Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2009

MU ISAMAA…

Katselin tänään poikkeuksellisesti vähän telkkaria ja heti tuli mielenkiintoinen juttu. Ohjelman nimi oli Reporter ja siinä haastateltiin virolaisia aiheesta pitäisikö Viron venäläisten osata Viron kansallislaulu. Kaikki vastaajat olivat asiasta yhtä mieltä ja vastaus oli siis ”tietenkin” myönteinen. Kun sitten haastateltavia pyydettiin laulamaan tai edes lausumaan yksi säkeistö, niin eipä vain onnistunutkaan. Vain jokunen osasi kokonaisen säkeistön, mutta suurimmalta osalta homma jäi muutamaan sanaan. Onneksi löytyi kuitenkin yksi virolainen, joka osasi ja hän lauloi sitten samantien kaikki säkeistöt. Ja arvatkaapa, kuka tämän ”uroteon” teki. Hän oli nuori, parhaillaan asepalvelustaan suorittava Viron venäläinen tietenkin. Palju õnne ja Jumala õnnistust!

Täällä muuten satoi viime yönä ja vielä tänään päivälläkin ihan reippaasti lunta. Vaikea arvioida tarkasti kuinka paljon, mutta oma veikkaukseni on, että reilut parikymmentä senttiä – lumitöitä siis riitti. Onneksi meitä vastapäätä on tyhjä tontti, jonne sai puskettua loput mitkä eivät enää mahtuneet omiin nurkkiin. Ja kiitollinen olin myös siitä, että viimeksi Suomessa käydessämme tuli hommattua kunnon kotimainen kola, vaikka se täkäläiseen hintatasoon verrattuna olikin kalliimpi. Vähän se kyllä jo osoitti pettämisenkin merkkejä, mutta kun muistaa olla ahnehtimatta, niin kyllä senkin kanssa pärjää.

HEAD ISESEISVUSPÄEVA!

img_2073

Tänään on Viron 91. itsenäisyyspäivä ja samalla laskiaistiistai. Ulkona sataa lunta. Jumalan siunausta Virolle ja sen kansalaisille!

KOLMEKESI – KOLMESTAAN

Takana on melkoinen ja todella tuskallinen vuorokausi. Koko lauantaisen päivän särki hammasta. Tavallisuudesta poiketen olin aika viilipytty ja nappailin ibuprofeenia, joka ei tällä kertaa yhtään auttanut. Vasta illalla heräsin tilanteeseen, että kipu ei todellakaan mene niillä tabuilla pois. Olimme yhteydessä hammaslääkäriimme täällä Tartossa vasta aivan illansuussa, mutta ajankohdasta huolimatta hän auliisti suostui kirjoittamaan antibioottireseptin sekä antoi pari kipulääkettä ihan vain ohimennen siinä saunaan valmistautuessaan. Täällä ei muuten tunneta vielä puhelinreseptijärjestelmää. Muuten kyllä täällä Virossa osataan todellakin olla joustavia. Huokaisimme helpotuksesta. Vaan sepäs olikin aikaista, sillä kipulääkitys ei tehonnutkaan – oli vielä sellaista sorttia, että ei sovi ottaa kuin yksi tabletti vuorokaudessa. Edessä oli siis pitkä todeeeeeella yö. Olimme tutkineet netistä hammaslääkäreitä, mutta kuinka ollakaan täällä ei näyttänyt olevan yhtään sunnuntaisin työskentelevää. Yön pimeinä tunteina vähitellen aloin taipua ajatukselle, että ehkä pitää suihkia Suomeen, sillä Helsingissä kyllä on päivystäviä hammaslääkäriasemia. Laivaliputkin ehdin jo varata, mutta onneksi aamulla löytyi ”altis partiolainen hoitajineen”, jolle sunnuntaityö kävi. Ehkä omanikin olisi tullut hätiin, mutta emme kehdanneet enää uudestaan sunnuntaiaamuna vaivata, kun lauantai-iltana olimme puolittaneet hänen saunavuoronsa.

Meillä piti olla myös uuteen työhön siunaaminen tänään, mutta se siitä. Ehdimme kyllä ehtoolliselle ja kirkkokahvienkin yhteyteen suunnitellut arpajaisetkin saatiin pidettyä kunnialla.

Kirkolta vapauduttuamme käytiin tyttöjen kanssa saattamassa Lillin bussille – hän meni käymään Suomessa laboratoriossa antamassa viime hetken kokeet, että olkapääleikkaus voidaan suunnitelmien mukaan tehdä 4.3. Sulkeudumme rukouksiinne.

Bussiasemalle mennessä kiepattiin vielä Mäkin kautta ja kuinka ollakaan tytöt saivat paitsi lelut niin myös ilmapallot. Toinen vain paukahti rikki alta aikayksikön. Lahjatkin oli kiva saada, molemmille omat siis, sillä meillä alkaa aina aivan mahdoton tappelu, jos toisella on jotain kädessään ja toinen on ilman. Edellisellä kerralla riita syntyi kassakuitista, mutta se saatiin hiljennettyä silmänräpäyksessä, kun Lilli keksi repäistä kassakuitin kahtia.

Tiistaina täällä on yleinen vapaapäivä, kun on itsenäisyyspäivä. 91., jos en väärin muista. Mielenkiinnolla jään seuraamaan kuinka hyvin vapaapäivää täällä ”noudatetaan”. Omskissakin oli usein ns. punaisia päiviä, mutta yleisesti ottaen ne olivat epävirallisia ”hallituksen tukemia” shoppailupäiviä. Liikennettäkin oli kaduilla, jos mahdollista, vielä tavallista enemmän. Ainakin siltä tuntui.

NIITÄ, NÄITÄ…

Perjantaina minulta tultiin ensimmäistä kertaa pummaamaan rahaa. Olin juuri menossa hakemaan tyttöjä hoidosta, kun vedätys alkoi. Näin jälkikäteen tuntuu, että tarina taisi ”elää” jonkunkin verran siinä jutellessamme, mutta sen verran iho ja naamavärkki olivat kunnossa (työkkäriaikoina näki kaikenlaista väkeä ja joihinkin asioihin vain oppi kiinnittämään huomiota, kun heidän tarinoitaan kuunteli), että lupauduin hänelle bussilipun ostamaan. Herran armosta ehkä kuitenkin tyttöjen pukeutuminen kesti niin kauan, että bussille oli tullut niin kiire eikä ukkoa ei siis enää näkynyt, kun takaisin autolle ehdimme.

Lauantaina olimme toisen firman lähettien luona kylässä viettämässä ystävänpäivää ja juttua vain riitti ja riitti. Iloitsemme uusista ystävistä – toivottavasti eivät heti kärkeen ihan uupuneet meistä.

Sunnuntain ilouutinen tai ainakin kiitosaihe oli Kaitsun solmima vuokrasopimus. Tervetuloa Viroon ja tervemenoa Narvaan!

Eilen olin taas supiköökissä ja kuinka ollakaan yksi näistä sunnuntain Viron kirkon teksteistä oli Jesajan kirjan 55 luvusta – tulkaa, ostakaa, rahatta, hinnatta… Päätin käyttää sitä kohtaa (jakeet 1-7), kun tavan mukaan pidin pienen hartaushetken. Muistutin väkeä siitä kuinka kristityn elämä on parannuksen tekoa, ei vain kerran elämässä vaan joka päivä, joskus jopa joka minuutti. Armoa riittää niille, jotka Hänen puoleensa kääntyvät. Ja ehkä sanoma meni ainakin jollakin tavalla perille, kun yksi ukko kiitti jälkikäteen. Kiitos Taivaan Isälle tästäkin armon päivästä, johon vielä olemme saaneet herätä!

KAURIIN KÄÄNTÖPIIRILLÄ

Terveiset täältä etelästä! Ihan noin kauas emme sentään ole ehtineet, mutta aina silloin tällöin tulee ”tällaisia” kukkasia eli raflaavia otsikoita mieleen. Kauriin kääntöpiiriin päädyin, kun eilen iltapäivällä silmiemme editse (joen toisella puolella) paineli 6-7 ilmeisesti metsäkauriin lauma. Valitettavasti vain ehtivät puuston suojaan ennen kuin ehdin saada kameran esille ja kuvausvalmiiksi. Yritin kuvausta vielä yläkerrassakin, mutta siinä vaiheessa eläinpolot olivat jo kaukana, sillä vieresellä kentällä joen takana alettiin harjoittelemaan ajoa talviliukkailla. Ja kuten yleensä, niin tälläkin kertaa kuullun äänen perusteella yritettiin varautua nimenomaan ääritilanteisiin 😉

Tänään oli sitten vihdoin se ensimmäinen venäjänkielinen raamattupiiri. Meitä oli paikalla seitsemän Lilli ja minä mukaanlukien – yksi pariskunta, yksi mummo ja tämän saattaja ”salakuuntelijana” sekä työparini ”suppiköökistä”. Lisäksi oli jostain Viron pohjoisrannikolta lupautunut joku naishenkilö tulemaan, mutta sitten ilmeisesti oli tullut jokin este, eikä hän ollut päässytkään paikalle. Ei tuota nyt sentään pääse Põltsamaan ensimmäisiin talvipäiviin vertaamaan, mutta alku se kuitenkin oli. Alkuperäinen suunnitelma oli aloittaa raamattutuntien pito vasta loppukesällä tai heti alkusyksystä. Pitäisi siis saada organisoitua materiaalinhankintamatka Pietarin seudulle. Ehkä sieltä saisimme hankituksi virsikirjoja, Raamattuja, lastenraamattuja, jne…

Lillin leikkausasiakin on vihdoin nytkähtänyt eteenpäin ja leikkauspäivä on 4.3. Sitä ennen hänen pitää vielä pikaisesti käydä Suomessa varmistuttamassa, että kaikki on ok ja leikkaukseen voidaan edetä. Tapahtukoon kaikessa Isän hyvä tahto!

KAUNISTA PÄIVÄÄ!

Itse asiassa päivä on niin kaunis ja aurinkoinen, että pitää ihan istua moukkamaisesti lippis päässä, kun koneen ääressä istuu. Pidemmän pilvisen jakson jälkeen on todella ihanaa, kun aurinko taas paistaa ja vielä niin kirkkaasti.

Aamu ja viikko alkoivat tavalliseen tapaan työntekijöisen rukouspiirillä. Sitten oli vähän luppoaikaa käydä läpi asioita, jotka olin kirjoittanut muistiin sanottavaksi ”suppiköökissä”. Ohjelmaa riitti sellaiseksi noin kolmeksi vartiksi, kun ensin laulettiin yksi virsi viroksi, sitten puheet viroksi ja venäjäksi ja lopuksi vielä leppäkerttulaulu venäjäksi. Aisaparina minulla oli Roland, jonka kahvilasta seurakunta ostaa tarjottavan keiton. Lisäksi annetaan purkkiruokaa. Yksi venäläläismies jouduttiin mölyämisen takia poistamaan, mutta muuten homma meni jo paremmin, kun sain vaihtaa parin ukkelin kanssa jo muutaman sanankin.

Eilinen sunnuntaipäivä oli pilvinen, mutta se ei mieltä painanut. Varsinkaan sen jälkeen, kun kuultiin, että meillä on tiedossa lastenhoitaja. Päivähoitoakin olemme miettineet, mutta yksityisissä perhepäivähoitopaikoissa kahden lapsen pitäminen maksaa täällä jo lähes eurotonnin eli enemmän kuin toinen meistä saa palkkaa, joten se vaihtoehto on poissuljettu. Toisaalta emme kyllä haluakaan tyttöjämme täysipäiväiseen hoitoon, kun työmme tullee jo muutenkin tapahtumaan iltapainotteisesti elikkä silloin lapsukaiset olisivat yötäpäivää muiden hoidossa. Siispä olemme kiitollisia, että eilen kohdalle sattui nimenomaan iltatyötä etsinyt uskova opiskelijatyttö.

Ensimmäinen venäjänkielinen raamattupiiri on keskiviikkona ja nyt on ”hoitotäti”, joten kiitos ja ylistys Taivaan Isälle täydellisestä ajoituksesta!

Tänään vaihdettiin Volkkariin vihdoin Viron kilvet. Ystävien ja kollegoiden puheista on jäänyt mieleen, että EU-kilvissä olevan auton rekisteröiminen uudestaan Virossa olisi helppoa hommaa – silleen suit sait sukkelaan. Ja sitä se todellakin oli, ystävällisyyttä ja palvelualttiutta unohtamatta.

Suomessa AKE:ssa en niinkään ole joutunut asioimaan, mitä nyt osoitesotkujen takia, mutta katsastusasemat ovat olleet suorastaan painajaisia. Hymystä ei ole ollut tietoakaan ja virkailijat ovat olleet kokoajan taka-jaloillaan ja välillä ovat hyökänneetkin. Kaikkein pahin juttu oli, kun autoni rekisteriotteen molemmat osat hukattiin! Todellakin. Olin poistamassa autoamme liikennekäytöstä Omskinreissumme alla, mutta tietokoneyhteydet eivät pelanneet sillä kertaa. Palvelualttiutta löytyi kuitenkin ”rahankiilto silmissä” ts. kaikki luvattiin hoitaa kuntoon heti, kun yhteydet vain pelaisivat ja alta aikayksikön olin reilun kympin köyhempi. Vaikeuksista viisastuneena annoin tietenkin oma-aloitteisesti ja heti Vantaan postiosoitteemme, kun tiesin ”virkapostin” kulkevan yleensä Helsingin kautta (osoiterekisteri päivittyy kaksi kertaa vuodessa ja meillekin systeemi tarjosi vastoin tahtoamme Helsingin osoitetta. Kyllä meillä siellä asunto on, mutta asumattomana, kun talossa tehdään putkiremonttia.

Meni pari viikkoa, kuukausi, puolitoista ja aloimme ärhentelemään eri tahoille, kun rekisteriotetta ei kuulunut. Katsastuskonttorilla kuitenkin pyhästi väitettiin, että paperit oli laitettu eteenpäin, mutta väärän osoitteen takia posti oli palauttanut sen konttorille. Tämä selvisi AKE:sta, joka tuntui tietävän paremmin Martinlaakson katsastuksen asiat kuin he itse!

Tänään käytiin ostamassa myös astiakaappi, kun meillä on niin vähän tilaa astioille. Hyvä löytyi – meinasimme ostaa sen jo ennen Suomen matkaa, mutta viime hetkellä päätime vielä tarkistaa Suomen tarjonnan. Ja eipä siellä ihmeepiä ollutkaan, joten päätös oli helppo. Lilli sai kaapin ja nyt on astioillekin tilaa.

Illansuussa oltiin Paavalilla (kirkolla) palaverissa, jossa mietittiin ja keskusteltiin meidän valmiudesta tukea ja auttaa tämänhetkisiä paikallisia vastuunkantajia. Meillä on paljonkin mielessä asioita, joita haluaisimme tehdä, mutta toisaalta Lillin tuleva leikkaus ja lastenhoitajatilanteemme odottavat ratkaisua. Lastenhoitajatilanne on rukousaiheena erityisesti siksi, että meidän työmme seurakuntatyötä ja sitä tehdään usein iltaisin. Monessa voisimme ja saisimme olla mukana, mutta edellytyksenä on, että joku on tyttöjemme kanssa.

Kotiinpäästyämme vähän syötiin ja sitten aloin koota uusinta hankintaamme, astiakaappia. Huomiselle jäi vielä vaatekaapit ja kirjahyllyt. On niin mukavaa, kun Hannun vanhemmat ovat käymässä ja ainakin periaatteessa saa tehdä mitä huvittaa ja vielä rauhassa. Näitten alkuvaiheeen juoksemisten takia päivässä ehtii tehdä kovin vähän mutta onneksi Mummi ja Ukki pystyivät jäämään vielä yhdeksi päiväksi ja kun se on ohi, niin toivottavasti kaappi- ja hyllyrintamalla vihdoin on rauha laskeutunut ja pahvilaatikoistakin päästään eroon.

EDELLEEN SUOMESSA

Saimme itse asiassa pidennetyn Suomi-”loman” – keskiviikkoon – tiistaille olimme saaneet vielä sovituksi Hannalle rokotuksen (Tetravac). ”Meidän” Tiinamme oli koulutuksessa, mutta onneksi toinen täti ehti ottaa Hannan siinä muun työn lomassa. Ehkä seuraavalla kerralla sitten ehditään suorittaa vielä ne nelivuotistestitkin, jolloin saamme virallista tietoa kehittymisen edistymisestä.

Lisäaika mahdollisti samalla pienen shoppailukierroksen. Muutama vuosi sitten ennustelin, että pian koittaa aika, jolloin virolaiset alkavat käymään ostosmatkoilla Suomessa aivan kuten suomalaiset ovat käyneet ostoksilla Virossa – virta Suomenlahdella siis kääntyy. Silloin epäilin, että kääntymisprosessiin menisi 10-15 vuotta, mutta nyt jo huomaan erehtyneeni pahan kerran. Itse ostosmatkojen buumi on alkanut jo jonkin aikaa sitten, mutta sen synnyttäjänä ei niinkään ole ollut hintasota vaan tavarapula. Vaan nyt on kyllä jo hintasotakin tätä päivää. Kaikkein kovin eteentullut esimerkki tästä löytyy kirjahyllymarkkinoilta. Kiertelimme täällä Tartossa liikkeitä ja kirjahyllyjen hinnat lähtivät jostain 1200 kruunusta. Suomen Ikeassa vastaavanlaisen hintalapuun oli kirjoitettu 25 euroa elikkä vähän alle 400 kruunua. Täällä joutuu siis maksamaan kolminkertaisen summan! Onneksi ei hätäilty.

Tältä pohjalta olen myös alkanut ihmettelemään niitä julkisuudessa esiintyneitä haikailuja, joiden mukaan Viron kruunu pitäisi devalvoida. Kuinka on mahdollista, että maa, joka itsessään tuottaa minimaalisen vähän tavaraa vientiin ja jossa melkein kaikki on tuontitavaraa, haluaisi vielä devalvoida valuuttansa. Silloinhan kaikki maksaisi vastaavasti vielä enemmän. Sellaisella politiikalla nostetaan kyllä varmasti ja äkkiä säästäminen kunniaan 😉 Samalla kyllä myös ostovoima leikkaantuu pois. Onko joku teistä lukijoista paremmin perillä näistä kansantalouden asioista, että voisi selittää, miksi täällä kannattaisi devalvoida.

Suomelle devalvointi aikanaan oli ”fiksu” veto, kun samalla saatiin omat metsäteollisuuden ”kultavarat” markkinoille halvemmalla, mutta… Niin ja Virossa tämä devalvoimisprosessikin on mielenkiintoinen – tarvitaan riigikogun elikkä parlamentin päätös asiasta ensin. Suomessahan asia vain ilmoitettiin päätöksen jälkeen ensimmäisissä uutisissa perinteisesti 🙂

Oli se Ikean keikka toisellakin tavalla merkittävä. Nimittäin asioimme ensimmäistä kertaa itsepalvelukassassa! Yksi myyjä hoiti ja ”rahasti” samaan aikaan neljä kassaa. Tämähän piti olla siitä ”maailmanlopun” juttuja -sarjasta, johon kuuluivat ne kuuluisat silmälappuvideot, joista vitsailtiin aikanaan korvalappustereoiden markkinoilletulon jälkeen. Nyt siis molemmat ovat nähneet päivänvalon. Nyt onkin hyvä taas vähän sulatella näitä ”suuren maailman” ihmeitä. Seuraavan Suomen matkan aihe onkin sitten Lillin olkapääleikkaus – kovasti se on ilmoitellut ja muistuttanut itsestään ja olemassaolostaan.

PYHÄPÄIVÄNÄ

Olemme jälleen Suomessa käymässä. Torstai-iltana oli ilmeisesti viimeinen Omskin ilta, kun minun laskujeni mukaan kaikki lähettävät seurakunnat Suomessa ja Virossa on käyty läpi. Vielä olimme Tartu Paulusessa (Hanna: ”Se on suomeksi Paavali.”), joka ei ole meidän lähettävä seurakuntamme, mutta sielläkin aikoinaan kävimme suomalaisten lähettikollegoiden kutsumana. Piti siis käydä antamassa ”otshot” eli ”tili” siitä, mitä siellä tehtiin ja saatiin aikaan. Samanaikaisesti oli seurakunnassa pari muutakin ohjelmaa käynnissä, mutta niistä huolimatta meillekin riitti kuulijoita, varmaan parisenkymmentä. Paikalla oli myös yksi venäläinen pariskunta ja sovimme, että aloitamme raamattupiirin 11. päivä kuluvaa kuuta. Rehellisesti sanottuna tuntuu, että kaikki pyörii suorastaan pelottavan hyvin ja ihan kauhistuttaa, että millainen rysähdys vielä onkaan tulossa. Tänään tuli mieleen, että pitää ehkä vielä tutkia mahdollisuutta, voitaisiinko Tartossa aloittaa myös englanninkielinen raamattupiiri. Tässäpä rukousaiheita 🙂

Sitten kiitosaiheita! Perjantaiaamuna oli sitten aikainen herätys ja kello soitti klo 04:00 – piti ehtiä klo 7:30 lauttaan ja matkaa meiltä satamaan on karvan alta parisataa kilometriä. Aamuaikaan oli sinänsä kiitollista ajella, kun liikennettä ei juuri ollut. Päivällä matkaan olisi pitänyt varata ainakin 2,5 tuntia. Maantie on vilkkaasti liikennöity ja mikäli joku hitaampi, alinopeuksiin tyytyvä sattuu eteen, niin ohi on todella vaikea päästä, kun tie on mutkainen ja ohituspaikat vähissä. Puoli litraa kahvia piti hyvin silmät auki, mutta pieni arviointivirhe Tallinnan keskustassa meinasi aiheuttaa peräänajon. Herra oli kuitenkin apunamme ja edessä ollut naishenkilö huomasi peräpeilistään tilanteen ja liikautti autoaan juuri tarvittavan määrä eteenpäin, että törmäykseltä vältyttiin.

Ryttylään päästiin siis hyvissä ajoin, vaikka kävimmekin tankkaamassa ”Kestikievari Martsarin Keskisillä”. Kokous alkoi aikataulun mukaisesti viideltä ruokailulla. Illalla kokouksen jälkeen kävin hakemassa lapsia hoidosta ja kuinka ollakaan kiireessä huomasin yht’ äkkiä ajavani aivan hirveän lujaa. Lukkojarrutus. Mutta mitä ihmettä, edessä olikin mutkan sijaan T-risteys. Samalla auto myös kääntyi itsestään 90 astetta ja lipui hiljaa ja pehmeästi tien reunan yli puuterilumeen. Valtava varjelus! Sillä kohtaa olisi nimittäin voinut olla kovaksi jäätynyt lumivallikin, jolloin auto olisi päätynyt ehkä kyljelleen tai jopa katolleen – onneksi oli sentään turvavyö kiinni. Kylläpä tuli tilanne yllättäen eteen ja toimii hyvänä muistutuksena siitä, että kuin partiolaisen on ihmisen oltava aina valmis ottamaan vastaan iäisyyskutsu. Vaan armo ja huolenpito ei päättynyt siihen vaan vielä ja välittömästi Isä lähetti paikalle kolme autokuntaa eli sen verran väkeä, kun mahtui auton eteen jeppejä työntämään sitä tienvierestä ylös. Ja helposti se kävikin – pari kertaa potkin sitä puuterilunta takapyörien ympäriltä ja se oli siinä. Kiitos Taivaan Isälle!

Lauantaipäivä menikin sitten kokouksen merkeissä käytännössä kokonaan. Ajatukseni oli ollut, että viimeistään lounaalta pääsisimme lähtemään kohti Vantaata, mutta kuten joku saksalainen on huomannut, niin Mench denkt, aber Gott lenkt (ihminen säätää, Jumala määrää vai kummin päin se nyt suomeksi olikaan). Johdon puolelta takarajaksi meille oli asetettu Kaitsumme luokkakokous, mutta aivan siihenkään emme ehtineet vaan Juhan johdolla kokous saatiin päätökseen. Ja sitten syömään! Aivan ihania ranskalaisia ja kanaa – kyllä siinä napa paikkui! Niin ja muutenkin paukkui. Seuraavaksi olin vessassa, kun muistin Kaitsun antaman rukouspyynnön illan johdosta ja pääti rukoilla. Ja niin nopeasti aikakatkaisin sammutti valot. Sanotaan, että vilpittömiin rukouksiin vastataan ja minäkin sain rukousvastauksen parissa, kolmessa sekunnissa. \o/ Se toinen rukousvastaus vain ei ollutkaan niin toivottu – Kaitsu ei ollutkaan päässyt matkaan, kun auto ei ollut lähtenyt käyntiin.

Tänään sunnuntaina oltiin IEC:ssä eli Helsingin kansainvälisessä seurakunnassa. Siinäkin asiassa oli johdatusta, sillä tässä kuussa siellä rukoillaan meidän työmme ja meidän puolesta. Minulta oli hyvissä ajoin pyydetty kuulumisia ja olin lähettänytkin ne, mutta viesti vain ei ollutkaan tullut perille. Tässä tapauksessa siitä ei siis ollut kuitenkaan haittaa, kun saimme olla henkilökohtaisesti paikalla siinä heidän ns. Mission Sunday’ssa, jolloin lähetyskohde aina esitellään. Tänään oli myös siinä mielessä hyvä päivä, että ensi kertaa olimme kirkossa kahdestaan Hannan syntymän jälkeen vanhempieni katsoessa Hannan ja Miriamin perään. KIITOS! Vielä yritämme jaksaa illansuussa Äf-vitoseen.