LÄHETYSJÄRJESTÖJEN YHTEINEN SYYSRETKI

Virolaiset lähettikollegamme ovat varmaan moisesta otsikosta hämillään, mutta kohta selviää mistä on kysymys. Lähetysseura lähetti tänne Suomenlahden eteläpuolelle loppukesästä uuden perheen, joihin olimme tutustuneet aikanaan ns. lähetyskurssi kakkosella, ensimmäisen ja toisen työkauden väliin sunnitellulle viikon ”briifaukselle”.

Mielialamme olivatkin vielä korkealla pari päivää ennen suunniteltu autoretkeä kunnes bussimme hylättiin katsastuksessa. Olin juuri edellisenä päivänä lukenut Viron edustalle ensimmäisen maailmansodan aikana uponneesta/upotetusta sukellusveneestä, joka oli vuosikymmenten etsimisen jälkeen löytynyt. Jotenkin muistelen, että vielä olisi ollut yksi miehistön jäsenkin elossa – tänään siis yli 100 vuotias. Tulehtunut umpisuoli oli estänyt hänen osallistumisensa tuolle viimeiselle puhjehdukselle. Kun kotona kerroin Lillille hylystä, siis katsastuksen hylkytuomiosta, tuli heti mieleeni kertomus sukellusveneestä. Samalla jotenkin salaperäisesti tajusin, että ehkä meitä sittenkin suojeltiin joltakin – mielikuvitusta vai ei, sen saat sinä päättää. Myös valtava kiitosmieli valtasi koko kehon.

Sitten itse retkeen. Kutsuimme mukaan vielä toisen tarttolaisen lähetystyöntekijäperheen eli SLS:n, SLEY:n ja SEKL:n kolmen auton saattue lähti kohti etelää. Ensimmäinen pysähdys meillä oli maantiemuseossa, jossa saimme tutustua neuvostokalustoon ja vanhoihin Viron maantiekarttoihin.  Pyöripä siellä vanha filmi siltatyömaasta ja tiestöstä ennen muinoin – sellaiselle tielle, missä mannekiini-Mosse pisti menemään, ei meidän Volkkarilla kyllä olisi ollut asiaa.

Seuraava pysähdyskohteemme oli Pokumaa. Se on syntynyt kuvittaja Edgar Waltersin päässä syntynyt hänen kierrellessään etelä-Viron soilla. Pokut on siis isoja mättäitä suolla, kaukaa, kun katseleen näytää ihan pellavapäiseltä takkutukalta. Sen ympärille on tehty lukuisia lastenkirjoja ja nyt siis on avattu ”pieni” mökkikin. Oikea ulkoilijan paratiisi siellä – valitettavasti meidän tytöt olivat ulkoiluun vielä vähän pieniä.

Kolmas kohteemme oli Sangasten linna. Saksalaista sukujuurta ollut kartanonherra, jolla oli suomalainen vaimo. Talon isäntä oli toimen mies ja etevä toimissaan. Hän kehitti paljon palkintoja keränneen edelleen viljeltävän ja erinomaisen ruislajikkeen. Meidän ollessamme tutustumassa linnaan Mika-ystävämme soitti sopivasti ja kertoi, että hänen joku sukulaisensa aikoo tässä juuri ihan lähiaikoina viettää hääjuhlansa kyseisessä linnassa. Kyllä kelpaa siellä juhlia!

Sulkiessamme linnan ”porttia” alkoi jo hämärtää ja sopivasti myös huikoi, joten poikkesimme Sangastessa vielä syömässä hieman vaatimattomammissa puitteissa. Ruoan mausta emme kuitenkaan joutuneet tinkimään. Itse asiasssa meillä oli ollut alkupepäinen tarkoitus ruokailla linnassa, mutta koska emme pystyneet määrittelemään saapumisajankohtaa, niin soppa jäi siellä syömättä.

Kruunasimme vielä hienon päivän saunahetkellä, jota vietettiin meillä. Ainakin minulle jäi tunne, että juuri totaalisemmin ei kyllä itseään pysty enää ”nollaamaan”. Täydellisen päivän jälkeen ei unta tarvinnut odotella.

One response to “LÄHETYSJÄRJESTÖJEN YHTEINEN SYYSRETKI

  1. Sangasten linnassa olin tosiaan hääjuhlissa. Ensin suoritin vihkimisen paikallisessa kirkossa ja sitten linnaan.

    Linnassa oli tosiaan kokoa, mutta yöllä oli mielettömän kylmä. Toivottavasti seuraavat juhlat kyseisessä linnassa on kesällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s