Isän puolella ei ole mitään ihmeellistä hyppäystä. Tiedon saatuani olin suoraan sanottuna aika pettynyt. Tuollaisen tiedon olisi voinut arvata ilman näytteenottoakin. ”Alkumasennuksesta” selvittyäni aloin tutkimaan tarkemmin asioita ja erään ”sukulaismiehen” kotisivulta löytyikin sitten melkoinen ”pommi”. Geenitutkijat ovat saaneet selville, että kaikki maailman miehet periytyvät kolmesta miehestä. Geenimuunnostensa mukaan heidät on nimetty herroiksi M60, M91 ja M168. Heistä kaksi ensimmäistä ovat jääneet asuttamaan Afrikan mannerta ja kolmas herra M168 otti jalat alleen. Juuri tästä viimeksi mainitusta herrasta ovat peräisin kaikki muut (Afrikan ulkopuoliset) miehet.

Ja mitä Raamattu meille kertoo. Siellä 1.Mooseksen kirjassa kerrotaan vedenpaisumuksesta ja siitä, että vedenpaisumuksesta selvisi vain kahdeksan ihmistä. He olivat Nooa ja hänen vaimonsa sekä heidän kolme poikaansa ja näiden vaimot. Raamatun mukaan Nooalle ei syntynyt vedenpaisumuksen jälkeen enää lisää poikia ja niinpä emme voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen elikkä herrat M60, M91 ja M 168  ovat Nooan pojat Jaafet, Haam ja Seem. Raamattu on siis totta! Tämän jälkeen on myöskin mahdotonta, ainakin minun, väitää, että Pyhä Henki ei olisi ollut inspiroimassa, kun 1. Mooseksen kirjaa on kirjoitettu. Oli kynää ollut heiluttamassa sitten kuka tahansa.

Ja vielä yksi mielenkiintoinen yksityiskohta. Geenitutkijat katsovat keräämänsä informaantion perusteella, että ihmiskunnan syntysija olisi itä-Afrikan savannilla. Raamatun perusteella se tarkoittaa, että Nooan arkin jämät, jos niitä vielä on josssain olemassa eivätkä ole ehtineet maatua, pitäisi olla siellä itä-Afrikassa eikä Ararat vuorella. Millainen johtopäätös tässä arkkiasiassa sitten pitäisi tehdä. Ainoa oikea vaihtoehto on, että löytäjät ovat erehtyneet tai valehtelevat. Näinhän niiden Israelissakin löytyvien löydösten kanssa yleensä on käynyt, kun niitä on vähän tarkemmin tutkittu. Tähän samaan ryhmään olisin valmis myös liittämään Torinon kääriliinan. Millä perusteella? Siksi, että minä uskon, että Jumala ei ole jättänyt jälkipolville itsestään mitään muuta merkkiä kuin sanansa. Jumala ei halua, että me palvomme esineitä vaan, että me palvomme Häntä. Niin ja sanassakin on sanottuna, että muuta merkkiä ei anneta kuin Joonan merkki.

KAHDEN RUPLAN REMONTTI

Viime viikot ovat menneet muuttamisen touhussa – siis oman toimen ohella ja vähitellen. Siksi kai homma onkin venynyt. Uusi majapaikkamme ilmestyi täysin tyhjästä, sillä varsinaisesti emme olleet etsineet mitään. Vanhassakaan ei ollut mitään vikaa, lähinnä puutteita ja niiden kanssa oltiin jo opittu oikeastaan elämään. Sitten puolivahingossa huomattiin ilmoitus, käytiin katsomassa ja oltiin ihan myytyjä. Uudessa kodissa tytöt ovat saaneet omat huoneet ja säilytystilaa on yllin kyllin. Myös Lillillä ja mulla on omat työtilat (sitten, kun vielä saan Ikeasta itselleni uuden työpöydän). Ja mikä parasta, saatiin hitusen tingattua vuokraa alaspäin. Nyt ollaan melkein rajanaapureita poliisin kanssa, kun ennen melkein vieressä oli vankila. Päästiikö ”avohuoltoon”? 😉

Ja kun omasta takaa on toi ”bussi-paketti”, niin muuttoautoakaan ei ole tarvinnut tilata vaan ollaan saatu siirrellä tavaroita omaan tahtiin. Vielä on vanhassa paikassa vähän tavaraa liiterissä, mutta muuten taitaa kaikka olla jo täällä uudella puolella. Vaikkei tämä mikään vanha talo olekaan, niin vähän säätämistä täällä kuitenkin on ollut. Viimeisimpänä tänään viimeinkin kiristin tiskipöydän pienemmän altaan poistoputken, joka vähän oli tupannut vuotamaan. Tuumasta toimeen ryhdyttyäni kokeilin ensin erilaisia ruuvimeisseleitä, mutta valmista ei tullut. Muutaman yrityskerran jälkeen hain paikalle oikein lampun ja hämmästys oli suuri, kun huomasin, että poistoputkessa ei ole edes kiinnitysruuvia. No, tarkempi tutkistelu kuitenkin osoitti, että vaikka ruuvia ei ollutkaan, niin mutteri kyllä löytyi 🙂 Lähdin sitten makkariin toisten housujen taskuille etsimään kolikoita, mutta homma veti vesiperän – ei ollut kolikon kolikkoa. Sitten muistin, että mullahan on olemassa vielä vanha kunnon Venäjä-lompsa, jossa varmasti on kolikoita. Sieltä sitten otin kahden ruplan kolikon ja väänsin mutterin tiukalla ja se oli sillä selvä.