KONTTI LÄHTI

Novosibirskin matkan jälkeen onkin ollut aika hektistä, kun on pitänyt pakata. Viime yönä meni varttia vaille kolmeen, mutta enemmän tai vähemmän tuli valmista. Aamulla soittelimme sitten ajojärjestelijälle ja hänpä myrkyn lykkäs. Toivomamme klo 11 vaihtui vain kommettiin, että kuski on lähtenyt. Reilu puoli tuntia myöhemmin alkoi jo sydän tykyttää ihan kunnolla, kun apujoukkoja ei kuulunut – oli pyydetty puoli yhdeksäksi. Ensimmäisenä kuitenkin saapuivat ”maksumiehet” eli kaverit, joille piti maksaa, mutta jotka tiesin kunnollisiksi ja ripeiksi. Ja juuri kun olimme saaneet naapurirapun varaston tyhjäksi ja olimme lähdössä meille tuomaan alas asunnossa olleita tavaroita, Lilli soitti ja ilmoitti, että kuski on jo kulmilla. Minulla oli Lillin puhelin, kun olin omani unohtanut laittaa lataukseen.

Siinä vaiheessa oli vuorossa ensimmäinen varsinainen ongelma – miten saada kuorma-auto ja kontti lähelle ovia, kun kadunvarressa oli yksi auto ikävästi tiellä. Ensin koputtelimme laseja siinä toivossa, että varashälytin alkaisi soida, mutta ei. Ei siis auttanut muuta kuin neljään Pekkaan työntää autoa eteenpäin niin pitkään kunnes vasen etupyörä osui katukivetykseen. Vaan sepä ei riittänyt, joten kantajapojut ottivat takapuskurista kiinni ja nostivat auton peränkin katukiveä vasten – tuli ihan nuoruus mieleen, kun vasta kortin saaneina meillä oli harrastuksena nostella toistemme autoja poikittain niin, että asianomaiset eipät ihan helpolla päässet lähtemään. Tässä vaiheessa alkoi tulla jo muitakin eli vapaaehtoisia ja homma alkoi toimia entistä rivakammin.Loppuvaiheessa oli itse yläkerrassa lastaamassa tavaroita hissiin, joten minulla säilyi jännitys loppuun asti. Tavarat mahtuivat sisään, mutta ei sinne liikaa tilaa jäänyt, pari, kolme jätesäkkiä ehkä olisi vielä mahtunut. Kyllä olin tyytyväinen ja kiitollinen, että hermoni olivat pitäneet enkä ollut tilannut kahta konttia. Kontin täyttöön meni tunti ja vartti.

Seuraava ”taistelu” käytiin konttiterminaalilla, kun kuski olisi suuremman palkkapussin toivossa halunnut laittaa käytetyksi ajaksi vain puolituntia – niin hän olisi saanut 350 ruplaa (nykyisillä kursseilla reilut 10 euroa) enemmän. Minä ilmoittauduin kirkon työntekijäksi ja pidin kannastani kiinni. Kuski oli vain kovasti sitä mieltä Taivaallinen Isä pitäisi jättää tallaisista hommista sivuun, mutta myöntyi ”vaatimukseeni”, kun muistutin, että Iskä saattaa vaikka ”hajottaa” pesukoneen tai keksii jotain muuta ikävää palauttaakseen meidät raiteille. Tämän jälkeen olikin enää vuorossa plomban/sinetin laittaminen ja sitten saatoimme suunnistaa kotiopäin.

Illansuussa kävimme vielä Lentassa ja kuinka ollakkaan hyllyssä oli laktoositonta maitojuomaa!!! Valio on kyllä onnistunut hyvin rekrytoinnissaan, kun täällä myydään laktoosittomia tuotteita, vaikka venäläiset eivät laktoosi-intolerantteja olekaan. Taitavat olla sukua niille miehille, jotka myivät Saharaan hiekkaa ja Eskimoille pakastimia.

Advertisement

SYYSKOKOUS

Tänään oli Omskin seurakunnan syyskokous, jonka esityslistalla olivat ns. normaalit syyskokouksessa käsiteltävät asiat ja kirkkoherran vaali. Allekirjoittaneelle oli annettu tehtäväksi laatia lähetyksen toimintasuunnitelma ensi vuodelle sekä sen budjetti ja tietenkin esitellä se. Täällä lähetys edelleen tarkoittaa sisälähetystä, mutta nyt on kuin varkain tullut mukaan myös ulkolähetys. Seurakunnassa nimittäin edelleen rukoillaan edellisten lähettien puolesta, vaikka he palvelevat jo muualla ja toisissa tehtävissä.

En valitettavasti ehtinyt tutustua edellisen vuoden vastaavaan paperiin, mutta ilmeisestikin samoilla linjoilla tullaan jatkamaan. Uutuutena listalle tuli tavoittava työ, joka konkretisoituu ”teetupana” ja kirkkoherran tekeminä kouluvierailuina. Teetuvan ideana on saada kadunpuoleinen ovi auki ja tietenkin mainoksen huokuttelemana uteliaita sisään. Kouluvierailuja kirkkoherra tuli itse ehdottaneeksi, kun ensi kerran ehdottelin tuota teetupaformaattia. Aika näyttää, mitä lähetyksen sektorilla ensi vuonna todella tapahtuu.

Toinen tämänpäiväisistä asioista oli kirkkoherran vaali. Sellainen jouduttiin järjestämään, kun IK:n ja ”meidän” ustaavit, ohjesäännöt, ovat ristiriidassa. Itse äänestystilanne oli erittäin ”neuvostoliittolainen”, sillä äänestäjille oli tarjolla vain yksi kandidaatti, jonka sai hyväksyä tai hylätä. Mielenkiintoista oli myös se, että länsimaismallisessa vaalilipukkeessa oli kyllä ruksin paikat, mutta siitä huolimatta äänestäminen tapahtui yliviivaamalla epämieluisa vaihtoehto – liekö ollut puheenjohtajan ”puumerkki”. Vaalin tulos myös oli yksimielinen kuten Neukkulassa konsanaan. Kaikki kolmetoista läsnäollutta äänioikeutettua olivat samaa mieltä. Erotuksena neuvostoaikaan oli kuitenkin se, että äänestysprosentti ei ollut melkein sata vaan aika tarkkaan 40.

Seurakunnasta kiirehdimme sitten kotiin ja kyydissä oli ”pikku-Tanja”, jonka Lilli oli hommannut lastenvahdiksi – pakkausta oli siinä vaiheessa vielä aika paljon jäljellä. Nyt ei tarvitse enää jännittää, että ehdimmekö pakata kaiken vaan uusi jännityksen kohde on, että mahtuuko kaikki mukaan. Toivottavasti ylijäävät mahtuvat joskus sitten Saarten konttiin kun sen lähettäminen on ajankohtaista.

TERVEISET NOVOSIBIRSKISTÄ

Niin torstaina tuli käytyä Novosibirskissä, Siperian nykyisessä pääkaupungissa. Keskiviikkkoiltana lähdettiin myöhään – tai se oli jo torstain puolta – perillä oltiin aamulla. Matkaseurana minulla oli kirkkoherramme, pari suomalaista vierastamme sekä kolme seurakuntanmme nuorta. Matkaa taitettiin junalla ja tietenkin rahvaan luokassa elikkä platskartilla ns. avovaunussa.

Perillä Novosibirskissä olimme aamulla yhdeksän aikaan ja meitä oli vastassa sikäläisen seurakunnan paimen Gennadi Ivanovits, hymyilevänä ja iloisena kuten aina. Rautatieasemalta siirryimme sujuvasti metroon ja yhdellä vaihdolla pääsimme ”Akademi gorodokiin”, aluelle, jossa kaupungin opinahjot sijaitsevat. Vielä muutaman minuutin kävelymatka aurinkoisessa pakkassäässä ja olimme perillä. Tässä taisikin sitten olla ainoa talvi, mitä tällä kertaa näen, kun Omskissa lunta ei oikeastaan ole ollut ja Suomessa pääkaupunkiseudulla tai Tartossakaan sitä ei taida paljon olla tiedossa. Aika näyttää.

Perillä meitä odotti upea näky! Seurakunta oli hiljattain saanut päätökseen oman remonttinsa ja lopputulos oli todella hieno – kirkkoherra on entinen rakennusliikkeen pomo ja jälki oli sen mukaista.

Kirkkoherramme Igor Kreos pyysi minua mukaan, kun häntä rovastin ominaisuudessa oli pyydetty neuvonpitoon sinne. Paitsi, että rovastin sijaiselle hänelle haluttiin näyttää uudet tilat, niin kenkää hiersi erään kirkossa kävijän häiritsevä käytös jumalanpalvelusten aikana. Kirkkoherra halusi ”kaikki osapuolet” saman pöydän ääreen, vaikka odotettavissa olikin, että mitään viisasten kiveä ei löydy. Loppujen lopuksi se häiriötä aiheuttava osapuolikaan ei tullut paikalle.

Minun motiivinani osallistumiselle olivat seurakunnan suomalaiset (kymmenisen kappaletta) mummot. Pari vuotta aiemmin Juhan kanssa siellä käydessämme mieleeni jäi se kuinka nämä pirtsakat mummot moneen kertaan pyytelivät, että joku sieltä Omskista voisi käydä, kun siellä on niin monta suomalaista. Ja muutaman kerran tössä välillä Juha siellä on ilmeisesti käynytkin omilla rovastikunnallisilla kierroksillaan. Siispä, kun tilaisuus tuli ja kutsu kävi, päätin minäkin ottaa tilaisuudesta vaarin ja mennä käymään.

Ehdimme seurakuntaan rautatieasemalta vajaassa tunnissa ja noin kello yksitoista alkoi seurakunnan viikottainen aamuhartaus. Paikalla meitä oli noin kolmisenkymmentä ja hartauden toimitti seurakunnan katekeetta Slava Ostanin. Sen päälle pidettiin suomenkieliset ”jouluseurat”, laulettiin ”Kauneimmista joululauluista” ja IK:n lastenlaulukirjasta (ruskeakantinen) tunnetuimpia joulullauluja ja vähän muutakin ja luettiin jouluevankeliumi sekä keskusteltiin.

Myöhäiselle lounalle ehdimme vasta neljän aikaan – kävimme läheisessä stalovajassa (ruokalassa) kanalla/stroganoffia, kukin mieltymystensä mukaan. Myös postikortteja ja merkkejä piti käydä ostamassa ja sitten palasimme takaisin kirkolle juttelemaan venäjää puhuvien seurakuntalaisten kanssa. Osa oli ollut aamusta lähtien siellä ja jotkut tulivat vasta myöhemmin, kun ehtivät, ilmeisesti ihan vain tapaamaan meitä. Ja tietenkin aika lensi mukavassa seurassa ja kohta kello olikin jo kahdeksan ja piti taas ottaa suunta kohti rautatieasemaa. Paluujunamme lähti vähän puolikymmenen jälkeen ja perillä Omskissa olimme aamulla vähän aamuseitsemän jälkeen.

JOULUPUKKI…

Tänään oli tiedossa shoppailupäivä ja tytöille ja minulle se tarkoitti autossa istumista. Omsk on nimittäin sen verran suuri kaupunki, että paikasta toiseen pääsee parhaiten henkilöautolla, vaikka julkinenkin liikenne täällä toimii. Niin ja pääsinpä itsekin vähän asioille samalla.  🙂

Siinä autossa istuessani soittelin mm. Valera-veljelle, jonka juuri tiesin palanneet Pietarista Kelton jaksolta. Muuten hänelle kuului hyvää, mutta oli valitettavasti päässyt vilustumaan. Tämä vastaavasti tarkoitti sitä, että huomiselle keskiviikolle suunniteltu kyläreissu elikkä ”evankeliointimatka” Ivanovkaan oli peruttava. Harmittavaa!

Vähän myöhemmin alkoi sitten joululaulujen lauluhetki ”aftoradiossa”. Tai itse asiassa siinä toimittajat lauloivat ensin itse kyhäämänsä laulun venäjäksi. Sitten sanoihin muutettiin yksi vokaali toiseksi ja se oli heidän mukaansa saman laulun SUOMALAINEN käännös! Seuraavaksi olivat vuorossa ranskalainen ja japanilainen sekä ukrainalainen käännös. Siinä vaiheessa alkoi jo tuntumaan, että nyt taitaa olla Ahtisaaren Nobelilla vaikutusta, kun Suomi mainitaan ja vielä heti toisena. Vaan ei. Tuon ”pöllöilyhetken” jälkeen alkoikin sitten yht’ äkkiä soimaan sellainen räppi-humppa sekoitus, joita täällä harrastetaan ja siinä mainittiin ”iha selevällä suamen kiälellä” JOULUPUKKI. Muuten laulu oli venäjäksi enkä lähde sitä sen kummemmin tässä siteeraamaan. Ihan mukava yllätys täällä kaukana Siperiassa kuulla radiossa joulupukki-sana.  🙂

Seuraava mainitsemisen arvoinen juttu ei ollutkaan sitten enää niin mukava. Vuorossa oli hyvin ansaittu lounashetki. Paremman puutteessa menimme venäläisen keittiön sijaan nauttimaan amerikkalaisen keittiön herkuista TGI-ketjun ravintolaan. Venäjällä käyneet tietävät, että täällä tykätään kyllä viljellä vierasperäisiä sanoja, mutta heikoista kielitaidosta johtuen niiden ääntäminen poikkeaa aika lailla alkuperäisestä. Tilannetta ei myöskään helpota se, että sanat kirjoitetaan ”venäjäksi” kuten ne lausutaan englanniksi. Esim. ravintola, jossa siis olimme, oli täkäläisellä ”murteella” Fraidis (фраидис). Ja kuten arvata saattaa, jouduimme kielitaitomme kanssa ”uhriksi” – tarjoilija kuuli, mitä kuuli ja toimitti sen mukaan. Kun totuus alkoi selvitä ja minä tapani mukaan en antanut periksi, niin saimme tutustua vielä ravintolapäällikköönkin – minä häntä en kutsunut. Valitettavasti tämäkään ei auttanut ja me saimme tyytyä siihen mitä meille annettiin ja tietenkin maksaa sen mukaan. Onneksi tappiomme (25 ruplaa) jäi alle euroon  🙂 Aiemmin muissa paikoissa suhtautuminen on ollut aivan toisenlaista ja onpa ainakin kerran saatu vielä omavalintainen jälkkärikin mielipahan pelossa. No, tässä firmassa on näköjään toisenlainen politiikka.

Muuten ihan mielenkiintoinen tämä venäläinen asenne asiakkaita kohtaan. Aikoinaan hoitovirheen jälkeen minä jouduin vastaavan hammaslääkärin puhutteluun ja vastaavasti neuvolassa nuori lääkäri toimitti Lillin nuhdeltavaksi, kun hän ei suostunut kaikenmaailman tutkimuksiin. Onneksi ylilääkäri ymmärsi lähtökohtamme ja katsantokantamme ja asia jätettiin silleen elikkä raskauden seurantaa jatkettiin meidän ehdoillamme. No, näköjään ravintolassakin tällaiseen kulttuuriin saattaa edelleen törmätä.

Vaikka Ivanovkan huominen keikka meiltä nyt jääkin väliin, niin Novosibirskiin olemme illansuussa lähdössä. Igor pyysi minut mukaansa sinne ja minä suostuin, kun muistin, että siellä on iso joukko suomalaismummoja. Niin moneen kertaan ja niin hartaasti he pyysivät, että sielläkin käytäisiin, kun kerran ”naapurissa” Omskissa on suomalaisia lähettejä. Tuosta kerrasta on nyt jo ehtinyt vierähtää melkein kaksi vuotta. Myös Gennadi, sikäläinen kirkkoherra, on Igorilta asiaa pyytänyt. Mennään sitten pitämään sinne ”jouluseurat” po finski. Mukaan saan vielä pari muuta suomalaista ja kolme seurakunnan nuorta. Saa rukoilla matkan puolesta – paitsi, että tilaisuus kirkolla olisi siunattu, niin myös junamatkat.

HYMYILEVÄ HISSINKORJAAJA

Tänään oltiin aamulla (klo 11 alkaen) jumiksessa ja sen päälle vein suomalaispoppoon kiertoajelulle. Kyllä huomasi, että ei vähään aikaan ole näitä juttuja tehnyt, kun ei mitään meinannut muistaa.

Meillä on ollut kiusana myös rikkinäinen hissi viimepäivät. Joku viikko sitten korjattiin itse hissin moottori ja nyt oli hajonnut ovimoottori. Pari päivää oven piti jo olla kunnossa, mutta aina vaan ilmeni uutta. Milloin miehet eivät tulleet tai milloin piti odottaa liiman kuivumista jne…

No, tänään piti jo käydä kaupassakin niillä maito- ja perunaostoksilla, joten kantamukset eivät olleet kevyet. Ja illansuussa, kun ehdimme kotiovelle, niin kieltämättä vähän harmitti, kun lappu oli edelleen hissin ovessa alakerrassa, mutta ei auttanut kuin lähteä kiipeämään. Seiskan ja kasin välitasanteelle painettiin sisulla ja sitten huoahdettiin yksi tulinen hetki. Kun pääsimme kahdeksannelle tasanteelle, vastassa oli hymyilevät miehen kasvot ja hän kysyi, että miksi ette käytä hissiä, kun niin puuskutimme. Lupasi käydä ottamassa lapun pois sieltä alhaalta ja sitä ennen vielä heittää meidät ylös kymppiin – tiesi jopa kerroksen ihan kysymättäkin. No, sen verran tuore juttu se hissin kuntoonsaaminen oli, että ei meinattu päästä hissistä ulos kompastumatta, kun oli vielä työkalut oven edessä. No, kyllä oli kiitollisella ja mukavalla mielellä, kun sai edes ne pari kerrosta mennä hissillä taas vaihteeksi 🙂

VIERAITA SUOMESTA

Eilen illalla olin juna-asemalla vastassa neljän koplaa. Me saimme vieraaksemme yhden lähettisihteereistämme ja kansainvälisyyslinjalaisellemme tuli kylään kolme ”padruugaa”, ystävätärtä. Mukavaa sakkia! Oli kuulemma sauna kelvannut yhden yön bussi- ja parin vuorokauden junamatkan jälkeen.

Aamulla oltiin synagogan jumiksessa. Palvelus itsessään kesti vajaat kaksi ja puoli tuntia ja päälle vielä leivän ja viinin siunaaminen sekä sapattiateria elikkä kokolailla tarkkaan kolme tuntia.

Tässä vaiheessa oltiinkin jo sopivasti aikataulusta myöhässä, kun yhdeltä piti Galjan ja Igorin kanssa alkaa rekisteröintipapereiden täyttö. Se muuten onkin sitten tarkkaa puuhaa. Hakemukset pitää tietenkin täyttää kahteen kertaan ja suttuisesta täytöstä määrätään täyttämään koko paperi uudestaan – molemmin puolin tietenkin. Yli kolme tuntia ehdimme papereiden kimpussa tuhrata aikaa ennen kuin olimme lopputulokseen ”tyytyväisiä”. Postissa kuitenkin oltiin tarkkoja ja huomattiin, että yksi kohta jokaisessa hakemuksissa oli täytetty liian aikaisin, joten kaikki piti täyttää uudestaan. Vaikka se osa juuri jäi asiakkaalle! Jos tämä ei ole hallintoalamaisten fasismia, niin ei sitten mikään. Vihdoin, reilun viiden ja puolen tunnin raatamisen jälkeen, juuri muutama minuutti ennen sulkemisaikaa, lopputulos oli hyväksyttävä ja meillä neljässä ”passissa” tuoreet leimat.

Ennen wanhaan olisi pitänyt mennä OVIIRiin, mutta nyt siis helpotuksena saimme hoitaa homman postissa ja se hoitui päivässä. Aiemmassa käytännössä pahimmassa tapauksessa hakemuksen sai jättää yhtenä päivänä ja passin sai liman kanssa takaisin seuraavana arkipäivänä 2-3 päivää myöhemmin. Rajoituksena on kuitenkin, että yksi talous voi kerrallaan ottaa vieraakseen kaksi ”sinkkua” ja niinpä mekin tarvitsimme siis kaksi taloutta neljän henkilön rekisteröimiseen. Onneksi heitä ei tarvitse myöskään enää kierrättää hotellin kautta ja maksaa sinne maltaita yöpymisistä.

Muuten näyttää olevan ysikakkonen nyt enää vain 18 ruplaa litralta 🙂

BENSAN HINNASTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN

Internetin välityksellä olen lukenut kuinka bensan (ja naftan tietenkin myös) hinta on painunut pohjalukemiin siellä Suomessa. Täälläkin on ollut samansuuntaista kehitystä. Ensin öljy-yhtiöitä uhattiin oikeustoimilla ja johan heti lähti 92-oktaaninen bensan hinnasta pois rupla – ilmeisesti kaikkien, mutta minä olen ostellut vain sitä. Tiputus ei kuitenkaan tyydyttänyt uhittelijoita vaan he ryhtyivät tuumasta toimeen ja viime viikolla sitten tuomioistuin antoi päätöksensä. Sen mukaisesti hinta laski vielä lisää ruplan ja 30 kopeekkaa lisää ja on nyt 19,50 ruplaa. Eurosenteissä se tekee 54-57 vähän kurssista riippuen – nyt kurssi on reilu 36, mutta ehti olla jo pitkään 34 pinnassa.

Mielenkiintoisinta näin länsimaalaisesta näkökulmasta tuossa hintakeskustelussa on ollut se, että kartellisyytöksistä ei ole puhuttu missään vaiheessa. Täällä nimittäin oblastin alueella kaikkien ketjujen kaikki huoltoasemat muuttavat aina samaan aikaan samaan suuntaan ja yhtä paljon polttonesteidensä hintoja. Se jo mikä haiskahtaa kartellilta. Ehkä heillä kaikilla onkin vain juuri samansuuruiset kulut 😉

Eilen olin taas pitkästä aikaa autokorjaamolla. Masiinamme onkin pelannut nämä viikot moitteettomasti ja kiitos siitä Herralle! Alkuviikosta alkoi kuitenkin tuntua siltä, että kytkin on taaas kerran alkanut luistamaan, joten päätin pikaisesti hakeutua huoltoon ennen kuin auto jäätäisi tielle. Samalla päätin hoitaa alta pois pitkään ”agendalla” olleen TO-5:sen elikkä 40.000 km:n huollon. Menin vanhaan tuttuun paikkaan ja kas kummaa, kaikki oli muutettu, sekä henkilökunta, että tiloja oli modernisoitu entisestään. Myös säännöt oli muutettu. Ennen olivat asiakkaat mekaanikkojen vieressä seisomassa ja varmistamassa, että kaikki tehdään ja että mitään ei varasteta. Nyt oli siis uusi komento ja auton viereen pääsi vain töidenvastaanoton virkailijan kanssa. Korjaamopäälliköksi arvaamani henkilö kierteli paikkoja kuin haukka konsanaan jossain vaiheessa huomasin, että hän vain ojensi kätensä ja heti töidenvastaanoton esimies juoksi hänen luokseen ja toi käteen langattoman puhelimen. Ei taitaisi toimia ihan näin suomalaisella autokorjaamolla 🙂 Mielenkiintoista tämä venäläinen henkilöstöjohtaminen.

Mukava ei myöskään ollut asiakkaan osa. Korjaamo on kaukana kaupungin laidalla, jonne on huonot liikenneyhteydet. Minäkin laskeskelin, että ”pahimmillaan” ehtisin olla kotona vain noin puolisen tuntia, kun jo pitäisi lähteä takaisin ja niinpä päätinkin jäädä odottamaan paikanpäälle. Siihen pieneen ”koppiin”, jossa oli toistakymmentä muutakin kohtalotoveria. Pariin kertaan minut ”ystävällisesti”, mutta määrätietoisesti palautettiin paikalleni, kun halusin seurailla huoltomiehen toimia, ihan ajankulukseni. Toisella kerralla olisin vain vetänyt nokoset takapenkillä, mutta eihän sellainen tietenkään sopinut. Myöhemmin sitten, kun muut kaikki varmaan olivat jo autonsa saaneet, minut laskettiin hallin puolelle ilman sen kummempia, kun kuulivat, että olin kirkon työntekijä. Saattoi asiaa olla vielä sekin auttamassa, että minua palvellut töidenvastaanottaja oli kolmena edellisenä kesänä peräkkäin ollut Suomessa lomallaan. Kaverinsa kanssa aina ajavat edestakaisin matkan omalla autollaan. Että sellaisia marjanpoimijoita 😉

Eli koko päivä siihen hommaan meni ja kotiin kun pääsin, niin vielä oli yksi ”mukava” yllätys odottamassa. Hissin ovella luki: ”Katsastus käynnissä.”

LUMI TULI, LUMI SULI

Talvi täällä lounais-Siperiassa odottaa edelleen aikaansa. Pari kertaa olemme vähän saaneet jotain, mutta pian se on sulanut pois. Lumityömiehet ovat tänä talvena päässeet vielä todella helpolla. Lunta ei ole tullut varmaan edes sen vertaa, että ”kipukynnys” olisi ylitetty eli aloitettu edellisen talven vahinkojen korjaukset.

Eilisen ja tämän päivän olen ottanut vähän leppoisammin, kun iski kova kuume sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä. Hannalla ja Mimmulla ehti se viirus jo olemaankin ja meni ohi nopeasti. Lilli on toistaiseksi siis säästynyt siltä. Mimmu tosin ei tainnut olla kipeänä edes vuorokauttakaan.

Sen verran kuitenkin piti tänään mennä ulos, että käytiin maitoa ostamassa Lentassa, siinä meidän lempparikaupassa. Viitisenkymmentä euroa maksoi elikkä ei täälläkään ole ruokakorin hinta ihan halpa. Yleensä menee tuplaten elikkä suurinpiirtein sama mitä Suomessakin. Ei voi kuin ihmetellä miten ja millä nämä ihmiset täällä tulevat toimeen. Pitää varmaan alkaa lobbaamaan seuraavalle Venäjän lähettisukupolvelle työsuhde-datsaa etteivät nälkään kuole.

Kotiinpäästyäni oli myös yhteydessä auton huoltoon. Paitsi, että pitäisi tehdä 40.000 km:n määräaikaishuolto, niin enemmänkin ongelma tuntui olevan kytkimessä, kun on alkanut ”luistamaan”. Se on vasta kolmas kytkin tässä autossa. Uskomattoman lujassa on Ladan laatu 🙂 Muitakin osia on jo ehditty vaihtaa useampaan kertaan, mm. bensapumppu. Vaikka hankintahinta uutena autolla ei ollutkaan kuin nelisentuhatta euroa, niin eipä minulla ole tainnut olla kalliimpaa autoa. Mitenkähän joku paikallinen olisi auton kanssa selvinnyt?

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Tänään on meidän itsenäisyyspäivämme, joten ”с праздником” (s praznikam). Se on kyllä sellainen yleinen tervehdys juhlapäivänä, mutta juuri siksi se sopiikin tähän päivään.

Taitavat myös täkäläiset juhlia kanssamme, kun juuri äsken oli jo kolmas ilotulitus tänä illansuuna. Tulee ihan kotoinen olo 🙂

Luntakin saimme paripäivää sitten muutaman sentin. Tälle päivälle jo sitten luvattiin plussa, mutta vielä se vain on maassa.

Maanantaina kävimme Igorin kanssa tilaamassa kontin. Meille luvattiin vain sellaisen pieni (n. 2,5x2x2m), kun pääteasemalla Kingiseppissä ei taida olla voimakkaampaa nosturia. Toivottavasti on kunnossa! Pietarin lisäksi se olikin ”ainoa” mahdollinen määräasema. Suomeen taikka Viroon suoraan ei täältä voi lähettää ja Pietarikin oli viimeisen kokemuksen jälkeen niin korruptoitunut, että sinne en enää halua tavaroitamme lähettää, jos ei ole pakko.

PAKKASTA

Talvi tekee tuloaan tänne eteläiseen Siperiaankin. Viimeisen kuukauden, puolentoista aikana olen kuullut lukemattoman monta kertaa, kuinka viimeistään 7.11. (vallankumouksen vuosipäivä, jolloin aina oli ennen vanhaan suuret marssit) aina on ollut maa valkoinen. Tänä vuonna kumpikaan 😉 ei toteutunut, mutta pakkasta on sunnuntai-illasta asti riittänyt. Ei mitään huippulukemia, mutta siellä parinkympin tienoilla ollaan liikuttu, paremminkin sen alapuolella.

Tänään pääsin tutustumaan myös uuteen vehkeeseen? On sen verran erikoinen ja varmaan teillekin aika tuntematonkin, että taidanpa vähän arvuutella teitä. Kuva on ohessa ja vastata saa sähköpostiini elikkä etunimi.sukunimi@sekl.fi. Laitan sen tähän muotoon roskapostin pelossa ja siltä varalta, että joku ei sattuisi tietämään tai muistamaan molempia, niin olen Hannu Keskinen.