TYTTÖJEN KANSSA

Eilen käytiin Ryttylässä neuvolassa näyttämässä tyttöjen korvat ja Mirille annettiin toinen kolmesta vesikauhurokotuksista. Tyynesti tyttö taaskin pistoksensa otti, kuin leipäpalan konsanaan. Sitten suunnistettiin kiireenvilkkaa Riihimäelle, josta Lilli hyppäsi Rovaniemen junaan. Ihan niin pitkälle hän ei kuitenkaan mennyt, mutta Seinäjoelle kuitenkin. Miina kutsui kylään, kun kävi meillä hiljattain.

Ilta tyttöjen kanssa meni leppoisasti, vaikka autossa nukutut päiväunet jäivätkin lyhyiksi. Vähän Hanna kyllä kyseli äitinsä perään, mutta muuten olivat tosi reippaita. Sänkyyn päästiin yllättäen jo muutamaa minuutia ennen yhdeksää.

Aamulla soitettiin sitten yhdessä äidille, kun kommunikaattorilla se käy niin kätevästi. Mimmu oli ihmeissään, kun kuuli äidin äänen, mutta vaikka kuinka olisi puhelinta käänneellyt, niin ei häntä näkynyt. Hanna taas nykyajan valistuneena ”kuluttajana” tietenkin pyysi minua laittamaan äidin kuvan ruudulle. Tarkentamatta jäi olisiko riittänyt vain pelkkä kuva vai olisiko pitänyt olla peräti liikkuvaa kuvaa. No, seuraavan sukupolven nokialaisissa sekin asia on jo varmaankin järjestyksessä. Niin ja toivottavasti niistä saa myöskin kuvan kytkettyä pois päältä, jos ei ole juuri ehtinyt pesemään korviaan ja kampaamaan hiuksiaan 😉

Advertisement

YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ

Tuorin Johanna kävi meitä tapaamassa tiistaina ja kyselemässä kuulumisia ja suunnitelmia jutuntekotarkoituksessa – seuraavassa HEKLin (Helsingin Kansanlähetys) lehdessä sitten mietteistämme ja ajatuksistamme. Juttelimme samalla kertaa myös ensi kesän aktiosta elikkä nuorisoryhmän käynnistä Omskissa. Keskustelun lopputulos oli se, että ehkä yritämmekin järjestää aktion jo kesäkuussa ja minä lähden mukaan. Rukoillaan siis, että ensinnäkin saadaan aktio pidettyä ja että oikeat henkilöt valikoituvat mukaan ynnä että Herramme valmistaa maaperän ja elon sekä tietenkin, että mitään pahaa tai ikävää ei sattuisi matkalla.

Keskiviikkoaamuna olin pitämässä aamunavausta entisessä koulussani ja yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen oli jäljellä vielä muutamia minun aikaisia opettajia. Mukavaa oli kun sai kertoa salintäydelle nuorelle yleisölle mitä on lähetystyö ja millaista on Omskissa. Liikuttavin hetki oli kuitenkin homman lopussa, kun melkein koko luokallinen ”tarkkistapauksia” ihan kädestäpitäen kävi pyytämässä anteeksi omia keskustelujaan ja kuiskailujaan puheeni aikana.

Tänään on ystävänpäivä, joten HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ sinulle, lukijani!

DIAKONIA-TOIMISTOLLA JA KOULUVIERAILULLA

Keskiviikkona menin innolla tuohon edellisessä viestissä mainittuun tapaamiseen. Kaikki taisivat olla paikalla tai ainakin pieni huone oli tupaten täynnä. Hommia ei tälläkään kertaa riittänyt kuin joillekin, mutta oli ihan mielenkiintoista olla ensikertalaisena paikalla. Itse asiassa mietin, että jossain vaiheessa, kun vähän tutustun näihin ukkoihin, niin vähän haastattelen heitä, josko sillä tavalla saisin uusia ajatuksia Omskin seurakunnan miestyöhön. Lähinnä kiinnostaa ovatko nämä miehet jumalanpalveluskansaa vai palvelevatko Herraansa vain käsin. Ja tietenkin miksi käyvät tai eivät käy jumalanpalveluksissa.
Torstaipäivä menikin sitten enemmän tai vähemmän HEKL:n (Helsingin Kansanlähetyksen) toimistolla. Olin siellä skannaamassa eläinaiheisia kuvia muistitikulle seuraavan päivän kouluvierailua varten. Tykkiä ei kuitenkaan ollut käytössä vaan näyttelin niitä vanhaan malliin kalvosulkeisina. Se ei tuntunut näitä alakoululaisia haittaavan. Ainakin naurua riitti aina uuden kuvan ilmestyttyä – toivottavasti osasin ilmaista itseäni niin yksinkertaisesti, että hekin ymmärsivät mistä on kysymys. Olisipa edes yksi heistä kiinnostunut kuullun perusteella lähetystyöstä!
P.S. Sähköpostissa oli jo pyyntö käymään uudelle koululle 🙂