Omskin aktio, osa II

Lauantai 19.7.

Tänään oli seurakunnan diakonialeiri tai paremminkin ulkoilupäivä. Kokoonnuimme Serovalle puoli yhdeksäksi ja menimme Atchairiin yhdessä bussilla, sellaisella aidolla neuvostovaunulla. Perillä pidimme jumalanpalveluksen ja joimme päälle leivillä vahvistetut kirkkokahvit. Vapaan ohjelman aikana oli saunomis- ja uintimahdollisuus. Minäkin otin tilaisuudesta vaarin ja kävin kokeilemassa millainen vienti on laiskaksikin kutsutussa Irtish-joessa. Ei se ainakaan minusta laiskalta tuntunut. Ihan oikein tosissaan sai uida vastavirtaan ja onneksi ennen mennyt liian syvälle. Siellä eivät ehkä omat voimat olisikaan riittäneet. Illan suussa ennen poislähtöä syötiin vielä saslikia venäläiseen tapaan. Joukossamme oli yksi kasvissyöjä ja niinpä seurakuntalaiset saivat uuden herkun maisteltavakseen, kasvisvartaan. Ihastelu oli yhtä suurta kuin aikoinaan, kun yhdellä leirillä tarjottiin juustotäytteisiä uunimakkaroita.

Kotimatkalla alkoi sitten sataa ja vettä tuli usean viikon edestä. Siihen malliin ainakin kaduilla ja pihoilla lainehti jälkikäteen. Jäimme vielä hetkeksi seurakuntaan ja teimme valmiiksi saarnastuolin ja virsitaulun.

Sunnuntai 20.7.

Päivä alkoi jumalanpalveluksella, jonka jälkeen kävimme tutustumassa Katariinan kirkkoon (se Omskin vanha kirkko, joka palvelee poliisimuseona) ulkopuolelta. Sisään emme päässeet, koska kirkko on remontissa. Seuraavaksi suuntasimme Subwayhin hakemassa ruokaa ja menimme Saarille syömään sekä suunnittelemaan alkuviikon kylävierailuja. Tällä välin Juha kävi Valeran kanssa hoitamassa autoasioita liittyen ns. kentän autoon. Valerasta tulee ko. auton nimetty vastuuhenkilö, kun se siirtyy seurakunnan nimiin.

Maanantai 21.7.

Aamulla kokoonnuimme jälleen seurakuntakodilla ja lähdimme kahdella autolla kohti Kovaljovon kylää. Meidän lisäksemme matkaan lähti Valera ja kanttori-Tatjana sekä Valja Mertseva, jonka poimimme matkalta. Igorin piti oman kertomansa mukaan jäädä seurakuntaan päivystämään.

Paikan päällä Valera piti sanajumalanpalveluksen ja päälle oli puolentoista tunnin lastenohjelma. Paikalla oli kymmenkunta aktiivista lasta sekä heidän äitejään ja mummojaan.

Tiistai 22.7.

Tänään oli vuorossa vielä Orlovkan kylä. Osallistujajoukko oli sama kuin eilenkin ja jälleen aloitimme Valeran pitämällä sanajumalan palveluksella. Igor ei taaskaan halunnut lähteä mukaan. Aiemmasta poiketen emme olleetkaan Ernan luona viettämässä jumalanpalvelusta vaan pääsimme oikein kulttuuritalon juhlasaliin. Siellä pidimme myös puolitoistatuntisen lastenohjelmamme. Tällä kertaa järjestimme nuorille myös pienen oman osuuden sillä aikaa, kun pienemmät olivat onkimassa.

Kotimatkalla poikkesimme tietenkin hautausmaalla katsomassa ja raivaamassa Elisabet Fontelin hautaa. Kokeilimme samalla myös vähän automme maasto-ominaisuuksia – hyvältä tuntui ainakin kuivalla alustalla. Poimimme myös yhden liftari-tytön kyytiin ja ennen kuin hän Kalatchinkissa poistui autostamme saimme antaa hänelle lasten-Raamatun ja Radostnaja Vestin –Uuden Testamentin. Ne hän otti mielellään vastaan.

Keskiviikko 23.7.

Tänään oli sitten vuorossa kaappien siirto Lermontovan lähettiasunnon eteisestä Serovan seurakuntakodille. Ensin näytti vähän pahalta ja usko loppui kesken, kun kentän auto vaikutti niin lyhyeltä ja vastaavasti kaapit niin pitkältä. Mittauksen jälkeen kuitenkin uskalsimme alkaa kokeilemaan ja pienellä tunkemisella saimme kuin saimmekin kaapin kerrallaan mahtumaan kyytiin ja viedyksi. Sen jälkeen haimme Svetalta vielä kirjoituspöydän ja atk-laitteiston sekä mapit.

Illan suussa kävimme vielä pienellä turistikierroksella sekä ostamassa eväitä tulevien päivien junamatkaa varten.

Torstai 24.7.

Aamiaiselta selvittyämme kävimme tuliaisostoksilla sekä tapaamassa 96-vuotiasta Baba-Iraa eli Ira-mummoa. Vielä jäi pieni hetki lähtövalmisteluihin ja vähän puolen päivän jälkeen suuntasimme Lermotovalle, jonne olimme sopineet tapaamisen Valeran kanssa. Paikalle tuli myös Igor meitä saattamaan ja antoi meille kaikille Omsk-avaimenperät. Pyynnöstäni Igor oli käynyt myös viranomaisten luona tiedustelemassa työlupa-asiaamme. Päätös oli kuulemma tehty ja oli jo postissa, mutta oli valitettavasti kielteinen. Perusteluna oli kuulemma se, että pitää käyttää sisäisiä eli paikallisia resursseja. Igor lupasi valittaa asiasta, mutta tuntuu epätodennäköiseltä, että päätös pyörrettäisiin. Toisaalta oltuani välillä poissa vuoden, niin näkemäni perusteella tuntuu, että asiat Omskissa ovat sillä mallilla, että siellä on jo edellytykset toimia ilman lähettejäkin. Ulkopuolista rahaa toki siellä tarvitaan vielä pitkään.

Igorin hyvästelyn jälkeen suuntasimme Valeran kanssa kohti rautatieasemaa. Avuliaana ja palvelualttiina Valera kantoi vielä laukkujamme ihan junaan asti. Sitten hyvästelimme hänetkin ja hän meni takaisin seurakuntakodille remontin jälkitöihin ja me aloimme asettautumaan ”taloksi” vajaan kahden vuorokauden junamatkan ajaksi.

Perjantai 25.7.

Päivä junassa meni rattoisasti. Pidimme pienen Raamatun tutkistelun, jonka päälle vielä lauloimme. Laulutuokion jälkeen selvisi, että olimme saaneet naapureiksemme kolme baptisti-tyttöä Omskista. Olisimme halunneet myös antaa yhdelle pikkutytölle lastenraamatun, mutta hänen isoäitinsä kielsi. Tyttö ehti ottaa sen innokkaasti käteen ja alkaa tutkia sitä, mutta joutui antamaan kirjan heti pois. No, onneksi olimme ehtineet laulaa joitain lauluja niin, että hänkin sai kuulla rakastavasta Jumalasta, joka ei hylkää sekä ennen kaikkea kuinka Hänen luokseen pääsee.

Lauantai 26.7.

Saavuimme Moskovaan aikaisin aamulla. Keskusradio herätti meidät jo puolitoista tuntia ennen aiottua saapumisaikaa räväkällä musiikilla ja venäläisen siirappisella Moskovan ylistyksellä. Edessä oli reilu seitsemäntoistatuntinen odotus. Matkatavarat laitoimme säilytykseen ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa, jossa voisimme nauttia aamiaisen. Kuuden jälkeen ovet olivat kuitenkin vielä tiukasti kiinni, joten ei auttanut kuin suunnata takaisin rautatieasemalle. Vaikka sielläkin näyttivät kaupat olevan kiinni kymmeneen asti, niin löysimme kuitenkin yhden baarin, jossa saimme nauttia reilun aamiaisen. Toiset olivat ihan kotoisella puurolinjalla, mutta jotkut uskaltautuivat ottamaan ihan perinteisen venäläisen ”hotelliaamiaisen”. Siihen kuuluu lämmin ruoka, joka tällä kertaa oli kotletti sekä tattaria. Lisäksi oli vielä salaatti sekä tietenkin teetä tai kahvia. Täydellä vatsalla oli sitten hyvä lähteä reilulle parituntiselle kiertoajelulle.

Vähäunisen yön ja kiertoajelun jälkeen saatoimmekin sitten siirtyä takaisin rautatieasemalle pienille torkuille ennen lounasaikaa. Jonkun ajan kuluttua jo lounas maistuikin ja pakko myöntää, että se pizza kyllä hakkasi Pizza-Hutin pizzat mennen tullen. Seuraavana olikin vuorossa vesivaraston täyttö ja eväiden osto loppumatkaa varten.

Päivä oli tähän asti kulunut joutuisasti ja rattoisasti. Puoli yhdeksäksi sovittua pakaasien säilytyksestä hakua odotellessa lähdimme Urpon kanssa vielä vähän kahdestaan kävelemään ja katselemaan ikkunoita. Yhden takana sitten meitä alkoi haastattelemaan mies Gruusiasta eli Georgiasta. Oli ilmeisesti kuunnellut ja huomannut meidät ulkomaalaisiksi ja siitäkös mielenkiinto heräsi. Pian päästiin itse asiaankin eli siihen kuinka erinomainen on islam. Olisin niin mielelläni kertonut hänelle enemmänkin pelastusvarmuudesta yms. mutta sitä hän ei halunnut enää jäädä kuuntelemaan vaan kohteliaasti totesi vain baij, baij ja kiirehti pois ihmisvilinään.

Kun tästä vuoropuhelusta oli selvitty, niin vähitellen siirryimme takaisin toisten seuraan. Siellä odottikin yllätys. Huonolla englannin kielen taidolla eräs rouva viereisellätuolilla yritti selvittää, että asema suljetaan. Syytä emme tienneet, mutta pari meistä ehti livahtaa matkatavarasäilytyksen luukulle ja saada tavarat ulos. Kun toisia ei sitten alkanutkaan kuulua yritimme vuorotellen käydä etsimässä toisia siinä onnistumatta. Lopulta minäkin menin ulos ja toiset löytyivät. Sinä vaiheessa ovilla olivatkin jo OMONin miehet elikkä suomalaista karhukoplaa vastaavat joukot. Sain kuitenkin sovittua heidän kanssaan, että pääsin sisään uudestaan ja yhtä lukuunottamatta kohta meitä oli sisällä viisi yhden vahtiessa muita tavaroitamme. Saimme tavaramme ulos onnellisesti menettämättä mitään ja niinpä OMON minun kirjassani sai täyden kympin erinomaisesta suorituksesta ja palvelualttiudesta. Ulkona odottaessamme sitten huomasimme, että paikalla oli myös mellakkapoliiseita sekä pian ohitsemme meni pari ilmeisesti pommikoiraa. Noin puolentoista tunnin kuluttua selkkaus oli onnellisesti ohi ja rautatieasema oli jälleen auki yleisölle.

Junamme lähti aikataulun mukaisesti klo 22:50 ja Urpon kanssa saimme kämppäkavereiksi yhden suomalaisen ja yhden venäläisen paluumuuttajan. Mukavia, rauhallisia miehiä, jotka olivat olleet Moskovan lähellä käynnistämässä jotain tuotantoprosessia.

Sunnuntai 27.7

Aamulla saavuimme rajalle ja muodollisuudet menivät jouheasti. Saimme myös jutella kämppiksiemme kanssa vähän hengellisistä asioista, kertoa Inkerin kirkosta ja siitä mikä on tärkeintä elämässä. Miehet olivat avoimia ja rukoukseni onkin, että Herramme lähettäisi lisää kastelijoita näiden herrojen elämään.

Matkamme jatkui iloisissa merkeissä mennyttä muistellen. Ensimmäinen meistä jäi junasta Kouvolassa ja seuraavat pari Tikkurilassa. Me kolme viimeistä erosimme Helsingin rautatieasemalla väsyneinä, tyytyväisinä ja kiitollisina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s