Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2009

PIKAINEN RUKOUSVASTAUS JA RUKOUSPYYNTÖ

Alkuperäinen suunnitelmamme oli tulla kaikki yhdessä Suomeen ensin ja sitten olisin yhdessä isäni kanssa heittänyt tavarakeikan Tarttoon. Tulimme kuitenkin toisiin ajatuksiin ja niinpä sitten vihdoin eilen aloin lippuasiaa hoitamaan. Aiemmin ostetun matkan myöhentäminen meni ongelmitta ja sainpa vielä alennuksetkin jälkikäteen, kun en ollut osannut oikein ostaa lippua netistä. Yli jäänestä rahasta katettiin tämänkin päivän matka ja vielä jäi parikymmtä kruunua yli. Mieli oli siis hyvä.

Tänään aamulla laivasatamassa sitten totuus paljastui. Minua loistavasti palvellut myyjä oli jättänyt kuitenkin autopaikan varaamatta. Nyt minulle ilmoitettiin, että autopaikkat on täynnä viikoksi. Pikainen huokaus ylöspäin ja kysymys, että mitä nyt tehdään. Ilmoitin myös, että juuri eilen olin varauksen tehnyt ja nimenomaan sanonut, että autopaikka tarvitaan tänäänkin. En tiedä mistä paikka kuitenkin löytyi, mutta se löytyi eikä minun tarvinnut lähteä peruuttelemaan muita autoja noin metrin pidempää ”bussiamme”. Oikein tyytyväisenä ja kiitollisena maksoin reilun 10 euron lisämaksun autopaikasta. Apu Herralta ei viivy vaan se tulee juuri oikealla ajalla kuten Raamattu meille ilmoittaa.

Sitten on vielä rukouspyyntökin jatkoon liittyen. Tarvitsemme autollemme paikan tällä viikolla vielä kahdesti. Jos pakkaus onnistuu hyvin, niin ajamme Tarttoon jo huomenna ja sitten pitäisi vielä uudestaan päästä takaisin Suomeen keskiviikkona tai torstaina.

KESÄLOMA

Maanantaina 29. päivänä alkaa meillä kesäloma. Suuntaan silloin Suomeen hakemaan viimeistä kuormallista tavaroitamme Suomesta, jotka ovat nyt vapautuneet asunnosta, jossa asuimme kausilomamme aikana. Kun se keikka on tehty, niin lähdemme kaikki yhdessä Suomeen.

Heinäkuun ensimmäisellä täydellä viikolla saamme osallistua avioliittoleirille Kalajoella ja sitten onkin pari, ehkä kolmekin viikkoa kalenterissamme pelkää valkoista. Taivaan Isä tietää, mitä mielenkiintoista se aika pitää sisällään. Heinäkuun lopulla, jos suunnitelmiimme ei tule muutoksia, palaamme takaisin tänne kustannuspaikalle.

Siunattua ja rentouttavaa kesää!

VIROLAINEN JUHANNUS

Suomen aikatauluista poiketen virolaiset viettävät juhannustaan aina 24.6. Samassa yhteydessä juhannusaattona on myös Voitonpäivä, jolloin juhlitaan saksalaisista saatu voittoa ja ensimmäisen tasavallan syntymistä. Tänä vuonna se oli erityisen merkittävä päivä sillä Tallinnassa paljastettiin ”Voidu sammas – voiton muistopatsas”.

Toisin kuin Suomessa Virossa poltetaan edelleen myös paljon juhannuskokkoja ja sellainen oli meilläkin. Sen palamista olimme kutsuneet katsomaan myös yhden ystäväperheemme Tallinnasta sekä tarttolaiset lähettikollegamme. Ja mukavaa oli!

”RÄNTÄILEMÄSSÄ”

Täällä Virossa järjestettiin viime viikolla Viron kirkon (EELK) lähetyskeskuksen toimesta ”Nelja tuule ristirännak – neljän tuulen ristinvaellus”. Evankeliointitapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa eli ensimmäistä kertaa päästiin jo puhumaan traditiosta  Tapahtuman ajatuksena on, että neljä ryhmää lähtee eri puolilta Viroa ja ne kohtaavat sitten jossain muodostaen samalla ristin Viron ylle. Osallistujat haluavat näin siunata Viron maata ja sen kansaa.

Me osallistuimme ns. etelän ryhmään, joka tänä vuonna lähti Tartosta. Lilli oli nähnyt paljon vaivaa etsiessään sopivia vierailupaikkoja ja hän myös vastasi sponsoriasioista. Tällä kertaa meitä tukivat Tere ja Fazer – suurkiitos!

Toiset ryhmät lähtivät Tallinnasta, Narvasta (venäjänkielinen koostuen Inkerin Kirkon lähetyskurssilaisista Repojen perheellä vahvistettuna) ja Saarilta (Saarenmaa, Muhumaa, Hiidenmaa). Yhteensä meitä vaeltajia oli tienpäällä kolmisenkymmentä.

Etelän ryhmämme aloitti maanantaina siis Tartosta. Kokoonnuimme meillä ja pidimme alkuhartauden sekä söimme. Sitten noustiin autoon ja käytiin kaupungin kirkkojen edessä rukoilemassa ja otettiin suunta kohti Võnnua. Võnnussa meitä oli mainostettu kuumilla Siperian terveisillä ja homma toimi. Paikalla oli kymmenkunta ihmistä ryhmämme ja pastoriperheen lisäksi ja erityinen ilonaihe oli, että paikalla oli myös seurakuntaan kuulumattomia ihmisiä. Toivottavasti syntisen rukous ei mennyt siis hukkaan.

Tiistaina ryhmämme oli Kambjassa. Siellä järjestettiin ensin lastentunti ja eksoottisin osallistuja oli japanilainen vaihto-oppilas. Illalla oli lähetysilta aikuisille.

Keskiviikkona suuntasimme Tartosta etäämmälle ja Lilli ja tytöt jäivät kotiin. Kanttori-Minnan, Signen ja Aino-veteraanin (oli mukana myös viime vuonna) kanssa menimme Tõrvaan, jossa pidimme lähetystilaisuuden. Sieltä matkamme jatkui vielä Kõpuun, jossa myös oli lähetystilaisuus. Yön vietimme Viljandissa. Kõpussa muuten oli kuuntelemassa äiti ja tytär, joista edellisen äiti oli aikoinaan ”elintasopakolaisena” muuttanut Viroon juuri Omskin oblastista!

Torstaina pääsimme osallistumaan lastenleirille. Kyseessä oli yhden yhteiskristillisen päiväkeskuksen kesäleiri ja paikalla oli 28 lasta. Leirin vetäjä kertoi, että hänen oman ev. lut. seurakuntansa kirkko on myös nimeltään Katariinan kirkko ja kiinnostus Omskia kohtaan syntyi saman tien.

Iltatilaisuutemme järjestettiin Kullin (=haukka) rukoushuoneella, joka on yksi Virossa toimivista veljesjärjestön (=vennaste kogudus) rukoushuoneista. Pääpaikka täällä Virossa aikoinaan oli juuri aiemmin mainitsemassani Võnnussa, jossa oli Hallen laitokset pienoiskoossa. Johdatustakin oli matkassa, kun tapasimme Pärnun marketissa Võnnun kirkkoherran, joka ”isännän ominaisuudessa” oli tulossa palvelaan eli rukoushuoneelle. Olisimme varmasti kartan avulla helposti löytäneet paikalle, mutta koska Pärnu minulle ei ollut automiehenä tuttu, niin tuntui hyvältä, että saimme paikallisen asiantuntijan johdattamaan meidät läpi kaupungin.

Perjantaiaamuna olikin sitten aikainen herätys, kun piti viedä Signe bussille takaisin Pärnuun ja Minna Haapsaluun suomalaisen ryhmän kanttoriksi. Homma meni kuitenkin nappiin ja ehdin vielä Haapsaluun aamuhartauteenkin. Sitten alkoi ”kilpa-ajo” kohti Järvakandia, jossa oli seuraava tilaisuus, lähetysjuhla. Paikalla oli taaskin se kymmenisen ihmistä, joista yksi oli paikallisen helluntaiherätyksen johtaja. Oli kuulemma innoissaan seuraavana sunnuntaina kertonut tapaamisestamme. Sokerina pohjalla oli myös Järvakandissa järjestynyt saunakeikka – sopivasti juuri suomalaisena juhannusaattona.
Iltatilaisuus oli Raplassa, jonne sain taas yhden ryhmäläisen. Hän oli aiemmin joutunut silloin menossa olleen kuntoutusjakson takia jäämään pois vuorokaudeksi, mutta halusi taas jatkaa heti, kun se oli mahdollista. Raplassa meillä oli siis lähetysilta.

Lauantaiaamuna tukevan aamiaisen jälkeen otettiin taas suunta kohti Haapsalua. Vähän ennen kaupunkia huomasin Repojen auton ja pian Jukka ajoikin autonsa tien sivuun ja tarjosi heidän retkikuntansa täysistä autoista muutamaa matkalaista meille. Sehän sopi – 9 hengen pussissa oli vielä vapaita paikkoja.

Perillä Haapsalussa meillä oli laadittuna hyvä ohjelma, mutta valitettavasti viime hetken muutoksista johtuen kaupungin juhlat olivat toisessa paikassa toisella puolella kaupunkia ja meidän tilaisuuksissamme oli hiljaista. Lastenohjelmassa kuulemma kuitenkin vilskettä oli riittänyt ja meidänkin puolella kaupunkia tuli elämää, kun klo 16 alkoi piirakansyöntikilpailu. Siinä vaiheessa olimme jo jalkautuneet linnoituksen pihalle ja otimme linnoitusta katselemaan tulevat ihmiset vastaan hengellisillä lauluilla venäjäksi, suomeksi ja viroksi.

Lauantaipäivän vastoinkäymisistä huolimatta minulle ainakin jäi ristiretkestä ns. hyvä maku suuhun ja toivon pääseväni mukaan taas ensi vuonna.

ELÄMÄÄ…

Maanantaina kävimme tervehdyskäynnillä sairaalassa, kun yhdellä tyttöjemme ystävällä, Põltsamaan kanttorin tyttärellä oli umpisuoli alkanut oireilemaan. Kaikki meni hyvin ja tiistaina Katariina oli jo päästettiin kotiin. Täällä Virossa on sellainen käytäntö, että kun lapsi on alle kymmenvuotias, niin toinen vanhemmista voi jäädä lasta hoitamaan sairaalaan. Niin ja oli siinä Katan paranemisessa vielä sellainen käänne, että olivat maanantai-iltana rukoilleet yhdessä kuumeen laskemisen puolesta. Tunnin päästä olikin lämpö jo tullut alas aika lailla ja seuraavana aamuna kuume oli tiessään. Lääkäri oli ihmetellyt aikalailla ja varmistellut ettei hänelle oltu annettu kuumetta alentavaa lääkettä. Ei oltu ja niinpä äiti ja tytär pääsivät kotiin.
Tiistai-iltana tyttöjen nukahdettua huomasimme vierashuoneen ikkunasta äitiketun ja kolme pentua. Ne juoksentelivat ympäriinsä betonitehtaan tontin rajalle rakennetulla hiekkavallilla ja vallin ja tien väliin jäävällä kentällä. Ja menoa riitti.

HAMPAATON MUMMO

Lilli kertoi hauskan vitsin eilen, kun olimme ehtineet linja-autoasemalta kotiin.

Hampaattomalla mummolla oli tapana aina maanantaisin käydä ostoksilla kaupungissa. Aamulla linja-autoon noustessaan hän aina ensin maksoi matkan ja sitten ojensi kuljettajalle kourallisen pähkinöitä. Tätä ehti jatkua jo kuukausia kunnes sitten tuli se päivä, jolloin kuljettajaparka jäi ilman pähkinöitä. Älkää huolestuko, ei mummo ollut sairastunut. Hän kyllä nousi bussiin sinäkin aamuna ja maksoi matkansa tietenkin, mutta pähkinöitä hänellä ei sillä kertaa ollut mukanaan. Uteliaana kuljettaja kuitenkin päätti kysyä syytä, miksi sillä kertaa ei ollut pähkinöitä tarjolla. Huklaapähkinät oli kyläkaupahta viikonloppuna loppu, tokaisi mummo ja siirtyi ensimmäiselle vapaalle paikalle.

VUOROIN VIERAISSA

Torstaina saimme vieraita Lappeenrannasta. Tai itse asiassa mukana oli muitakin, mutta pääosin väki oli Etelä-Saimaan Kansanlähetyksen ystäväjoukkoa eli lähettäjiä. Neuvostoaikojen ”muistoksi” mukana oli myös yksi paikallinen opas ”turvaamassa” kulkua. Hänet nappasimme hotellilta mukaamme ja kävimme meillä iltateellä. Kipa oli kuitenkin seuraavana päivänä lähdössä Suomeen käymään, joten saattelin hänet vielä iltabussille naisväkemme jäädessä suorittamaan iltatoimia.

Perjantaiaamuna oli vuorossa tulikokeemme, kun ensimmäistä kertaa turistibussilla kiertelimme ympäri Tarttoa. Kierros jäi kuitenkin vähän tyngäksi, kun sateesta johtuen kävelypuolta piti rajoittaa. Tärkeimmät paikat saatiin kuitenkin katsottua ja ehdimme hyvin ”siestalle”.

Iltapäivällä tyttöjen otettua päikkärinsä kiirehdimme taas hotellille – Lilli lähti johdattamaan bussia kohti ruokapaikkaa. Minä tyttöjen kanssa lähdin hakemaan lastenhoitajaa ja kuten aina, niin tytöt jäivät mielellään (Kaien) hoitoon, tällä kertaa meille kotiin. Sitten oli minun vuoro suunnata kohti ravintolaa. Suosittelemme aina mielellämme yhden seurakuntalaisemme ravintolaa – Lea on hyvä kokki!

Ruokailun jälkeen oli vuorossa Sanan ja sävelen ilta Paavalissa. Illan päätteeksi vielä Joel esitteli kirkkonsa ja seurakuntansa.

Lauantaina oli aikainen herätys, kun piti ehtiä hotellille kahdeksaksi. Sain Lillin ja tytöt heittämään omalla autolla, joten homma kävi näpsäkästi. Kiitos Taivaan Isälle, että Lillin olkapää on toipunut niin hyvin, että mm. autolla ajo sujuu.

Muutama minuutti kahdeksan jälkeen suuntasimme sitten kohti Narvaa. Yöllä oli ollut poutaa, mutta kun meidän lähtöaika koitti niin johan taas tihutti. Onneksi vain vähäsen. Matkalla pysähdyimme parissa paikassa (Alatskiven linna ja Mustvee), mutta kun pääsimme Narvaan niin sää oli jo poutaantunut. Jonkun ajan kuluttua jo aurinkokin tuli esiin ja alkoi paistaa.

Oli siis minun vuoro olla turistina ja oppilaana. Puoli viiden aikaan illansuussa sitten bussi lähti (lauantaisin ei montaa suoraa vuoroa kulje) Tarttoa kohti. Perillä minua taas hemmoteltiin, kun Lilli ja tytöt olivat autolla vastaassa 🙂

KESÄKUUN 4. – VIRON LIPUN PÄIVÄ

Sataa ja on kesäkuun 4. Aamulla laitoin taas ikkunasta käsin lipun ”salkoon”. Täällä Virossa ei pahemmin käytetä lipputankoja tai jos on niin oman havaintoni mukaan niissä näkyy vain isännän viirejä.

Kymmenisen minuuttia ennen yhdeksää, jolloin lipun laitoin ei vielä katumme toisissa ”saloissa” lippuja näkynyt. Ajattelinkin, että jos niitä ei ilmestykään tänään, niin ensi vuonna laitan sitten Suomen lipun 😉

Tänään on myös Suomen lipun päivä. Vuosiluvut eivät valitettavasti pysy päässäni, joten en lähde arvioimaan kumpi oli ensin, mutta mielestäni molemmat olivat 1880-luvulla. Ainakin tällä Virossa Põltsamaalla ”sini-must-valge” laitettin silloin ensi kertaa liehumaan.

Tänään saamme myös Suomesta bussilastillisen vieraita ja sopivasti heille siis järjestyy liputuskin koko matkalle. Illansuussa heidän pitäisi ehtiä tänne Tarttoon. Tervetuloa heille ja siunattua lippujuhlapäivää kaikille Suomenlahden molemmin puolin!

VIIME PÄIVISTÄ JA TULEVASTAKIN

Kuten olette varmaan kuulleetkin, niin viime viikonloppuna täällä oli Lootuse festival – Toivon festivaali. Puhujana oli Billy Grahamin poika Franklin. Lastenhoidollisista syistä kävimme siellä eri päivinä Lillin kanssa. Lilli kävi ensin heti perjantaina ja oli todella tyytyväinen. Saku suurhall oli ollut melkein täynnä ja väkeä oli astellut eteen runsaasti. Ainoana puutteena hän oli kokenut sen, että ei ollut yhteislaulua. Se vain on niin olennainen osa Viroa ja virolaisia.

Minun vuoroni oli lauantaina ja minä puolestani olin pettynyt. Oma luterilainen identiteettini vain entisestään vahvistui. Kansa oli kutsuttu paikalle puoli seitsemäksi ja silloin se ohjelma alkoikin. Ensimmäinen kaksi tuntia oli käytännössä pelkkää ns. ylistystä. Lilli oli kyllä varoitellut puolen tunnin kovaäänisestä soitosta, mutta kun musiikki vain jatkui ja jatkui, niin alkoi tuntumaan lähinnä tylsältä.

Olin saapunut paikalle suurin odotuksin, että saisin kuulla jotain ”rukiista” Raamatusta. Toisin kävi. Graham puhui ehkä parisenkymmentä minuuttia. Sitten tuli alttarikutsu ja homma oli siinä. Toisena iltana väkeä minun havaintojeni mukanaan (istuin takana ja katselin lähinnä täysi penkkirivejä vielä siinäkin vaiheessa). Hieno asia oli kuitenkin, että kaikki eivät mahtuneet sisään vaan osa sijoitettiin telttaan.

Graham kertoi tehneensä uskonratkaisunsa 22 vuotiaana, mutta ei kuitenkaan kertonut mitään sen jälkeen olleesta luopioajastaan. Minusta se olisi ollut hieno mahdollisuus kutsua uudestaan Jumalan yhteyteen esim. niitä kristittyjä, jotka Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen olleissa herätyksissä tulivat kirkon yhteyteen, mutta sitten lähtivät omille teilleen jonkin ajan kuluttua. En ole aivan tarkkaan selvillä Franklin Grahamin kaikista vaiheista, mutta käsittääkseni hän teki uudestaan parannuksen noin pari-kolme vuotta sitten ja alkoi kierrellä evankelistana samalla, kun isänsä ”vetaytyi eläkkeelle”. Oikaiskaa, jos olen väärässä.

Sen sijaan kuorot, Ukrainan poika (ostin levynkin) ja amerikkalainen pariskunta saivat minulta täyden kympin. Erityisesti pariskunta oli nähnyt vaivaa, kun oli opiskellut festivaalin Toivo-laulun (nimeä en ihan tarkkaan muista) Viron kielellä ja lauloivat se käytännössä virheettömästi. Kaikki säkeistöt. Viron lisäksi ovat aiemmin laulaneet sitä laulua eri puolilla maailmaa jo yli 10 kielellä. Mahtavaa!

Sunnuntaina meistä ainoa kirkossakäviä oli Lilli – seurakunnan naiskuoro lauloi. Tytöt ja minä jäimme kotiin, kun jumiksen aikana ei ollut lastenhoitoa. Kuuntelimme kyllä jumista radiosta. Vähän ennen jumiksen loppua suihkimme autolla kirkolle poimimaan Lillin kyytiin ja lähdimme pitsalle. Koko viikonlopun kulkemista kaupungillä häiritsi Tallinna-Tarto GP eli fillarikisa. Poliisin piti siis availla portteja, että pääsimme ensin kotoa pois ja sitten kotiin takaisin.

Maanantaina olin supiköökissä ja tällä kertaa oli paikalla myös ”virolaisia”, joten sain pitää hartauteni kahdella kiellä. Aisaparini Roland oli estynyt, joten pidin homman yksin. Lauluista lauloin kuitenkin vain ekat säkeistöt.

Tänään saatoimme Lillin Tallinnan aamubussille. Taivaan Isä oli taas hommassa mukana, kun Lillin kännykkä ei herättänytkään. Tytöt nimittäin heräsivät sopivasti 6:20 ja Lilli ehti siis bussiin. Tallinnaan Lilli meni palaveriin kertomaan lähettien huollosta. Tämä ”pyöreän pöydän” sakki on kirkkokuntien välinen yhteistyöelin.

Sieltä hän suuntasi Suomeen anoppilaan ja menee huomenaamulla neurologille näyttämään olkapäätään. Tyttöjen kanssa puolestaan me lähdemme lähettikollegallemme ”kuskiksi”, kun hän haluaa tutustuttaa aktioryhmäänsä vähän Tarton ulkopuoliseen elämään.