Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2008

KOHTAAMINEN

Lauantai täällä pääkaupunkiseudulla oli oikein aurinkoinen ja keväinen. Omskissa oli jo huideltu parinkymmenen lämpöasteen tietämissä, mutta ihan niin korkeaan lukemaan ei täällä kuitenkaan ylletty.

Yksi hyötyliikunnan muoto minulla on Hesarin hakeminen vanhempieni luota. Kynnystä madaltaa vielä opittu ja välillä ihan taiteenlajiksi viritetty nuukuus. Tällä kertaa oli mukana matkaseuranakin, nimittäin Hanna ja Mimmu. Retken kruunasi vielä Lillin mukaan laittamat muutamat aamulla leivotun juustosarvet. Nam!

Menomatkan (reilu kilometri) kuljimme suoraan perille Hannan ja Mimmun istuessa rattaissa ja katsellessa hiljaisina ympärilleen. Paluureitti kulki sen sijaan kävelytien kautta, mutta paljoa eivät tytöt kuitenkaan kävellä jaksaneet. Vähän kuitenkin, pariin otteeseen. Siinä hiljaa astellessani ja peräänkatsoessani mietiskelin reitin loppuosaa eli koukkaanko Louhelan kautta vai mennäänkö suoraan huoltoaseman ohi. Kello oli jo aika paljon ja päikkäriaika painoi jo päälle, joten päätin mennä suoraan. Vetoa/kehotusta kuitenkin tunsin kiertää ns. alakautta.

Kävelytien päähän ehdittyämme olin juuri nostelemassa Mimmua rattaisiin, kun kaksi jo seesteiseen ikään ehtinyttä täti-ihmistä tulivat (sieltä Louhelan suunnasta) iloisesti tervehtien luoksemme ja halusivat jutella. Siinä ei sinänsä ollut mitään tavallisesta poikkeavaa – herttaiset tytöt keräävät kyllä katseita ja saavat ihmiset puhumaan ja varsinkin Hanna on kova virittelemään keskustelua. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvinnut montaa sanaa heidän suustaan kuulla, kun oli selvää, että Jehovan todistajiahan nämä tädit olivat. Oli ihan yhtenäiset, tyylikkäät lilan väriset univormutkin.

No, mikäs siinä ajattelin, kyllä minä mielelläni heille kerron omasta uskostani. Olisin joitain kohtia mielelläni näyttänyt Raamatustakin, mutta valitettavasti heillä sitä ei ollut mukanaan tai ainakaan minulle sitä eivät suostuneet näyttämään. En ollut sen parempi ”sotilas” minäkään, kun aseeni oli kotona. Ainahan olisi parempi, jos voisin heille heidän omasta Raamatustaan näyttää, kuinka asiat siellä on kirjoitettuna. Mielenkiintoista oli myös huomata kuinka kiperän kommentin yhteydessä sillä ”suulaammalla” tädillä alkoi suu vuotamaan ja sitä piti kovin nenäliinan kulmalla kiihkeään tahtiin pyyhkiä. Kun keskustelu sitten alkoi kiertää kehää tekojen tarpeellisuuden ja armon ympärillä päätimme lopettaa sen tuloksettomana. Ehkä näillekin leideille Jumalan armosta vielä kirkastuu, että Taivaaseen päästään ainoastaan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen Kristuksen tähden.