TERVEISET OMSKISTA!

Alla matkapäiväkirjaani…

Maanantai 7.7.

Lähdettiin Tolstoilla kohti Moskovaa. Meidän paikat olivat ”tietenkin” ensimmäisessä vaunussa, joten saimme käytännössä kävellä koko pitkän 15 vaunuisen junan päästä päähän. Tytöillä oli keskenään oma neljän hengen ”kupee” ja Urpon kanssa saimme jakaa kämppämme kahden amerikkalaistuneen venäläisen kanssa. Isä ja poika olivat matkalla kotiseudulleen lomailemaan. Kaikki ei kuitenkaan ilmeisesti heidän osaltaan mennyt suunnitelmien mukaan, kun jo Viipurissa he poistuivat laukkuineen ja laatikkoineen junasta. Tullin kanssa taisi olla vähän keskusteltavaa… Loppumatkan Moskovaan taivalsimme Urpon kanssa kahdestaan.

Tiistai 8.7.

Aamulla saavuttiin Moskovaan. Ensin suuntasimme laukkuinemme kohti Kazanin asemaa, jolta matkamme illansuussa oli jatkuva kohti Omskia. Siellä saimme laukkumme säilytykseen ja jatkoimme kohti punaista toria. Jonkin aikaa mauseleumia (ulkoapäin) ja muuta menoa Lenin-imitaattoreineen ihmeteltyämme suuntasimme askeleemme kohti GUM-tavarataloa, josta löysimme paitsi vessan (aitoa itämaista mallia) niin myös ruokapaikan, Stalovaja 57. Ruoka oli erinomaisen herkullista. Seuraava kohde ennen juna-aseman tuntumaan palaamista oli pankki. Moskovan keskustassa kuitenkin tuntuivat ainakin sillä kertaa olleen ”turistikurssit”, joten vaihdoimme vain sen verran kuin tiesimme junamatkalla tarvitsevamme.

Aamulla olimme ehtineet jo käydä vaihtamassa internetin kautta ostettujen matkalippujen paperitulosteet oikeiksi matkalipuiksi ja iltapäivällä vaihdoimme myös paluuliput ”aidoiksi”. Taaskin saimme kävellä junan toiseen päähän, kun olimme ns. kolmannen luokan paikoilla. Oli hyvä, että lähdimme etsimään paikkoja ajoissa. Junaan päästyäni siirsin kelloni Omskin aikaan ja yritin alkaa elää siinä. Iltahartauden jälkeen menin pian petiin, mutta kapealla sängyllä hiostavassa kuumuudessa ei niin vain nukuta, torkahdellaan ehkä.

Keskiviikko 9.7.

Päivä meni junassa. Vähän harjoiteltiin, lauleskeltiin, luettiin Raamattua ja pidettiin ”hengellinen” hetki..

Torstai 10.7.

Harjoiteltiin lisää ja vaunun muutamat lapset kuuntelivat ja katselivat tarkkaavaisesti toimiamme. Päälle jaettiin paimenkuvat, joissa toisella puolella oli jae Markuksesta – sallikaa lasten tulla… Myöhemmin väen vähän vähettyä vaunussamme sinne tuli istuskelemaan toisaalta pari korealaista opiskelijatyttöä. Koska Raamattu on samanlainen periaatteessa kaikilla kielillä, sitä ei ollut vaikeaa huomata ja niinpä menin juttelemaan heidän kanssaan. Tytöt olivat tulossa pariksi kuukaudeksi Omskiin ja jatkavat sitten Pietariin viideksi kuukaudeksi. Annoimme heille raamattuaiheiset kirjanmerkit.

Klo 16:39 saavuttiin vihdoin Omskiin ja ilma oli ihanan kuuma ja aurinkoinen. Juuri tätä olinkin rukoillut! Juha oli vastassa ja heitti meidät Omskajalle, jossa aloitimme siivoamaan juuri päättyneen homeremontin jälkiä sekä jakamaan uudestaan sänkyjä jne… Välillä kävimme kyllä kaupassa, mutta urakkaa riitti kevyesti yli puolen yön. Vielä söimme iltapalan, ylistimme, johon alakerran naapurimme vastasi karaokellaan, sekä rukoilimme. Sänkyyn ehdin joskus lähempänä kolmea.

Perjantai 11.7.

Aamulla ei pidetty kiirettä ja aamupalakin nautittiin lähempänä lounasaikaa. Yhdessä sitten suunnistimme bussille, mutta minä ajoin vain pari pysäkin väliä. Piti käydä pankissa ja kännykkäoperaattorilla, että elo pääsisi taas käyntiin.

Pankissa oli väki vaihtunut ja valuutanvaihtopiste oli muuttunut ihan tavalliseksi pankin konttoriksi – pelimerkit kuitenkin sain, vaikka passia ei ollutkaan. Sieltä lähdin kävelemään reippaasti kohti ”Biilainia”. Yhden täti-ihmisen ohitettuani, hän ihmetellen huudahteli perääni, että kukas sinä oikein olet, kun noin reippaasti kävelet ja vahdilla ohi menet, vaikka hän kuulemma yritti kävellä niin nopeasti kuin pystyi. Minä siihen totesin, että garjatsij finskij parin elikkä tulinen suomalainen. Kyllä hänellä riitti ihmettelemistä. Onpa mukava olla täällä puheliaiden välittömien venäläisten keskellä. Sim-korttini kanssa sen sijaan jouduin pettymään. Puolen vuoden käyttämättömyyden jälkeen se oli suljettu mukamas turhana – valitettavasti tuho oli niin totaalinen etten saanut sieltä kaivettua edes vanhoja numeroita.

Seurakuntaan päästyäni Juha muistutti rekisteröinnistä ja taas piti hypätä bussiin. Tällä kertaa piti tavata Galja-täti, joka auttaisi minua rekisteröinnissä. Ensimmäisessä postissa oli hänen hyvä ystävänsä, mutta ei auttanut. Vastoin lakeja ja määräyksiä minun rekisteröintiä ei siellä suostuttu tekemään ja piti lähteä seuraavaan konttoriin. Menimme siis suoraan pääpostiin, vaikka täällä se ei olekaan mikään tae siitä, että asiat hoituisivat paremmin. Tällä kertaa kuitenkin hoituivat ja saatoin huokaista helpotuksesta.

Ja takaisin Serovalle. Siellä painettiin vielä muutama tunti töitä ennen kuin suuntasimme kaikki yhdessä ruokakauppaan. Ostokset saatiin tehtyä ja kaupasta tulimme ulos heti iltakymmenen jälkeen. Kämpillä valmistettiin maukas ateria ja päälle vielä vähän rukoiltiin. Sänkyyn taidettiin ehtiä joskus yhden jälkeen.

Lauantai 12.7.

Otimme taas aamun rauhallisesti ja nautimme pitkän aamupalan. Edellisen päivän jälkeen oli arvattavissa, että lounasta tuskin ehtisimme syödä ja päivän varsinainen pääruokakin todennäköisesti nautittaisiin vähän myöhemmin.

Ja oikeaan meni arvaus. Töitä Serovalla riitti vähän yli puolen yön, mutta sitten saatoimmekin lähteä kotiin hyvillä mielin. Paikat oli saatu järjestykseen ja seurakuntakoti oli ”valmis” ottamaan vastaan uteliaat seurakuntalaiset. Itse remontti on vielä kesken, mm. keittiöön ei tule eikä sieltä mene vesi kaapistoista nyt puhumattakaan. Moni muukin asia on vielä ”vaiheessa”, mutta kyllä siellä jo jumalanpalveluksia voi pitää.

Ei ehditty tänään saunaan, vaikka niin oli suunniteltukin ja menipä vielä yösyömisen puolellekin, mutta iltarukousten jälkeen menimme tyytyväisinä nukkumaan.

Sunnuntai 13.7.

Ensimmäinen jumalanpalvelus remontoidussa seurakuntakodissa on pidetty. Paikalla oli mukavasti väkeä ja pari ”vierasta” miestäkin, yksi rakentajapoika ja yhden seurakuntalaisen aviomies. Myös kuoro Suomesta lauloi kolme laulua J

Kävimme syömässä yhdessä Juhan kanssa ja paikka oli jokin aika sitten avatun elokuvateatterin yhteydessä toimiva ravintola. Samassa kompleksissa on kuulemma myös Subway-patonkiravintola – tuskin maltan odottaa, että pääsen maistamaan heidän herkkujaan. Aterian päätteeksi kipaisin vielä Svetan kautta viemässä paprut rekisteröintiä varten. Muilla oli seurakunnan kutsu ja heidän asiansa hoitui seurakunnan kautta. Minä tulin turistiviisumilla, kun kutsu annettiin niin myöhään etten ehtinyt enää hakea alkuperäisellä kutsulla vaan piti matkatoimistosta ottaa pikaviisumi.

Lermontovalle ehdittyäni olikin vuorossa raamattupiiri ja sauna. Kaupunkikierrokselle emme valitettavasti ehtineet, mutta Juha piti kyllä esitelmän luterilaisten historiasta Venäjällä.

Maanantai 14.7.

Koheltaja-Keskinen oli taas eilen vauhdissa. Passit jäi antamatta, joten ne piti kiikuttaa Svetalle heti aamusta. Tänään aamukymmeneltä piti myös nettimiehen tulla laittamaan meille Internet vaan eipä ukkoa kuulunut koko päivänä. Meni vähän vasemmalla kädellä tämä päivä, mutta illalla Juha tuli hakemaan loppuja rakennusmateriaaleja sekä pahvilaatikoita ylävarastosta. Minä hyppäsin kyytiin ja kierrettiin Svetan kautta passit hakemassa. Apumiehen ominaisuudessa jatkoin vielä Serovalle ja siellä käytiin läpi työkaluvarasto. Jotain Juha valitsi Suomeen, jotain jätti vielä Serovalle ja loput tuli Lermontovalle sekä Omskajalle. Taas ehti vuorokausi vaihtua ennen kuin lasti oli viety ja purettu Lermotovan aulaan ja minä olin kotona ja Juha saattoi aloittaa pakkausurakkansa. Viiteen asti oli kuulemma hommaa hänellä riittänyt.

Tiistai 15.7.

Tavalliseen tapaan olimme rauhassa nauttimassa aamiaista, kun Juha jo soitteli ja pyyteli apuun – konttiauton piti tulla puoleenpäivään mennessä. Ihan ei ehtinyt, mutta me sen sijaan ehdimme saada kaiken valmiiksi ja tavarat alakertaan lastausta odottamaan. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun noin kaksi ja puolimetrinen kontti oli täpötäynnä. Urakan jälkeen Urpo ja tytöt jäivät vahtimaan Lermontovaa, kun Juha ei ehtinyt jäädä odottamaan avaimia meidän peseytyessämme. Igorin ja Valeran kanssa sitten suuntasimme Geomartiin ostoksille, kun piti saada retkieväät kaksipäiväiselle Ryzhkovon keikalle.

Keskiviikko 16.7.

Aamut eivät ole meidän tiimimme vahvinta aikaa ja niinpä klo 08:00 sovittu tapaaminen Igorin kanssa myöhentyi ainakin pari tuntia. Normaalin aamukankeuden lisäksi yksi meistä alkoi voimaan pahoin emmekä senkään takia halunneet kiirehtiä. Urhea nuori neiti halusi kuitenkin kovasti mukaan ja pakottautui kyytiin. Serovalla kuitenkin tulimme siihen tulokseen, että olisi parempi, jos hän jäisi kaupunkiin, jossa tarvittaessa olisi lääkäriapukin lähempänä. Veimme hänet vielä Saarille, jossa sai olla tarkkailussa. Päivän nukuttuaan oli kömpinyt jo tänne Omkajalle yöksi.

Kello taisi jo lähennellä puolta päivää ennen kuin pääsimme matkaan, mutta tankkauksen jälkeen matka sitten sujuikin joutuisasti. Edellisvuoteen verrattuna pääväylä oli huonommassa kunnossa, mutta vielä siinä pystyi maantienopeuksilla matkaa taittamaan. Yllätys sen sijaan oli Ryzhkovon tie, joka muistaakseni koskaan ei ole ollut niin hyvässä kunnossa. En mielestäni liioittele, jos väitän, että se oli paremmassa kunnossa kuin keskimäärin tuo Viipuri-Vladivostok –pääväylä.

Saavuimme perille puolen neljän jälkeen ja Ryzhkovo-kylttiä kuvaamaan pysähdyttyämme saimme muistutuksen paikallisten ”ilmavoimien” läsnäolosta. Rennon ovenaukaisun ja sen nopean sulkemisen välissä autoon ehti lentää pitkälle toistakymmentä valtavan kokoista paarmaa. Loppumatka menikin sitten niitä pois näkökentästä huidellessa. Oli muuten ihmeellisiä paarmoja, kun surrasivat ja pörräsivät kyllä ympärillä, mutta yhtä poikkeusta lukuunottamatta eivät käyneet kimppuun. Ja mikä ihmeellisintä, ne eivät tulleet taloihin sisään juuri ollenkaan.

Heti autosta noustuamme meidät komennettiin koulun ruokalaan ja siellä odotti herkullinen ”lounas”. Venäläiseen tapaan oli alkukeitto ja tällä kertaa se oli kanasellainen. Pääruokana oli jotakin uunikalaa ja riisiä. Söimme vatsat täyteen ja lähdimme huhuilemaan koulun käytäville. Siellä tapasimme uudestaan koulun johtajattaren ja hän lupasi meille aikaa puolisen tuntia alakoululaisten kanssa. Tuumasta toimeen elikkä pika pikaa haimme autosta pussukat ja nyssykät ja aloitimme ohjelman. Jälkikäteen oikein yhdessä ihmettelimme, että niin pienet koululaiset jaksoivat niin keskittyneesti ja hiljaa kuunnella, mitä asiaa ja kerrottavaa meillä heille oli.

Ilta meillä oli sitten vapaa ja olimme kylän kulttuuritalon johtajattaren luona vieraisilla. Tytöt jäivät sinne vielä yöksikin. Me pojat nukuimme koulun juhlasalissa, jonne itse saimme kantaa sängyt, iankaikkisen vanhat ja todella raskaat vuodesohvat. Juuri tässä kohtaa koin kuitenkin erityistä Jumalan huolenpitoa, sillä meistä ainoana yritin olla ”täysryssä” ja olin matkassa ilman lakanoita. Olen huomannut, että täällä väki matkustaa todella kevyin, pienin kassein. Muuten ryssä sana täällä Siperiassa ei ole ollenkaan paha sana vaan on siperiansuomessa aivan normaali ruotsin kielestä lainattu sana. Toivottavasti, hyvä lukijani et siis loukkaantunut. Koulun johtajatar kertoi, että koulusta oli jokin aika sitten ehditty hävittää huonoon kuntoon menneet tavalliset sängyt ja lakanat niiden mukana, mutta yksi liinavaatesetti oli jäänyt jäljelle! Toiset halusivat tietenkin nukkua omissa lakanoissaan, joten se setti tuli tietenkin minulleJ

Illansuussa iltapalalle kävellessämme meidät yllätti kova sadekuuro, mutta kesä kuivasi nopeasti sen minkä kastelikin. Nurmikon poikki ulkohuussiin astellessamme kengät eivät enää kastuneet.

Torstai 17.7.

Aamu valkeni aurinkoisena. Pienen neuvottelun jälkeen saimme sovittua paitsi aamupala-ajan niin myös meille varatun ajankohdan. Puolitoista tuntia. Se ei tuntunut kovin paljolta varsinkaan kun ohjelmaa olisi ollut paljon pidemmäksi aikaa. Saimme jakaa myös kuulijakunnan iän perusteella kahteen ryhmään, joten sanomisiakin pystyttiin muokkaamaan sen mukaan minkä ikäistä kuulijakunta oli.

Aika vierähti yhdessä humauksessa, mutta saimme hyvän vastaanoton molemmissa ryhmissä. Tälle noin neljänkymmenen lapsen ja nuoren joukolle jaoimme ohjelman lopussa lasten Raamatut ja Uudet Testamentit iän mukaan ja suurin osa halusi vielä omistuskirjoituksen ja ”nimmarimme”. Tästä syystä klubille sovittu jumalanpalvelus pääsi alkamaan yli puoli tuntia myöhässä. Seurakuntalaiset olivat kuitenkin uskollisia ja jaksoivat odottaa, ainakin ne noin puolisentoista kymmentä, jotka olivat mukana. Yksi lapsi myös kastettiin.

Alkuperäinen ohjelmamme on muuttunut moneen kertaan, mutta siitä huolimatta olemme kokeneet, että olemme saaneet kulkea edeltä valmistettuja polkuja. Ensin piti saada seurakuntakoti kuntoon. Sitten oli vuorossa Saarten kontin pakkaus ja nyt kolmantena Ryzhkovo. Ohjelmassamme se oli jo maanantai-tiistai päiviksi suunniteltu, mutta toteutuikin vasta pari päivää myöhemmin. Hyvä niin, sillä juuri tuona aikana järjestettiin alueen koululaisille kesäleiri, jossa siis saimme olla mukana. Jos olisimme menneet jo maanantaina, niin epäilen, että olisimme saaneet kokoon montaakaan lasta. Vaan Taivaan Isä järjesti heitä paikalle nelisenkymmentä.

Kun jumalanpalvelus oli ohi, niin kuulimme jo ukkosen jyrinää. Pakkasimme siis kiireesti kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme kotia kohti. Taisin ajaa uudet pohjat tällä EK Ryzhkovolla, kuten rallikilpailussa asia mainittaisiin. Keskinopeus lähenteli varmaan satasta, mutta niin sileää tietä oli hyvä ajaa. Asfaltille päästyämme saimme sitten kiittää Taivaan Isää, kun olimme turvallisesti ja onnellisesti sekä ongelmitta päässeet taas kerran läpi tuon stressaavan tienpätkän.

Illalla Juha soitti ja ilmoitti suruviestin: Liza-mummo oli kuollut. Hän oli toisen pienpiirin yksi aktiivijäsen.

Perjantai 18.7.

Tänään saatiin vihdoin netti peliin. Menin aamulla kannettava kainalossa naapuritalon toimistoon ja heti pantiin tuulemaan. Operaation olisi pitänyt maksaa 200 ruplaa (vajaat 6 euroa), mutta ehkä ja ilmeisesti ”no show” eli kukaan ei tullutkaan maanantaina, vaikka niin oli sovittu, sai heidät tekemään homman ilmaiseksi. Ollaanhan me oltu hyvä asiakas heille.

Tämä päivä meni vähän lepoilun merkeissä ja kyllä se oli jo ansaittuakin. Illansuussa kävimme kauppakierroksella ja saimme hankittua uuden nettikaapelin, kun edellisestä olivat molemmat nipsut ehtineet jo katketa ajan saatossa eikä se enää pysynyt kiinni. Ostin samalla vähän pidemmän, joten nyt kelpaa. Yhdessä paikassa pysäköidessämme kadun viereen taksisedät alkoivat nuhtelemaan minua huolimattomasta pysäköinnistä ja otin todennäköisen sakon sijaan onkeeni ja mahdutin auton siististi kadunviereen. Kyllä on mukavaa, kun täällä vielä pidetään toisista huolta – Suomessa olisivat vain taitaneet nauraa partaansa.

Oltiin ilta vielä Serovalla saarnaspöntön ja virsitaulun merkeissä. Melkein tuli valmista. Toivottavasti huomisen diakonialeirin jälkeen saamme hommat valmiiksi ja sunnuntaina on uusi pönttö ja taulu paikoillaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s