Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2008

MILLÄ MINÄ PÄÄSEN TAIVAASEEN?

Eilen maanantaina kävin vähän auttamassa mordvalaisia ystäviäni, kun he olivat olleet kyläilemässä täällä Suomessa. Toiset ystävät olivat pistäneet heidät junaan Tampereella ja minun tehtäväni oli napata heidät kiinni lTikkurilassa ja laittaa Moskovan junaan. Aikaa oli reilu tunti. Ja mukavastihan aika kului, kun kävimme Mäkkärissä laittamassa murua rinnan alle. Takaisin rautatieasemalla olimme hyvissä ajoin ja opasteista löysimme oikeaan paikkaan odottamaan. Junanvaunun pysähtymispaikan arviointi sattui tällä kertaa menemään vikaan vain vajaat kolme metriä 🙂

Kun vieraat olivat päässeet junaan, niin lähdin talsimaan autolle. Päälläni ollut kiinnostaako Raamattu -paita kuitenkin kiinnitti nuorehkon uskovan huomion ja vähitellen pääsimme keskustelun makuun. Pääasiassa keskustelua käytiin suomeksi, mutta välillä piti ottaa apuun venäjä. Ensi tilassa kuitenkin palattiin taas suomen kieleen. Hän oli adventisti ja innokas sellainen. Monista asioista olimme samaa mieltä, mutta erojakin löytyi. Suurin niistä koski ihmisen pelastumista ja pelastusvarmuutta. Pelastumisen tie hänellä oli omasta mielestä tiedossa, mutta pelastusvarmuus puuttui. Efesolaiskirje 2;8-9 on kuitenkin tässä asiassa selkeä: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” elikkä yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Tämä on Jumalan sanaa ja siihen saamme luottaa. Kiitos Sinulle Kristus!

Omskin aktio, osa II

Lauantai 19.7.

Tänään oli seurakunnan diakonialeiri tai paremminkin ulkoilupäivä. Kokoonnuimme Serovalle puoli yhdeksäksi ja menimme Atchairiin yhdessä bussilla, sellaisella aidolla neuvostovaunulla. Perillä pidimme jumalanpalveluksen ja joimme päälle leivillä vahvistetut kirkkokahvit. Vapaan ohjelman aikana oli saunomis- ja uintimahdollisuus. Minäkin otin tilaisuudesta vaarin ja kävin kokeilemassa millainen vienti on laiskaksikin kutsutussa Irtish-joessa. Ei se ainakaan minusta laiskalta tuntunut. Ihan oikein tosissaan sai uida vastavirtaan ja onneksi ennen mennyt liian syvälle. Siellä eivät ehkä omat voimat olisikaan riittäneet. Illan suussa ennen poislähtöä syötiin vielä saslikia venäläiseen tapaan. Joukossamme oli yksi kasvissyöjä ja niinpä seurakuntalaiset saivat uuden herkun maisteltavakseen, kasvisvartaan. Ihastelu oli yhtä suurta kuin aikoinaan, kun yhdellä leirillä tarjottiin juustotäytteisiä uunimakkaroita.

Kotimatkalla alkoi sitten sataa ja vettä tuli usean viikon edestä. Siihen malliin ainakin kaduilla ja pihoilla lainehti jälkikäteen. Jäimme vielä hetkeksi seurakuntaan ja teimme valmiiksi saarnastuolin ja virsitaulun.

Sunnuntai 20.7.

Päivä alkoi jumalanpalveluksella, jonka jälkeen kävimme tutustumassa Katariinan kirkkoon (se Omskin vanha kirkko, joka palvelee poliisimuseona) ulkopuolelta. Sisään emme päässeet, koska kirkko on remontissa. Seuraavaksi suuntasimme Subwayhin hakemassa ruokaa ja menimme Saarille syömään sekä suunnittelemaan alkuviikon kylävierailuja. Tällä välin Juha kävi Valeran kanssa hoitamassa autoasioita liittyen ns. kentän autoon. Valerasta tulee ko. auton nimetty vastuuhenkilö, kun se siirtyy seurakunnan nimiin.

Maanantai 21.7.

Aamulla kokoonnuimme jälleen seurakuntakodilla ja lähdimme kahdella autolla kohti Kovaljovon kylää. Meidän lisäksemme matkaan lähti Valera ja kanttori-Tatjana sekä Valja Mertseva, jonka poimimme matkalta. Igorin piti oman kertomansa mukaan jäädä seurakuntaan päivystämään.

Paikan päällä Valera piti sanajumalanpalveluksen ja päälle oli puolentoista tunnin lastenohjelma. Paikalla oli kymmenkunta aktiivista lasta sekä heidän äitejään ja mummojaan.

Tiistai 22.7.

Tänään oli vuorossa vielä Orlovkan kylä. Osallistujajoukko oli sama kuin eilenkin ja jälleen aloitimme Valeran pitämällä sanajumalan palveluksella. Igor ei taaskaan halunnut lähteä mukaan. Aiemmasta poiketen emme olleetkaan Ernan luona viettämässä jumalanpalvelusta vaan pääsimme oikein kulttuuritalon juhlasaliin. Siellä pidimme myös puolitoistatuntisen lastenohjelmamme. Tällä kertaa järjestimme nuorille myös pienen oman osuuden sillä aikaa, kun pienemmät olivat onkimassa.

Kotimatkalla poikkesimme tietenkin hautausmaalla katsomassa ja raivaamassa Elisabet Fontelin hautaa. Kokeilimme samalla myös vähän automme maasto-ominaisuuksia – hyvältä tuntui ainakin kuivalla alustalla. Poimimme myös yhden liftari-tytön kyytiin ja ennen kuin hän Kalatchinkissa poistui autostamme saimme antaa hänelle lasten-Raamatun ja Radostnaja Vestin –Uuden Testamentin. Ne hän otti mielellään vastaan.

Keskiviikko 23.7.

Tänään oli sitten vuorossa kaappien siirto Lermontovan lähettiasunnon eteisestä Serovan seurakuntakodille. Ensin näytti vähän pahalta ja usko loppui kesken, kun kentän auto vaikutti niin lyhyeltä ja vastaavasti kaapit niin pitkältä. Mittauksen jälkeen kuitenkin uskalsimme alkaa kokeilemaan ja pienellä tunkemisella saimme kuin saimmekin kaapin kerrallaan mahtumaan kyytiin ja viedyksi. Sen jälkeen haimme Svetalta vielä kirjoituspöydän ja atk-laitteiston sekä mapit.

Illan suussa kävimme vielä pienellä turistikierroksella sekä ostamassa eväitä tulevien päivien junamatkaa varten.

Torstai 24.7.

Aamiaiselta selvittyämme kävimme tuliaisostoksilla sekä tapaamassa 96-vuotiasta Baba-Iraa eli Ira-mummoa. Vielä jäi pieni hetki lähtövalmisteluihin ja vähän puolen päivän jälkeen suuntasimme Lermotovalle, jonne olimme sopineet tapaamisen Valeran kanssa. Paikalle tuli myös Igor meitä saattamaan ja antoi meille kaikille Omsk-avaimenperät. Pyynnöstäni Igor oli käynyt myös viranomaisten luona tiedustelemassa työlupa-asiaamme. Päätös oli kuulemma tehty ja oli jo postissa, mutta oli valitettavasti kielteinen. Perusteluna oli kuulemma se, että pitää käyttää sisäisiä eli paikallisia resursseja. Igor lupasi valittaa asiasta, mutta tuntuu epätodennäköiseltä, että päätös pyörrettäisiin. Toisaalta oltuani välillä poissa vuoden, niin näkemäni perusteella tuntuu, että asiat Omskissa ovat sillä mallilla, että siellä on jo edellytykset toimia ilman lähettejäkin. Ulkopuolista rahaa toki siellä tarvitaan vielä pitkään.

Igorin hyvästelyn jälkeen suuntasimme Valeran kanssa kohti rautatieasemaa. Avuliaana ja palvelualttiina Valera kantoi vielä laukkujamme ihan junaan asti. Sitten hyvästelimme hänetkin ja hän meni takaisin seurakuntakodille remontin jälkitöihin ja me aloimme asettautumaan ”taloksi” vajaan kahden vuorokauden junamatkan ajaksi.

Perjantai 25.7.

Päivä junassa meni rattoisasti. Pidimme pienen Raamatun tutkistelun, jonka päälle vielä lauloimme. Laulutuokion jälkeen selvisi, että olimme saaneet naapureiksemme kolme baptisti-tyttöä Omskista. Olisimme halunneet myös antaa yhdelle pikkutytölle lastenraamatun, mutta hänen isoäitinsä kielsi. Tyttö ehti ottaa sen innokkaasti käteen ja alkaa tutkia sitä, mutta joutui antamaan kirjan heti pois. No, onneksi olimme ehtineet laulaa joitain lauluja niin, että hänkin sai kuulla rakastavasta Jumalasta, joka ei hylkää sekä ennen kaikkea kuinka Hänen luokseen pääsee.

Lauantai 26.7.

Saavuimme Moskovaan aikaisin aamulla. Keskusradio herätti meidät jo puolitoista tuntia ennen aiottua saapumisaikaa räväkällä musiikilla ja venäläisen siirappisella Moskovan ylistyksellä. Edessä oli reilu seitsemäntoistatuntinen odotus. Matkatavarat laitoimme säilytykseen ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa, jossa voisimme nauttia aamiaisen. Kuuden jälkeen ovet olivat kuitenkin vielä tiukasti kiinni, joten ei auttanut kuin suunnata takaisin rautatieasemalle. Vaikka sielläkin näyttivät kaupat olevan kiinni kymmeneen asti, niin löysimme kuitenkin yhden baarin, jossa saimme nauttia reilun aamiaisen. Toiset olivat ihan kotoisella puurolinjalla, mutta jotkut uskaltautuivat ottamaan ihan perinteisen venäläisen ”hotelliaamiaisen”. Siihen kuuluu lämmin ruoka, joka tällä kertaa oli kotletti sekä tattaria. Lisäksi oli vielä salaatti sekä tietenkin teetä tai kahvia. Täydellä vatsalla oli sitten hyvä lähteä reilulle parituntiselle kiertoajelulle.

Vähäunisen yön ja kiertoajelun jälkeen saatoimmekin sitten siirtyä takaisin rautatieasemalle pienille torkuille ennen lounasaikaa. Jonkun ajan kuluttua jo lounas maistuikin ja pakko myöntää, että se pizza kyllä hakkasi Pizza-Hutin pizzat mennen tullen. Seuraavana olikin vuorossa vesivaraston täyttö ja eväiden osto loppumatkaa varten.

Päivä oli tähän asti kulunut joutuisasti ja rattoisasti. Puoli yhdeksäksi sovittua pakaasien säilytyksestä hakua odotellessa lähdimme Urpon kanssa vielä vähän kahdestaan kävelemään ja katselemaan ikkunoita. Yhden takana sitten meitä alkoi haastattelemaan mies Gruusiasta eli Georgiasta. Oli ilmeisesti kuunnellut ja huomannut meidät ulkomaalaisiksi ja siitäkös mielenkiinto heräsi. Pian päästiin itse asiaankin eli siihen kuinka erinomainen on islam. Olisin niin mielelläni kertonut hänelle enemmänkin pelastusvarmuudesta yms. mutta sitä hän ei halunnut enää jäädä kuuntelemaan vaan kohteliaasti totesi vain baij, baij ja kiirehti pois ihmisvilinään.

Kun tästä vuoropuhelusta oli selvitty, niin vähitellen siirryimme takaisin toisten seuraan. Siellä odottikin yllätys. Huonolla englannin kielen taidolla eräs rouva viereisellätuolilla yritti selvittää, että asema suljetaan. Syytä emme tienneet, mutta pari meistä ehti livahtaa matkatavarasäilytyksen luukulle ja saada tavarat ulos. Kun toisia ei sitten alkanutkaan kuulua yritimme vuorotellen käydä etsimässä toisia siinä onnistumatta. Lopulta minäkin menin ulos ja toiset löytyivät. Sinä vaiheessa ovilla olivatkin jo OMONin miehet elikkä suomalaista karhukoplaa vastaavat joukot. Sain kuitenkin sovittua heidän kanssaan, että pääsin sisään uudestaan ja yhtä lukuunottamatta kohta meitä oli sisällä viisi yhden vahtiessa muita tavaroitamme. Saimme tavaramme ulos onnellisesti menettämättä mitään ja niinpä OMON minun kirjassani sai täyden kympin erinomaisesta suorituksesta ja palvelualttiudesta. Ulkona odottaessamme sitten huomasimme, että paikalla oli myös mellakkapoliiseita sekä pian ohitsemme meni pari ilmeisesti pommikoiraa. Noin puolentoista tunnin kuluttua selkkaus oli onnellisesti ohi ja rautatieasema oli jälleen auki yleisölle.

Junamme lähti aikataulun mukaisesti klo 22:50 ja Urpon kanssa saimme kämppäkavereiksi yhden suomalaisen ja yhden venäläisen paluumuuttajan. Mukavia, rauhallisia miehiä, jotka olivat olleet Moskovan lähellä käynnistämässä jotain tuotantoprosessia.

Sunnuntai 27.7

Aamulla saavuimme rajalle ja muodollisuudet menivät jouheasti. Saimme myös jutella kämppiksiemme kanssa vähän hengellisistä asioista, kertoa Inkerin kirkosta ja siitä mikä on tärkeintä elämässä. Miehet olivat avoimia ja rukoukseni onkin, että Herramme lähettäisi lisää kastelijoita näiden herrojen elämään.

Matkamme jatkui iloisissa merkeissä mennyttä muistellen. Ensimmäinen meistä jäi junasta Kouvolassa ja seuraavat pari Tikkurilassa. Me kolme viimeistä erosimme Helsingin rautatieasemalla väsyneinä, tyytyväisinä ja kiitollisina.

TERVEISET OMSKISTA!

Alla matkapäiväkirjaani…

Maanantai 7.7.

Lähdettiin Tolstoilla kohti Moskovaa. Meidän paikat olivat ”tietenkin” ensimmäisessä vaunussa, joten saimme käytännössä kävellä koko pitkän 15 vaunuisen junan päästä päähän. Tytöillä oli keskenään oma neljän hengen ”kupee” ja Urpon kanssa saimme jakaa kämppämme kahden amerikkalaistuneen venäläisen kanssa. Isä ja poika olivat matkalla kotiseudulleen lomailemaan. Kaikki ei kuitenkaan ilmeisesti heidän osaltaan mennyt suunnitelmien mukaan, kun jo Viipurissa he poistuivat laukkuineen ja laatikkoineen junasta. Tullin kanssa taisi olla vähän keskusteltavaa… Loppumatkan Moskovaan taivalsimme Urpon kanssa kahdestaan.

Tiistai 8.7.

Aamulla saavuttiin Moskovaan. Ensin suuntasimme laukkuinemme kohti Kazanin asemaa, jolta matkamme illansuussa oli jatkuva kohti Omskia. Siellä saimme laukkumme säilytykseen ja jatkoimme kohti punaista toria. Jonkin aikaa mauseleumia (ulkoapäin) ja muuta menoa Lenin-imitaattoreineen ihmeteltyämme suuntasimme askeleemme kohti GUM-tavarataloa, josta löysimme paitsi vessan (aitoa itämaista mallia) niin myös ruokapaikan, Stalovaja 57. Ruoka oli erinomaisen herkullista. Seuraava kohde ennen juna-aseman tuntumaan palaamista oli pankki. Moskovan keskustassa kuitenkin tuntuivat ainakin sillä kertaa olleen ”turistikurssit”, joten vaihdoimme vain sen verran kuin tiesimme junamatkalla tarvitsevamme.

Aamulla olimme ehtineet jo käydä vaihtamassa internetin kautta ostettujen matkalippujen paperitulosteet oikeiksi matkalipuiksi ja iltapäivällä vaihdoimme myös paluuliput ”aidoiksi”. Taaskin saimme kävellä junan toiseen päähän, kun olimme ns. kolmannen luokan paikoilla. Oli hyvä, että lähdimme etsimään paikkoja ajoissa. Junaan päästyäni siirsin kelloni Omskin aikaan ja yritin alkaa elää siinä. Iltahartauden jälkeen menin pian petiin, mutta kapealla sängyllä hiostavassa kuumuudessa ei niin vain nukuta, torkahdellaan ehkä.

Keskiviikko 9.7.

Päivä meni junassa. Vähän harjoiteltiin, lauleskeltiin, luettiin Raamattua ja pidettiin ”hengellinen” hetki..

Torstai 10.7.

Harjoiteltiin lisää ja vaunun muutamat lapset kuuntelivat ja katselivat tarkkaavaisesti toimiamme. Päälle jaettiin paimenkuvat, joissa toisella puolella oli jae Markuksesta – sallikaa lasten tulla… Myöhemmin väen vähän vähettyä vaunussamme sinne tuli istuskelemaan toisaalta pari korealaista opiskelijatyttöä. Koska Raamattu on samanlainen periaatteessa kaikilla kielillä, sitä ei ollut vaikeaa huomata ja niinpä menin juttelemaan heidän kanssaan. Tytöt olivat tulossa pariksi kuukaudeksi Omskiin ja jatkavat sitten Pietariin viideksi kuukaudeksi. Annoimme heille raamattuaiheiset kirjanmerkit.

Klo 16:39 saavuttiin vihdoin Omskiin ja ilma oli ihanan kuuma ja aurinkoinen. Juuri tätä olinkin rukoillut! Juha oli vastassa ja heitti meidät Omskajalle, jossa aloitimme siivoamaan juuri päättyneen homeremontin jälkiä sekä jakamaan uudestaan sänkyjä jne… Välillä kävimme kyllä kaupassa, mutta urakkaa riitti kevyesti yli puolen yön. Vielä söimme iltapalan, ylistimme, johon alakerran naapurimme vastasi karaokellaan, sekä rukoilimme. Sänkyyn ehdin joskus lähempänä kolmea.

Perjantai 11.7.

Aamulla ei pidetty kiirettä ja aamupalakin nautittiin lähempänä lounasaikaa. Yhdessä sitten suunnistimme bussille, mutta minä ajoin vain pari pysäkin väliä. Piti käydä pankissa ja kännykkäoperaattorilla, että elo pääsisi taas käyntiin.

Pankissa oli väki vaihtunut ja valuutanvaihtopiste oli muuttunut ihan tavalliseksi pankin konttoriksi – pelimerkit kuitenkin sain, vaikka passia ei ollutkaan. Sieltä lähdin kävelemään reippaasti kohti ”Biilainia”. Yhden täti-ihmisen ohitettuani, hän ihmetellen huudahteli perääni, että kukas sinä oikein olet, kun noin reippaasti kävelet ja vahdilla ohi menet, vaikka hän kuulemma yritti kävellä niin nopeasti kuin pystyi. Minä siihen totesin, että garjatsij finskij parin elikkä tulinen suomalainen. Kyllä hänellä riitti ihmettelemistä. Onpa mukava olla täällä puheliaiden välittömien venäläisten keskellä. Sim-korttini kanssa sen sijaan jouduin pettymään. Puolen vuoden käyttämättömyyden jälkeen se oli suljettu mukamas turhana – valitettavasti tuho oli niin totaalinen etten saanut sieltä kaivettua edes vanhoja numeroita.

Seurakuntaan päästyäni Juha muistutti rekisteröinnistä ja taas piti hypätä bussiin. Tällä kertaa piti tavata Galja-täti, joka auttaisi minua rekisteröinnissä. Ensimmäisessä postissa oli hänen hyvä ystävänsä, mutta ei auttanut. Vastoin lakeja ja määräyksiä minun rekisteröintiä ei siellä suostuttu tekemään ja piti lähteä seuraavaan konttoriin. Menimme siis suoraan pääpostiin, vaikka täällä se ei olekaan mikään tae siitä, että asiat hoituisivat paremmin. Tällä kertaa kuitenkin hoituivat ja saatoin huokaista helpotuksesta.

Ja takaisin Serovalle. Siellä painettiin vielä muutama tunti töitä ennen kuin suuntasimme kaikki yhdessä ruokakauppaan. Ostokset saatiin tehtyä ja kaupasta tulimme ulos heti iltakymmenen jälkeen. Kämpillä valmistettiin maukas ateria ja päälle vielä vähän rukoiltiin. Sänkyyn taidettiin ehtiä joskus yhden jälkeen.

Lauantai 12.7.

Otimme taas aamun rauhallisesti ja nautimme pitkän aamupalan. Edellisen päivän jälkeen oli arvattavissa, että lounasta tuskin ehtisimme syödä ja päivän varsinainen pääruokakin todennäköisesti nautittaisiin vähän myöhemmin.

Ja oikeaan meni arvaus. Töitä Serovalla riitti vähän yli puolen yön, mutta sitten saatoimmekin lähteä kotiin hyvillä mielin. Paikat oli saatu järjestykseen ja seurakuntakoti oli ”valmis” ottamaan vastaan uteliaat seurakuntalaiset. Itse remontti on vielä kesken, mm. keittiöön ei tule eikä sieltä mene vesi kaapistoista nyt puhumattakaan. Moni muukin asia on vielä ”vaiheessa”, mutta kyllä siellä jo jumalanpalveluksia voi pitää.

Ei ehditty tänään saunaan, vaikka niin oli suunniteltukin ja menipä vielä yösyömisen puolellekin, mutta iltarukousten jälkeen menimme tyytyväisinä nukkumaan.

Sunnuntai 13.7.

Ensimmäinen jumalanpalvelus remontoidussa seurakuntakodissa on pidetty. Paikalla oli mukavasti väkeä ja pari ”vierasta” miestäkin, yksi rakentajapoika ja yhden seurakuntalaisen aviomies. Myös kuoro Suomesta lauloi kolme laulua J

Kävimme syömässä yhdessä Juhan kanssa ja paikka oli jokin aika sitten avatun elokuvateatterin yhteydessä toimiva ravintola. Samassa kompleksissa on kuulemma myös Subway-patonkiravintola – tuskin maltan odottaa, että pääsen maistamaan heidän herkkujaan. Aterian päätteeksi kipaisin vielä Svetan kautta viemässä paprut rekisteröintiä varten. Muilla oli seurakunnan kutsu ja heidän asiansa hoitui seurakunnan kautta. Minä tulin turistiviisumilla, kun kutsu annettiin niin myöhään etten ehtinyt enää hakea alkuperäisellä kutsulla vaan piti matkatoimistosta ottaa pikaviisumi.

Lermontovalle ehdittyäni olikin vuorossa raamattupiiri ja sauna. Kaupunkikierrokselle emme valitettavasti ehtineet, mutta Juha piti kyllä esitelmän luterilaisten historiasta Venäjällä.

Maanantai 14.7.

Koheltaja-Keskinen oli taas eilen vauhdissa. Passit jäi antamatta, joten ne piti kiikuttaa Svetalle heti aamusta. Tänään aamukymmeneltä piti myös nettimiehen tulla laittamaan meille Internet vaan eipä ukkoa kuulunut koko päivänä. Meni vähän vasemmalla kädellä tämä päivä, mutta illalla Juha tuli hakemaan loppuja rakennusmateriaaleja sekä pahvilaatikoita ylävarastosta. Minä hyppäsin kyytiin ja kierrettiin Svetan kautta passit hakemassa. Apumiehen ominaisuudessa jatkoin vielä Serovalle ja siellä käytiin läpi työkaluvarasto. Jotain Juha valitsi Suomeen, jotain jätti vielä Serovalle ja loput tuli Lermontovalle sekä Omskajalle. Taas ehti vuorokausi vaihtua ennen kuin lasti oli viety ja purettu Lermotovan aulaan ja minä olin kotona ja Juha saattoi aloittaa pakkausurakkansa. Viiteen asti oli kuulemma hommaa hänellä riittänyt.

Tiistai 15.7.

Tavalliseen tapaan olimme rauhassa nauttimassa aamiaista, kun Juha jo soitteli ja pyyteli apuun – konttiauton piti tulla puoleenpäivään mennessä. Ihan ei ehtinyt, mutta me sen sijaan ehdimme saada kaiken valmiiksi ja tavarat alakertaan lastausta odottamaan. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun noin kaksi ja puolimetrinen kontti oli täpötäynnä. Urakan jälkeen Urpo ja tytöt jäivät vahtimaan Lermontovaa, kun Juha ei ehtinyt jäädä odottamaan avaimia meidän peseytyessämme. Igorin ja Valeran kanssa sitten suuntasimme Geomartiin ostoksille, kun piti saada retkieväät kaksipäiväiselle Ryzhkovon keikalle.

Keskiviikko 16.7.

Aamut eivät ole meidän tiimimme vahvinta aikaa ja niinpä klo 08:00 sovittu tapaaminen Igorin kanssa myöhentyi ainakin pari tuntia. Normaalin aamukankeuden lisäksi yksi meistä alkoi voimaan pahoin emmekä senkään takia halunneet kiirehtiä. Urhea nuori neiti halusi kuitenkin kovasti mukaan ja pakottautui kyytiin. Serovalla kuitenkin tulimme siihen tulokseen, että olisi parempi, jos hän jäisi kaupunkiin, jossa tarvittaessa olisi lääkäriapukin lähempänä. Veimme hänet vielä Saarille, jossa sai olla tarkkailussa. Päivän nukuttuaan oli kömpinyt jo tänne Omkajalle yöksi.

Kello taisi jo lähennellä puolta päivää ennen kuin pääsimme matkaan, mutta tankkauksen jälkeen matka sitten sujuikin joutuisasti. Edellisvuoteen verrattuna pääväylä oli huonommassa kunnossa, mutta vielä siinä pystyi maantienopeuksilla matkaa taittamaan. Yllätys sen sijaan oli Ryzhkovon tie, joka muistaakseni koskaan ei ole ollut niin hyvässä kunnossa. En mielestäni liioittele, jos väitän, että se oli paremmassa kunnossa kuin keskimäärin tuo Viipuri-Vladivostok –pääväylä.

Saavuimme perille puolen neljän jälkeen ja Ryzhkovo-kylttiä kuvaamaan pysähdyttyämme saimme muistutuksen paikallisten ”ilmavoimien” läsnäolosta. Rennon ovenaukaisun ja sen nopean sulkemisen välissä autoon ehti lentää pitkälle toistakymmentä valtavan kokoista paarmaa. Loppumatka menikin sitten niitä pois näkökentästä huidellessa. Oli muuten ihmeellisiä paarmoja, kun surrasivat ja pörräsivät kyllä ympärillä, mutta yhtä poikkeusta lukuunottamatta eivät käyneet kimppuun. Ja mikä ihmeellisintä, ne eivät tulleet taloihin sisään juuri ollenkaan.

Heti autosta noustuamme meidät komennettiin koulun ruokalaan ja siellä odotti herkullinen ”lounas”. Venäläiseen tapaan oli alkukeitto ja tällä kertaa se oli kanasellainen. Pääruokana oli jotakin uunikalaa ja riisiä. Söimme vatsat täyteen ja lähdimme huhuilemaan koulun käytäville. Siellä tapasimme uudestaan koulun johtajattaren ja hän lupasi meille aikaa puolisen tuntia alakoululaisten kanssa. Tuumasta toimeen elikkä pika pikaa haimme autosta pussukat ja nyssykät ja aloitimme ohjelman. Jälkikäteen oikein yhdessä ihmettelimme, että niin pienet koululaiset jaksoivat niin keskittyneesti ja hiljaa kuunnella, mitä asiaa ja kerrottavaa meillä heille oli.

Ilta meillä oli sitten vapaa ja olimme kylän kulttuuritalon johtajattaren luona vieraisilla. Tytöt jäivät sinne vielä yöksikin. Me pojat nukuimme koulun juhlasalissa, jonne itse saimme kantaa sängyt, iankaikkisen vanhat ja todella raskaat vuodesohvat. Juuri tässä kohtaa koin kuitenkin erityistä Jumalan huolenpitoa, sillä meistä ainoana yritin olla ”täysryssä” ja olin matkassa ilman lakanoita. Olen huomannut, että täällä väki matkustaa todella kevyin, pienin kassein. Muuten ryssä sana täällä Siperiassa ei ole ollenkaan paha sana vaan on siperiansuomessa aivan normaali ruotsin kielestä lainattu sana. Toivottavasti, hyvä lukijani et siis loukkaantunut. Koulun johtajatar kertoi, että koulusta oli jokin aika sitten ehditty hävittää huonoon kuntoon menneet tavalliset sängyt ja lakanat niiden mukana, mutta yksi liinavaatesetti oli jäänyt jäljelle! Toiset halusivat tietenkin nukkua omissa lakanoissaan, joten se setti tuli tietenkin minulleJ

Illansuussa iltapalalle kävellessämme meidät yllätti kova sadekuuro, mutta kesä kuivasi nopeasti sen minkä kastelikin. Nurmikon poikki ulkohuussiin astellessamme kengät eivät enää kastuneet.

Torstai 17.7.

Aamu valkeni aurinkoisena. Pienen neuvottelun jälkeen saimme sovittua paitsi aamupala-ajan niin myös meille varatun ajankohdan. Puolitoista tuntia. Se ei tuntunut kovin paljolta varsinkaan kun ohjelmaa olisi ollut paljon pidemmäksi aikaa. Saimme jakaa myös kuulijakunnan iän perusteella kahteen ryhmään, joten sanomisiakin pystyttiin muokkaamaan sen mukaan minkä ikäistä kuulijakunta oli.

Aika vierähti yhdessä humauksessa, mutta saimme hyvän vastaanoton molemmissa ryhmissä. Tälle noin neljänkymmenen lapsen ja nuoren joukolle jaoimme ohjelman lopussa lasten Raamatut ja Uudet Testamentit iän mukaan ja suurin osa halusi vielä omistuskirjoituksen ja ”nimmarimme”. Tästä syystä klubille sovittu jumalanpalvelus pääsi alkamaan yli puoli tuntia myöhässä. Seurakuntalaiset olivat kuitenkin uskollisia ja jaksoivat odottaa, ainakin ne noin puolisentoista kymmentä, jotka olivat mukana. Yksi lapsi myös kastettiin.

Alkuperäinen ohjelmamme on muuttunut moneen kertaan, mutta siitä huolimatta olemme kokeneet, että olemme saaneet kulkea edeltä valmistettuja polkuja. Ensin piti saada seurakuntakoti kuntoon. Sitten oli vuorossa Saarten kontin pakkaus ja nyt kolmantena Ryzhkovo. Ohjelmassamme se oli jo maanantai-tiistai päiviksi suunniteltu, mutta toteutuikin vasta pari päivää myöhemmin. Hyvä niin, sillä juuri tuona aikana järjestettiin alueen koululaisille kesäleiri, jossa siis saimme olla mukana. Jos olisimme menneet jo maanantaina, niin epäilen, että olisimme saaneet kokoon montaakaan lasta. Vaan Taivaan Isä järjesti heitä paikalle nelisenkymmentä.

Kun jumalanpalvelus oli ohi, niin kuulimme jo ukkosen jyrinää. Pakkasimme siis kiireesti kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme kotia kohti. Taisin ajaa uudet pohjat tällä EK Ryzhkovolla, kuten rallikilpailussa asia mainittaisiin. Keskinopeus lähenteli varmaan satasta, mutta niin sileää tietä oli hyvä ajaa. Asfaltille päästyämme saimme sitten kiittää Taivaan Isää, kun olimme turvallisesti ja onnellisesti sekä ongelmitta päässeet taas kerran läpi tuon stressaavan tienpätkän.

Illalla Juha soitti ja ilmoitti suruviestin: Liza-mummo oli kuollut. Hän oli toisen pienpiirin yksi aktiivijäsen.

Perjantai 18.7.

Tänään saatiin vihdoin netti peliin. Menin aamulla kannettava kainalossa naapuritalon toimistoon ja heti pantiin tuulemaan. Operaation olisi pitänyt maksaa 200 ruplaa (vajaat 6 euroa), mutta ehkä ja ilmeisesti ”no show” eli kukaan ei tullutkaan maanantaina, vaikka niin oli sovittu, sai heidät tekemään homman ilmaiseksi. Ollaanhan me oltu hyvä asiakas heille.

Tämä päivä meni vähän lepoilun merkeissä ja kyllä se oli jo ansaittuakin. Illansuussa kävimme kauppakierroksella ja saimme hankittua uuden nettikaapelin, kun edellisestä olivat molemmat nipsut ehtineet jo katketa ajan saatossa eikä se enää pysynyt kiinni. Ostin samalla vähän pidemmän, joten nyt kelpaa. Yhdessä paikassa pysäköidessämme kadun viereen taksisedät alkoivat nuhtelemaan minua huolimattomasta pysäköinnistä ja otin todennäköisen sakon sijaan onkeeni ja mahdutin auton siististi kadunviereen. Kyllä on mukavaa, kun täällä vielä pidetään toisista huolta – Suomessa olisivat vain taitaneet nauraa partaansa.

Oltiin ilta vielä Serovalla saarnaspöntön ja virsitaulun merkeissä. Melkein tuli valmista. Toivottavasti huomisen diakonialeirin jälkeen saamme hommat valmiiksi ja sunnuntaina on uusi pönttö ja taulu paikoillaan.

JA MATKAAN

Terveiset Kajaanista mukavilta kansanlähetyspäiviltä!
Yritän ehtiä ja jaksaa muutaman rivin niistäkin rustata, mutta sitten vasta kun olemme Omskissa.
Juna Moskovaan lähtee tänää klo 18:23 – toivottavasti kaikki tarpeellinen tulee mukaan 🙂

LIPUT ON, YKSI VIISUMI PUUTTUU

Tänään sitten vihdoin sain ostettua junaliput ja Moskovan kautta mennään. Passia hakiessani matkatoimistosta kuitenkin huomasin, että olinkin hakenut viisumia vasta 8.7. alkaen ja liput meillä on jo edellisen illan junaan. No, pientä korvausta vastaan ilmeisesti ehdin vielä saada uuden viisumin, joten matkaan päästäneen.
Nyt suuntaamme keski-Suomeen ja sieltä eteenpäin huomenna Kajaaniin. Toivottavasti siellä nähdään!

HERRAN HYVÄSSÄ HUOMASSA

Eilinen maanantai oli loppujen lopuksi mukava päivä. Aamupäivällä revin hiuksiani, jos en kiukusta niin harmistuneisuudesta. Yritin nimittäin edelleen hommata meille junalippuja aktiota varten – tuloksetta. Milloin oli joku mieleen tullut ystävä/kontakti lomalla tai hänen yhteystietonsa hukassa (=vanhassa kännykässä viestin muodossa ja josta niitä en saa enää ulos) tai Pietarin lippukassat niin tukossa, että en saanut edes tietoa oliko lippuja vielä olemassakaan. Alkoi jo tuntua ihan siltä, että koko aktiommekaan ei ole ehkä Taivaallisen Isämme tahto vaan minun omasta päästäni ja sitä tässä peräänantamattomana yritän toteuttaa. Taistelua jatkui reiluun puoleen päivään eli siihen asti kunnes piti lähteä näyttämään Hannan varvasta terveysasemalle.

Vasen ukkovarvas on muuten hyvin toipunut tällistään, kun turvotuskin on laskenut, mutta nyt on vähän alkanut erittyä mätää. Terkkari tuumasi, että kynsivalli on tulehtunut ja alettiin varaamaan aikaa lääkärille reseptin saamista varten. Pienen leikkituokion jälkeen sitten pääsimmekin lääkärille ja tämä tutki ja kirjoitti antibioottikuurin ja saimme ihan kirjalliset ohjeet.

Munkasta suuntasimmekin sitten Ilmapallokeskukseen ja ostamaan Mummille ja Ukille ilmapalloa. Sopiva löytyi ja päälle kirjoitettiin Heikki & Helkky 45 v. Onnittelut jälkikäteen vielä näinkin!

Apteekissa olikin sitten odottamassa ikävä tieto lääkettä koskien – lääke kyllä sekoitettiin siellä paikanpäällä, mutta se vaatii jääkaappisäilytyksen. Olemme lähdössä jo huomenna kohti Kajaania ja Kansanlähetyspäiviä, joten toivottavasti lääkkeen säilytys ja muukin hoito onnistuu. Olin moisesta lääkkeestä ensin kyllä tosi harmistunut, kun lääkärille sanoin, että olemme menossa ”retkiolosuhteisiin” ja silti hän määräsi tablettien sijaan tuollaisen lääkkeen. Meinasi jäädä ihan lääke ostamatta, mutta kun apteekkihenkilökunnan edustaja kertoi olleensa ihan hyvässä evankeelisten leirikeskuksessa, niin enhän minä malttanut uskonsisarelle jättää kaappiin pilaantumaan jo sekoitettua lääkettä. Värin tunnustaminen ja avoin korteilla pelaaminen siis kannattaa 😉

Illansuussa sitten suuntasin vanhempieni kanssa omalle kämpälleni kellarikomeroa tyhjäämään. Siinä taloyhtiössä on ensi kuussa alkamassa putki- yms. remontti. Tavaraa oli tietenkin paljon ja odotettavissa oli siis pitkä ilta. Vaan sittenpä sattui vuokralainen paikalle, joka ihan vapaaehtoisesti halusi tulla mukaan auttamaan. Mies asuu viikot muualla työn perässä ja ei ollut oikein muutakaan tekemistä mukamas. Aivan ihmeellistä Herran huolenpitoa! Tyttö kanteli nimittäin niitä pusseja ja nyssyköitä tosi rivakasti alustasta vintille. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Edelliset vuokralaiset samaan tapaan olivat apuna asunnon tyhjentämisessä omista tavaroistamme, kun me ”nuoret” olimme Siperiassa evankeliumia julistamassa. Kertakaikkiaan hienoja vuokralaisia on Herra meille järjestänyt! Vielä kun se aktion matkalippuasiakin järjestyisi 🙂