Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2010

TERVEISET OMSKISTA!

Kävin pikaisella, vajaan viikon reissulla Omskissa. Matkan pontimena oli Ladamme realisointi ja seuraavassa muutamalla rivillä kommentoitu reissua.

Matkaan lähdin viime perjantaina. Ensin bussilla Tallinnan lentokentälle ja sieltä Estonian Airin siivin Moskovaan. Koneen ja terminaalin vaihtoon oli ruhtinaalliset seitsemisen tuntia ja Omskiin laskeuduimme muutaman minuutin etuajassa vähän aamukuuden jälkeen. Juha oli Slavan kanssa vastassa – olivat kentälle tullessaan saattaneet matkaan Joosen ja Villen, jotka olivat olleet rovastikunnallisessa pappeinkokouksessa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis.

Kentältä suuntasimme Lermontovalle, jossa saimme nauttia aamupalan. Seuraavaksi vietiin koululaiset ”kustannuspaikalleen” – Venäjällä pyhät ja juhlat pidetään ajallaan, joten lauantai oli sillä kertaa koulupäivä. Sitten suuntasimme kohti autotallia ja käyntiinhän se Lada lähti, lujaa laatua kuten aikanaan takalasitarroissakin ”valistettiin” ja mainostettiin. Hyvin valvotun yön jälkeen (Suomi-USA: 1-6) Juha lähti nukkumaan ja Slava ja minä valmistelemaan Ladan omistajanvaihosta. Tarvittavat muodollisuudet saatiin tehtyä ja lopuksi Slava teki paperityöt ja panimme nimet papereihin.

Sunnuntaina olimme kyläkierroksella Kavaljoovassa ja Orlofkassa. Igor toimi liturgina, Anu piti pyhäkoulun molemmissa paikoissa, Arvo oli suntio ja minä saarnasin.

Maanantain kiertelin kaupoissa ja kävin vaihtamassa muutaman sanan Juhan kanssa. Slava oli lähtenyt sunnuntaina jumiksen jälkeen ajamaan kohti Novosibirskiä ja ehtinytkin sinne vielä illan aikana – muutaman sadan kilometrin ajon jälkeen kuulemma jo piti autosta 🙂 Seuraavana päivänä ilmeisesti jatkoi heti eteenpäin kohti Minusinskia, jossa perheensä kanssa asuu ja työskentelee. Jälkikäteen voidaan todeta siis, että auto todellakin on timmissä kunnossa, kun sillä vuoden seisomisen jälkeen ajetaan ongelmitta puolitoista, kaksi tuhatta kilometriä. Minä en kyllä olisi moiselle taipaleelle sillä uskaltanut lähteä.

Tiistaina kävin Igorin kanssa ns. mummokierroksen ja kämpille ehdin joskus yhdeksän aikoihin. Reissu oli hyvä ja siunattu ja oli mukava tavata vanhoja tuttuja taas.

Matkan varsinaiset ”episodit” ajoittuivat viimeiselle päivälle eli sain jälleen huomata, että Venäjä on Venäjä, hyvässä ja pahassa. Lentokentällä matkalaukun ruumaanlaiton jälkeen ensimmäinen virkailija olikin sitten entinen ”emäntämme” eikä passiani ja sen leimoja sen kummemmin tutkittu – olivat kyllä kunnossa, mutta tämä oli juuri sitä hyvää venäläisyyttä. Seuraava ja todellinen kriittinen kohta turvatarkastuksessa oli reppuuni ajattelemattomana panemani minikompressori. Läpivalaisussa se tietenkin huomattiin, mutta jälleen käytiin sanomassa, että hän on ”meikäläisiä” ja tutkiminen loppui kuin veitsellä leikaten. Sitten oli vuorossa pukeminen ja huomasin, että vyön trenssi oli hukkunut johonkin. Kun en sitä heti löytänyt, niin kaivettiin keppi esiin ja käskettiin valita uusi tilalle. Ennen kuin ehdin ottamaan yhtäkään niistä noin reilusta puolesta sadasta trenssistä, niin jo minulle kiikutettiin oma ja saatoin jatkaa pukemista. Venäjällä kyllä osataan nämä hommat!

Loppumatkakin sujui nappiin – Moskovan vaihtoon oli aikaa vain parisen tuntia, mutta ehdin hyvin ja ehdinpä jopa vähän odottaa ennen kuin päästettiin toiseen koneeseen. Tallinnassa sitten vielä vähän koeteltiin ja otettiin tarkastukseen, kun ilmeisesti olin niin rikollisen tai rikkaan näköinen. Muutaman kysymyksen jälkeen tajusivat, että tyhjätasku suomalainen lähetyssaarnaajahan heille vain oli tarttunut haaviin ja lähettivät matkoihinsa. Laukut sentään läpivalaisivat.