UUDET VIISUMIT

Kävimme tänään Hannan kanssa hakemassa meidän perheen passit lähetystöstä. Hämmästys oli suuri, kun saavuimme paikalle: portilla ei ollut yhtään jonoa!!! Hetken oli jo vähän epätoivoinen tunne, että onko lähetystö jostain syystä tänään kiinni vai missä kaikki ihmiset ovat.

Ei ollut ja virkaikailijakin (portinvartija) jo oli valmis palvelemaan ennen kuin kunnolla ehdin ulos autosta. No, jottei päivä olisi ihan pilalle mennyt, niin sisällä sentään sain odottaa. Meidän ikkunalle ei ollut muita tulossa, mutta ”viisumitäti” (se vanha tuttu, joka oli taas palannut kesälomaltaan) oli vissiin tsajullaan ja siksi emme päässeet heti asiaan.

Saimme kuulla myös hyviä uutisia – 90 päivän laskeminen ei olekaan alkanut heinäkuussa vaan minunkin kohdalla se alkaa kulua vasta uuden viisumin alettua ja meidän ehdittyä takaisin Venäjälle. Niinpä hommasin meille liput sen mukaisesti elikkä lähdemme vasta 4. päivä ja tulemme takaisin joulun jälkeen 28. päivä.

Eilen katselimme Lillin kanssa juhlapäivän johdosta oikein mukavan venäläisen elokuvan nimeltään HEBECTA (=nevesta elikkä morsian). Elokuvan talviset maisemat herättelivät heti pintaan ”koti-ikävän”. Ei aivan mikään nyyhkyleffa, mutta hyvin kuvattu ja päättyy onnellisesti. Siltä varalta, että moinen elokuva joskus tulisi kohdalle, niin ehdottomasti se kannattaa katsoa.

Advertisement

LOMA JATKUU

Torstaina olin taas omilla jaloillani ja mäessä. Tällä kertaa myös jo vähän nöyremmällä mielellä. Osallistuin vain sellaiseen noin neljän kilometrin pyrähdykseen – kartalla oli mainittu pituudeksi 4 km, mutta opastauluissa oli 4,8 km. Tuntui sopivalta joka tapauksessa ja paikka oli tällä kertaa Ylläs. Aika pramea paikka se oli.

Tänään ei syötykään ”omalla” hotellilla vaan Siltalassa. Kristillinen paikka, joten hyvään tarkoitukseen meni nekin rahat, jotka ruoasta maksettiin ja se ruoka oli erinomaista kuten joka kerralla aiemminkin täällä lapissa.

Illalla päästiin taas saunaan. Tällä kertaa vain käänsivät kiukaan pois päältä 40 minuuttia ennen sanomisajan päättymistä!!! Olimme tulleet myöhässä, joten emme ehtineet edes yksiin kunnollisiin löylyihin 😦

Tänään perjantaina suuntasimme Leville ja kävimme ”valloittamassa” sen. Olipa jyrkkä nousu ne viimeiset sadat metrit. Onneksi meidät vietiin bussilla melkein loppuun asti 😉 Takaisin sentään tulimme jalan ja oikaisimme vähän yhden kivikon kautta, kun ensin emme huomanneet opasteita. Myös laskun loppu oli hurjan jyrkkä. Ura oli tehty tieksi ja siihen oli ajettu hiekkaa. Mäki oli niin jyrkkä, että jalat meinasivat koko ajan lähteä alta, kun pienet kivet olivat ”poistamassa” kitkaa kengänpohjien alta. Selvittiin kuitenkin kaatumatta ja ehjin nahoin.

Levin laaksossa ei ilmaisia paikkoja retkieväiden syömiseen sitten näkynytkään kuten oli Ylläksellä ja muissakin käymissämme paikoissa, joten eväät syötiin bussissa. Seuraavana oli sitten vuorossa kylpylä ja kyllä siinä vaiheessa jo sauna maistuikin. Tarjolla oli perinteistä ja turkkilaista sekä poreallasta ja vesihierontaa. Valitettavasti tuli varauduttua vain puolentoista tunnin hemmotteluun. Kannattaa maksaa kolme euroa enemmän ja olla siellä oikein ajan kanssa.

Levin keskustassa oli myös markkinat ja pitihän ne pöydät kiertää läpi. Samaa tavaraa oli kaupan kuin kotoisilla Myyrmanninkin markkinoilla, vain yhdellä myyntipöydällä oli lappikrääsää. Sieltä siirryinkin sujuvasti bussiin torkkumaan.

Kämpille päästyämme oli taas vuorossa saunominen, mutta tällä kertaa sauna oli enempi sivuosassa, kun veri veti Muonion jokeen. Joki on rajajoki ja aika kapea siinä kohdassa, mutta ei silläkään kertaa tullut rajaloukkauksiin syyllistyttyä, kun vesi oli sen verran vilpoista.

Iltaruoan jälkeen meillä oli vielä illanvietto kodassa. Ensin vähän herkuteltiin jäätelöllä ja mansikkahillolla sekä kuivakakulla ja ilta huipentui yhteisen jakamisen jälkeen ehtoolliseen.

Nämä maalliset asiat vain yksi toisensa jälkeen loppuvat ja niin on tämänkin loman kanssa. Laukut on jo pakattuna ja kohta painut pehkuihin. Aamulla on aikainen herätys ja bussi lähtee kohti etelää ja kotia.

ULKOMAILLA

Kylläpä ehti taas aikaa vierähtää edellisestä blogimerkinnästä. Kaikenlaista on myös ehtinyt tapahtumaan. Perjantaina olimme muiden Venäjän lähettien kanssa koolla Ryttylässä vähän ”itkemässä” työaluemme nykytilannetta ja miettimässä tulevaisuudenkuvioita. Olipa mukava tavata kollegoitamme.

Lisää kohtaamisia oli samana iltana ja seuraavana päivänä, kun oli Vastuunkantajaretriitti elikkä liikkeemme työntekijöiden ja vastuunkantajien yhteiset päivät, jossa oli mukana myös sidosryhmiemme edustajia. Samassa yhteydessä järjestettiin myös liittokokous. Retriitin parasta antia olivat kuitenkin raamattutunnit. Erityisesti jäi mieleen tämänvuotisen puhujavieraan norjalaisen Espen Ottesen puheet. En halua nostaa mitään yksittäisiä asioita erityisesti vaan kehoitan olemaan yhteydessä Ryttylään (puh. 09- 779 20) ja tilaamaan tallenteen hänen puheistaan. Raikasta ja raamattulähtöistä rukiista elontaipaleelle.

Erityinen kiitos lastenhoitajille, että molemmat saimme yhdessä pitkästä aikaa ja rauhassa palaveerata ja kuunnella. Kiitos myös kollegallemme, joka tarjosi yösijan ettei tarvinnut käydä yöpymässä kotona, kun ilmoittautuminen oli jäänyt niin viime tippaan.

Valitettavasti emme voineet tällä kertaa olla retriittiä loppuun vaan lauantaina jo piti kiirehtiä kotiin, sillä ruskaretken lähtövalmistelut odottivat. Kiitos Lilli aivan ihanasta synttärilahjasta!

Sunnuntainaamulla 5:30 se bussi sitten lähti. Koko päivän matkustimme bussissa ja muutaman tauon pidimme, mutta niin vain oltiin vähän ennen iltayhdeksää Harrinivan pihalla. Väki jaettiin huoneisiin ja minä sain kämppiksekseni Matin, 74 vuotiaan teräsfaarin.

Maanantaina aamulla heti ryhdyttiin toimeen ja otettiin työn alle Särkitunturi. 3,5 km:n nousu oli suht’ leppoisa, eikä se edes tuntunut mahdottomalta. Itse asiassa antoi vähän liikaakin itseluottamusta. Illansuussa ennen saunoja päästiin vielä laskemaan koskeen ja palkaksi siitä saatiin diplomi ja munkkikahvit.

Tiistaina olikin sitten vuorossa tämän reissun pisin lenkki elikkä noin parinkympin lenkki Taivaskeron kautta Pallashotellille. Se jo vähän tuntuikin sitten jaloissa varsinkin, kun suurin piirtein hyppasin bussiin hotellille ehdittyäni ja loppuvenyttely jäi väliin tykkänään. Koska edellispäiväisessä koskenlaskussa hyvästä suojavarustuksesta johtuen ei juuri kastuttu, niin tiistaina pitikin sitten jo käydä kastautumassa Muoniojoessa. Veden lämpötilasta johtuen homma todellakin jäi kastautumiseen. Illalla vielä kerroin työstämme Siperiassa – valitettavasti tästä kokoushotellista vain ei löytynyt tietokonetta, että olisi voinut näyttää kuviakin 😦

Keskiviikkoaamuna huomasin, että yön aikana jalkani oli käyty vaihtamassa, ja niinpä päätin pitää lepopäivän ja keskittyä Raamattuun ja rukoukseen ”rääkkäyksen” sijaan. Hyppäsin kuitenkin bussiin muiden mukana ja toteutin suunnitelmaani Kilpisjärven retkeilymajalla vai mikä sen nimi nyt olikaan. Vaellusretken jälkeen syötiin lounas ja sitten suunnattiin ulkomaille. Taidettiin siinä mennen tullen viipyä hetki Ruotsinkin puolella, mutta päämäärämme oli Norja ja siellä Skibotn’n kaupunki. Kävimme kuvauttamassa siellä itsemme ja kiirehdimme takaisin kotiin. Rajaa ylittäessämme lauloimme tietenkin yhteislauluna ”Kotimaani ompi Suomi”. Päivän kruunasi iltasauna.

JOE BIDEN

Lehtiä selatessani huomasin, että Bidenin Joe on demokraattien varapresidenttiehdokas. Mielenkiintoista! Olen ollut hänen puutarhakutsuillaan joskus 80-luvun alkupuolella ollessani vaihto-oppilaana Delawaressa. Isäntäperheeni ja hänen vanhempansa ovat tai olivat hyviä perheystäviä (tässä ajassa) ja niinpä minutkin kutsuttiin juhliin. Pitäisiköhän kaivaa vanhat valokuva-albumit esiin 🙂

"POHOJOSESSA" KÄYMÄSSÄ

Saimme viettää ystävämme luona mökillä Tuupovaaran Koverolla aivan ihanan pidennetyn viikonlopun. Kotoa lähdettiin lauantaina vähän ennen puolta päivää ja takaisin ehdimme maanantaina iltapäivällä.

Perillä oli perinteistä mökkitunnelmaa, vaikka kyseessä olikin entinen maalaistalo. Sähköt oli sentään, mutta ”asioilla” käytiin pihan perällä ja saunassa oli kylmälle ja kuumalle vedelle omat saavit. Tytötkin olivat aivan innoissaan, vaikka eivät päässeetkään suihkuun kuten kotisaunassa. Luolaihminenhän siinä sisällä heräsi eloon 🙂

Ja maisemat olivat todella huikeat ”vaaravyöhykkeellä” kun oltiin. Tuntui myös, että olisimme hetkeksi siirtyneet monta vuosikymmentä ajassa takaisinpäin. Siellä ihmiset vielä kävivät toistensa luona kylässä etukäteen ilmoittelematta – meitä tultiin katsomaan ja tapaamaan ja vastaavasti kävimme vieraissa. Tapasimme siellä siis myös joitakin esirukoilijoitamme sekä saimme kertoa terveisiä Omskista ja Venäjältä ja siitä miten asiat siellä tällä hetkellä ovat. Aiemmin olemme tietenkin kiertäneet, Viroa unohtamatta, kolmessa ”omassa” piirissämme eli Helsingissä, Hämeessä ja keski-Suomessa, mutta nyt saimme vuorostaan tavata näitä ”villejä” lähettäjiämme.

Vaikka emme olleetkaan siellä kuin pari yötä, niin vaikutus oli silti kuin olisimme olleet viikon lomalla. Kiitos teille Leena ja Sakari ihanasta ja rentouttavasta LOMASTA!

Paluumatkalla saimme Sakarin vielä matkaseuraksi ja sehän tytöille kelpasi. Poikkesimme syömään Pitkä-Shellille Taavetissa vai oliko se Luumäellä, mutta eipä voi sitä paikkaa suositella. Ruokaa oli kyllä riittävästi, kun noutopöydästä söimme, mutta tiskin takana meitä palvellut työntekijä jätti pahan maun suuhun. Silloin, kun häntä olisi tarvittu, hän huiteli muualla ja paikallaan kassakoneen ääressä seisoessaan juoksutteli meitä! Aivan kuin olisi Venäjällä ollut ;-(

Illalla kävimme Raamattuopistolla Karjala-illassa (kiitos isä ja äiti lastenhoidosta) ja se kruunasi päivän. Palosaaren Pekka on sellainen koomikko, että vakavalla naamalla häntä ei voi katsella ja varsinkaan kuunnella. Kiitos Herralle, että hän ei ruvennut näyttelijäksi vaan papiksi.