Mikä sitten saa luodulla konseptit menemään sekaisin? Ensimmäisenä ja ilman sen kummenpia tieteellisiä tutkimuksia tulee mieleen, että ympäristö. Tällaisesta on myös näyttöä ihmispolojen keskuudessa. Ensimmäisenä tulee mieleen eläinten kasvattamat ihmislapset. Ajatuksena kieltämättä huikea, koska kysymyshän on aina vuosista, mutta pakkohan sellaiset tarinat on uskoa, koska tällaisia “metsittyneitä” ihmisiä on löytynyt. Miten tällainen sitten voi olla mahdollista? En voi muuta kuin tulla johtopäätökseen, että myös eläimet kykenevät ymmärtämään tai aistimaan, ehkä paremminkin, poikkeavuuden ja omaavat empaattisia kykyjä, kun eivät hylkää tai peräti syö nälkäänsä. Ajattelevatkohan ne tällöin ihmistä kehitysvammaisena, kun tämä ei pystykään samaan muut lajitoverit?

Asia tai ilmiö, poikkeavuus siis, on viime aikoina ollut ajankohtainen myös ihmisiin liityen. Kirkkoa myöten on alettu puolustaa tällaisia omaan sukupuoleen suuntautuneita ja niitä, jotka katsovatkin olevansa eri sukupuolta kuin mitä he ulkoisesti ovat. Maallisella puolella tiede on otettu tueksi ja avuksi ja tutkimuksiin perustuen on alettu väittää, että asia ja erilaisuus on geeneissä. Onko todellakin? Jos näin on, niin eikös sitten tuon kani-poloisenkin geeneistä pitäisi löytyä jotain peräti poikkeavaa, kun se luulee olevansa kana. Ehkä onkin kysymys evoluutiosta? ;?)

Itse odotan sitä päivää, jolloin toden teolla aletaan tutkimaan ympäristötekijöiden vaikutusta ja kun niiden todellisista vaikutuksista saadaan todellisia tuloksia. Nimittäin äkkiä arvaten voisi veikata, että geenit vaikuttavat vain siihen, mikä on olemassa fyysisesti lihassa, ei siihen mitä ihminen tekee tai miten hän käyttäytyy. Tekeminen on aina opittua, matkittua alusta loppuun. Sen sijaan vasenkätisyyttä tai ruskeasiläisyyttä ei voi matkia – ne periytyvät.

Sekaisin ovat myös kalenterit tai paremminkin ajanlaskut. Tai kaiken logiikan mukaan niiden ainakin pitäisi olla sekaisin. Ai miten niin? Olen tässä viime aikoina miettinyt, että miten on mahdollista, että meikäläisen gregoriaanisen ajanlaskun ja juutalaisen kalenterin pituuksien ero on toista päivää ja silti vuodenajat eivät mene sekaisin.

Asia tuli esille meidän käytyämme vankilassa ja siellä puhuttiin siitä kuinka ihmisessä on juutalaisuudessa on 613 lakia. Tuo luku jakautuu 248 käskyyn ja 365 kieltoon ja rabbinisteilla on oma käsityksensä asioista. Itse ajattelen niin, että tavallisen juutalaisen elämässä ainakin yksi tärkeä sykli on vuosi. Tämä ajatus pohjautuu siihen, että Toora eli viisi Mooseksen kirjaa on jaoteltu niin, että se kertään lukemaan läpi vuodessa. Saatan olla väärässä, mutta voipa jopa olla, että yksi vuosi kuvaa ihmisen eloa täällä maanpäällä. Oli miten oli, niin asia on kuitenkin mielenkiintoinen siinä mielessä, että juutalaisen kalenteri pituus on vain 364 päivää. Tämä tarkoittaa sitä, että Toora kyllä kahlataan läpi vuodessa, mutta kieltoja on niin paljon, että niiden läpikäymiseen ei riitäkään se yksi vuosi. Voisiko tähän sisältyä sellainen ajatuksen siemen, että kieltoja on annettu niin paljon, että ihminen ei niitä kykene täyttämään. Tämä puolestaan johtaa ajatukseen, että ihminen tarvitsee armoa selvitäkseen täällä maanpäällä.

Ja sitten siihen paradoksiin tai ehkä kuitenkin enemmän epäloogisuuteen. Miten on mahdollista, että kesä ja talvi aina vuodesta toiseen sattuvat oikeaan aikaan, vaikka vuodet ovat eri pituisia. Kymmenessä vuodessa eroa tulee jo toistakymmentä päivää, kun ainakin periaatteessa siinä ajassa pitäisi olla jo pari karkauspäävääkin mukana.  50 vuodessa on ero jo vissiin kasvanut jo noin kahteen kuukautta. Luulisi, että sillä olisi jo merkitystä, onko sadonkorjuun aika kaksi kuukautta aikaisemmin vai myöhemmin. Osaako kukaan selittää tätä hullunkurista tilannetta?

Sitten siihen varsinaiseen asiaan elikkä oppituntiin. Eräällä luennollamme esitettiin väite, jonka mukaan Jeesus valehteli. Väitteen tueksi mainittiin Jeesuksen osallistuminen Lehtimajajuhlaan (Joh. 7:8-10). Pakko myöntää, että äkkiseltään ja asioita sen kummemmin miettimättä, sellaiseenkin johtopäätökseen joku voi ehkä päätyä. Itselleni kuitenkin tuli heti mieleen esimerkki elävästä elämästä ja se kyllä ei tällaista väitettä tukenut.

Nimittäin valitettavan usein itselleni käy niin, että lupaan olla kotona johonkin tiettyyn aikaan, mutta sitten väliin tuleekin vielä jotain yllättävää ja odottamatonta ja minä myöhästyn. Kun sitten ehdin kotiin, niin aiheestakin saan kuulla kunniani, kun en ole soittanut ja ilmoittanut viivästyksestä. Voidaanko minua tällöin syyttää valehtelusta?

Tai vielä parempi esimerkki on kaksi leikkausjonossa olevaa sairaasta. Toisen lähtiessä sairaalaan toinen hyvästelee hänet, mutta sitten yllättäen he tapaavatkin sairaalassa. Voiko ensin mennyt syyttää toista valehtelusta? Tietenkin voi, mutta heidän yhdenaikaiseen sairaalassa oloon voi silti olla syynä jonkun toisen peruutuskin tai jokin muu syy ilman, että ensi kotiin jäänyt olisi valehdellut.

Myös Jeesuksen elämässä saattoi tapahtua jotian yllättävää, sillä Jeesushan rukoili paljon ellei peräti lakkaamatta. Voimme ajatella, että ehkä Hän kuitenkin sai kehoituksen mennä juhlille, vaikka olikin jo ehtinyt ilmoittaa opetuslapsille, että ei tule.

Mainitsin myös, että Raamattuun ei suinkaan ole kirjattu kaikkea vaan ainoastaan olennaisin kuten voimme lukea samaisen Johanneksen evankeliumin lopusta, sen viimeisestä jakeesta. Paitsi, että Raamattuun ei ole kirjattu kaikkia tapahtumia, niin varsinkaan Siihen ei ole kirjattu sellaisia asioita, jotka ovat yleistä tietoa. Tästä mainitsin esimerkkinä kadonneen lampaan tarinan. Siinä kerrotaan, kuinka paimen jätti 99 lammasta ja lähti etsimään sitä yhtä kadonnutta. Ne, jotka eivät ole eläneet tuossa kulttuurissa tai edes tutustuneet paimentamiseen, eivät voi tietää, että paimenia onkin itse asiassa kaksi. Toinen jäi lauman luo, kun toinen lähti etsimään sitä kadonnutta lammasta.

Samalla tavalla ei tuossa Johanneksen evankeliuminkaan kohdassa puhuta mitään valehtelusta, koska on itsestään selvää, että kun Jeesus lähetti opetuslapset pois luotaaan hän alkoi rukoilemaan.

Summa summarum: Raamattua tulkitessamme ja selittäessämme emme saa unohtaa, että koko Raamattu, mukaan lukien myös Vanha Testamentti, on kirjoitettu Pyhän Hengen inspiraation avulla – jos näin ei ole, niin Raamattu ei myökään voi olla pyhä kirja vaan sitä on pidettävä minä tahansa kirjana. Väitän myös, että Pyhän Hengen inspiraatio sisältää sen, että siihen ei ole rivien väliin kirjoitettu mitään panettelevaa tai negatiivista ihmisistä vaan kaikki on sanottu suoraan. Vai mitä luulette, onko Pyhä Henki vihjaileva ja juoruileva? Jos ei ole, niin ei sellaisia juttuja myöskaan Sen lehdiltä voi löytää. Näin ollen, joka tällaisia asioita väittää, peilaa vain itseään ja kertoo omasta itsestään ja luonteestaan. Kannattaa siis kaksi kertaa miettiä, mitä suustaan päästää.

Itse asiassa kyseisessä vankilassa käynti on jo pidemmän aikaa ollut mielessä, mutta aikapulasta johtuen asia on kuitenkin jäänyt. Nyt, jos ja kun koulumme (Viron kirkon teologinen instituutti) toiminta päättyy (asia selvinnee loppujen lopuksi ensi viikolla), niin minulla olisi taas kalenterissa aikaa jollekin uudelle, joka voisi olla esimerkiksi juuri vankilatyö.

Miksi sitten moista yleensäkään mietin? Ehdin Suomessa ennen varsinaiseksi lähetiksi “antautumista” käydä jonkin vuoden Helsingin kahdessa vankilassa vankilalähettinä – Jumalan tehtävän kutsumana sellaisena. Pidimme hartaushetkiä/raamattupiirejä ulkomaalaisille vangeille. Suurin osa heistä oli huumekuriireja, jotka olivat jääneet kiinni Suomessa eikä heillä näin ollen ollut ketään, joka olisi käynyt heitä katsomassa.

Kuinka voin väittää, että Jumala oli kutsunut minut siihen hommaan? Olin pidemmän aikaa halunnut perustaa pienryhmän, joka kokoontuisi silloisessa kodissani. Sitten muistaakseni yhtenä kauniina päivänä silloinen pastorimme kertoi saaneensa vankilasta yhteydenoton ja häntä oli pyydetty aloittamaan englanninkielinen raamattupiiri ko. vankilassa. Ja hetkihän siinä meni, kun kartoitetiin asiasta kiinnostuneita. Sitten yhtenä sunnuntaiaamuna kirkonpenkissä istuessani ja odottaessani jumiksen alkamista rukouksessa ilmoitin Taivaan Isällä, että haluan aloittaa piirini ja minusta paras ilta siihen olisi torstai. Isä oli asiasta erimieltä ja ilmoitti heti, että se päivä on varattu vankilalähetykselle. Ei auttanut kuin tyytyä “kohtaloon”, vaikka taisin kyllä siinä kapinoimiseen taipuvaisena ilmaista eriävän mielipiteen asiaan eli sanoa, että katsotaan. Jäin kuitenkin kakkoseksi, sillä jo samana iltana ystäväni, joka alussa myös oli mukana siinä toiminnassa, soitti minulle ja tiedotti pastorilta saamansa päätöksen: ensi torstaina mennään sitten vankilaan.

Ja mikä olikaan sen eilisen käynnin anti? Juttelin vanhemman pastorin kanssa asiasta ja hän oli asialle myönteinen. Mitään ei kuitenkaan vielä päätetty. Asia on siis edelleenkin rukousaihe, että Isän hyvä tahto saisi tapahtua. Tätäkin suurempi asia oli minusta kuitenkin ajatus, joka minulle käynnin johdosta tuli mieleen. Viron vankiloissa tai ainakin tuossa Tarton vankilassa tehdään Viron tulevaisuutta. Miksi näin väitän? Siellä on paljon esirukoilijoita ja juuri esirukoilijathan ovat ratkaisevassa asemassa omine rukouksineen. Kyllä oli ihmeellistä nähdä sellainen iso joukko miehiä, jotka Jumala oli totaalisesti muuttaanut. Antakoon Taivaan Isä heille voimaa ja halua pysyä uudella tiellä erityisesti niille, jotka heistä kerran pääsevät taas elämään muurien ulkopuolella.

Suomalaisia koskevan geenitutkimuksen yksi “polttavimpia” kysymyksiä tänä päivänä on, että miten on mahdollista, että Suomen miehet ovat tulleet idästä ja naiset etelästä. Itse naivina ihmisenä ajattelen, että asia on päivän selvä ja selitys looginen. Suomeen tullut väki on matkalla aina omilla tahoillaan assimiloitunut paikallisen väestön kanssa ja täten ovat tahoillaan isä- ja äitilinjat pysyneet puhtaina. Hyvä on myös muistaa, että kaiken tämän arkkitehti ja pääinsinööri on kaikkivaltias Jumalamme ja täällä Suomessa Hän sitten palaset jälleen kokoon ja yllätys, yllätys sukupolvi sukupolvelta täällä on enemmän “ei-suomalaisen” näköisiä ihmisiä. Vai miten muuten asia olisi mahdollista? Matkaa on aina tehty hissukseen ja korkeintaan pieninä ryhminä ja samalla “merkitty reviiriä” ja jätetty “jalanjälkiä”.

Missä sitten on meidän suomalaisina pitämiemme miestemme alku? Suomalaisten, kuten muidenkin suomalais-ugrilaisiksi kutsuttujen kansojen miesten, haploryhmäksi on nimetty N3. Sen on arvioitu syntyneen mutaation tuloksena n. 600 vuotta e.Kr. ja geenikartoille siirrettynä puhutaan maantieteellisesti Assyyriasta. Kun alamme selvittelemään, että mitä tapahtui tuohonaikaan Assyyriassa, niin huomaamme, että kappas vaan niihin aikoihin israelilaiset pääsivät pois pakkosiirtolaisuudesta. Raamatun mukaan osa väestä lähti silloin pohjoiseen ja taidetaanpa siellä sanoa, että siitä porukasta osa kansaa sekoittui ympäröivän kansan kanssa. Ukkelit alkoivat siis ottelemaan ainakin välillä myös vieraiden kansallisuuksien tyttöjä vaimoikseen ja niinpä äitilinjan osalta “geenipolitiikka” meni sekaisin. Isälinja sen sijaan säilyi puhtaana. Raamatun mukaan etäisyys Assyyrian ja uusien asuinsijojen välillä oli jalkapatikalla mitattuna puolitoista vuotta, mutta kuten tiedetään, niin juoksujalkaa taivalta ei taitettu. Kuten geenikartat osiittavat, niin matkaan kului melkoinen määrä sukupolvia elikkä ei sitä matkaa karavaanina taitettu.

Alussa kerroin, että suomalais-ugrilaiset kansat ovat Abrahamin, Iisakin ja Jakobin sukua. Miten sitten on mahdollista, että eri suomalais-ugrilaisissa kansoissa tuohon N3 haploryhmään kuuluu niin erikokoinen määrä miehiä. Siihen on tietenkin vaikuttanut se, että kumman sukupuolen lapsilla perheitä on siunattu. Mitä enemmän kansan miehistä on N3 haploja, sitä enemmän on syntynyt poikalapsia. Suomalaisilla muistaakseni sen on arvioitu olevan jossain 60 % yläpuolella ja vastaavasti unkarilaisilla prosentti on poikkeuksellisen matala. Myös esim. jakuuteilla prosentti on korkea, mutta virolaisilla taasen prosentti on yllättävän pieni vaikka ollaan tässä rinta rinnan. Heidän prosenttiosuutensa on jossain 40 %:n tienoilla muistaakseni. Muuten myös osa turkkilais- ja burjaattimiehistä on tuota N3 haploryhmää.

Vastaavasti naiset ovat kulkeneet omaa reittiään ja sillä reitillä tytöt ovat sukupolvittain vaihtaneet talosta taloon. Näin on äitilinja pysynyt puhtaana isien ollessa ilmeisestikin pääsääntöisesti paikallisia. Vai miten muuten voisi selittää Suomessa esiintyvien haploryhmien kirjoa ja prosentuaalisia osuuksia.

Nyt varmaan jo haluaisit kuulla jotain vähän konkrettisempia todisteita alkuväitteeni tueksi. Otetaanpa ensin vaikka tuo terveyspuoli. Kansallisia sairauksia tutkittaessa on huomattu, että Suomen ulkopuolella esiintyvinä niitä löytyy juuri juutalaisten keskuudesta eikä ilmeisesti muiden kansojen parissa. Tarkemmin en muista niiden sairauksien nimiä, mutta jälleen googlaamalla sinun on mahdollista löytää ne. Sairauksista minulle jäi mieleen, että oli yksi sairaus, jota esiintyi vain samarialaisten keskuudessa ja toinen sairaus, jota oli vain Persian juutalaisilla. Muitakin oli ja vastaavasti israelilaisille tyypillisiä sairauksia löytyi Israelin ulkopuolella vain Suomesta. Mielenkiintoista oli myös se, että ruotsalaisilla ja suomalaisilla ei ollut omia yhteisiä kansallissairauksia, vaikka niin kauan rinta rinnan olemmekin eläneet ja poikki rajan naineet. Samalla tavalla on tilanne myös suomalaisten ja virolaisten välillä. Itse asiassa Virossa löytyvät eurooppalaiset “kansallissairaudet”, mutta Suomeen ne siis eivät ole rantautuneet.

Myös eläinpuolella on tehty yllättäviä löytöjä. Nimittäin Assyyriasta ei lähdetty tyhjin käsin, kun sinne ei oltu tultukaan kädet taskussa. Suomessa jo melkein sukupuuttoon kuollut kyyttölehmä eli ns. itä-Suomen karja on kovin samanlainen kuin mitä Israelista voi tänäkin päivänä löytää. Se tulee toimeen kuivissa olosuhteissa, mutta vastaavasti on maidontuotannoltaan vähäisempi. Niinpä suomalaiset farmarit hylkäsivät kyyttönsä ja ottivat tilalle uudet rodut, että maitoa saataisiin enemmän. Sitä saa mitä tilaa.

Toinen Israelista mukana kulkenut eläin oli lammas. Muistaakseni Kainuun harmaalammas (tai jotain sinnepäin) on ilmeisesti käytännössä sama kuin mitä voi löytää tänä päivänä Israelista.

Vielä kolmaskin eläin seurasi mukana elikkä koira. Suomalaisten koiratietäjien mukaan Karjalan karhukoira on kotoisin Uralilta komilaisilta ja yli 1.000 vuotta vanha, mutta kun vertaa karhukoiran kuvaa Kaanaan koiran kuvaan, niin saattaapa yllättyä. Väritys on tietenkin erilainen, mutta habitus samanlainen. Ei olisi ihme, että karhukoira polveutuisi juuri Kaanaan koirasta.

Myös kielellisiä yhtäläisyyksiä on lyödetty. Ehkä olen väärässä, mutta minusta tuntuu melkein 10 kielen oppimisen aloittaneena, että nuo jutut tuppaa olemaan vähän makuasioita ja niinpä en niitä pahemmin aio kommentoida. No, mm. sellainen yhtäläisyys on kyllä löydetty, että Raamatun mukaan efraimilainen ei osaa ääntää suhuäännettä ja niinpä monet heistä pääsivät hengestään, kun sillä tavalla varmistettiin oliko joku efraimilainen vai ei. Suomalaisilla väitetään myös olevan vaikeuksia suhuäänteen kanssa.

Myös itkuvirret on aika mielenkiintoinen juttu. Käsittääkseni muissa kansoissa tällaista perinnettä ei ole, mutta suomalais-ugrilaisilla kansoilla tällainen tapa on säilynyt näihin päiviin ja Raamatussakin naisia määrätään säilyttämään ko. perinne.

No niin. Minä en jauha asiaa pidempään. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä asiasta. Se, mikä kuitenkin on tärkeää ja mitä ei saa jättää tekemättä, on tunnustaa syntinsä ja tehdä parannus. Taivaaseen menevät vain armahdetut syntiset!

Että tällaisia yllättäviä yhtäläisyyksiä löytyy!

Nimittäin äskettäin 9.10.2011 jumalanpalvelusta pitäessäni (Tarton Paavalissa siis) kirkkorukouksen aikana seurakunnan vastaessa lähinnä huusin Jumalan puoleen, että mikä ihmeen järki on pitää näitä venäjänkielisiä jumalanpalveluksia. Kirkossa oli sillä kertaa paikalla minun lisäkseni vain kanttori, seurakunnan toinen sihteeri ja Lilli, mutta ei yhtään venäjänkielistä sanankuulijaa. Heti, samaan hengenvetoon sydämelleni vastattiin, että siinä vaiheessa, kun venäläiset tulevat (ja miehittävät Viron), niin täällä ei enää pidetä vironkielisiä jumalanpalveluksia.

Vastaus oli paitsi todella pysäyttävä niin samalla erittäin rauhoittava – olemme siis todellakin Tartossa Jumalan kutsusta. Aina välillä näköjään epäusko saa yliotteen, mutta silloin, kun hätä on suurin, niin Hän myöskin aina vastaa. Itse asiassa jollain Viroon suuntautuneella seurakuntamatkalla (ennen Lilliin tutustumista siis) muistan rukouksessa luvanneeni Taivaan Isälle tarvittaessa palvella Häntä tässä maassa aivan kuten olen ilmoittanut olevani valmis menemään Siperiaan, jos Hän minut sinne haluaa lähettää. Ja Hänhän lähetti kuten monet tietävät. Vieläköhän sekin rukouksessa Jumalalle annettu lupaus halusta palvella kolmiyhteistä Jumalaamme Israelissa kerran saa toteutua ;?)

No, jokainen voi tietenkin ajatella näistä asioista mitä haluaa, mutta jos saamani vastaus oli Taivaalliselta Isältämme, niin yllä mainittu tulee tapahtumaan, muuten ei.

Asiaan. Helppo olisi tietenkin todeta, että johan vihollinen intoutuu, kun evankeliumia aletaan julistamaan. Toinen vaihtoehto, erityisesti näillä ihanilla helteillä, on kiittää ja ylistää Herraa siitä, että on olemassa lisäksi kaksi pikkuautoa, joissa molemmissa on ilmastointi, mitä bussissa ei ole. Hyvä syy siis kulkea kahdella autolla

Hyvin on itse aktio lähtenyt pyörimään ainakin näin autokuskin näkökulmasta. Perjantaina olimme provinssissa käymässä ja aktiolaiset pitivät nuortenillan. Paikanpäällä selvisi, että lapset kyllä päästetään pyhäkouluihin, mutta nuoret halutaan pitää kotona (tilan) hommissa. Lyhyen alun jälkeen tapahtuikin sitten “lähetin ryöstö” – nuoret jäivät keskenään omiin oloihinsa ja minut kaapattiin raamattutunnille, Vallo Ehasalun vetämälle. Ja kyllä oli virkistävää päästä keskustelemaan muutaman fiksun, sivistyneen ja paljon lukeneen ihmisen seuraan keskelle ei mitään. Juuri tällaista olenkin kaivannut viime aikoina, kun lähettikolleegamme Seppälät ovat olleet pakotetulla “Suomi-lomalla”. Hienoa oli myös, että näillä ihmisillä oli ja on Raamattu edelleen auktoriteetti, vaikka siis ovatkin oppineita, fiksuja ihmisiä. Se on se lapsen kaltaiseksi tuleminen!

Vartin yli yhdeksän tuli sitten “pakokauhu” ja piti päästä takaisin koululle nuorten luo. Kun olimme perillä, oli nuorten joukko varmaankin lähes tuplaantunut ja he olivat kerääntyneenä rinkiin loppu- ja iltarukoukseen. Heidän iltansa oli sujunut ilmeisesti ihan hyvin ja ollut erityisen rakentava ja toivottavasti tulevaisuudessakin saavat tilaisuuden paitsi kokoontua niin myös päättää iltansa iltarukoukseen.

Uusi yllättävä käänne mahdollistui, kun erään ruotsalaisen tilausbussifirman omistajan tytär oli jo pidenpään haaveillut voivansa tehdä jonkinlaista avustustyötä – turistibussinratin takana pitkällä matkalla on aikaa miettiä syntyjä syviä. Sitten eräs hänen ystävättärensä, virolainen nuori nainen, jonka äiti on seurakuntamme jäsen, oli maininnut tällaisesta mahdollisuudesta ja niinpä tilaisuudesta päätettiin ottaa heti vaarin.

Bussikuski  laittoi ilmoituksen paikallislehteen, että oltiin keräämässä Viroon avustuskuomaa ja heti oli koko seutukunta hommassa mukana. Itse asiassa ei mennyt kauaa, kun laitettiin vielä toinenkin ilmoitus ja tällä kertaa kiitettiin saaduista vaatteista, leluista jne ja ilmoitettiin, että tavaraa on nyt riittävästi.

Kysymyksessä  ei siis ollut mikään seurakunnan organisoima keräys vaan asialla olivat “ihan tavalliset” ihmiset. Se on meille kristityille tärkeä muistutus siitä, että Jumala ei käytä vain kristittyjä vaan niitä, jotka haluavat palvella, jotka antavat itsensä alttiiksi ja jotka ovat valmiita panemaan itsensä likoon jonkin asian eteen.

Bussissa kulki mukana kahdeksan henkilön seurue, joista puolet olivat naisia mukaanlukien kuljettaja. Hän kertoi, että bussia oli lastattu kolme päivää ja totisesti, kyllä sieltä uumenista kaivettiinkin paljon tavaraa. En tullut katsoneeksi kelloa, mutta ei se purkaminenkaan ihan hetkessä käynyt. Meitä oli yhteensä puolentoista kymmenen  ”vapaaehtoisen” joukkio tehokkaaksi ketjuksi muodostuneena. Paavalin jälkeen bussi menee käymään huomenna vielä lasten- ja vanhainkodeissa.

Vaikka nykyään tietyin edellytyksin jo pääseekin aika mukavasti äänestämään toisen valtion vaaleissa , niin ainakin eduskuntavaalit on vielä ko. maan kansalaisuutta edellyttävät vaalit. Tavallisesti on myös niin, että henkilö saa äänestää kerrallaan vain yhdessä maassa, mutta kyllä Lilli on saanut välillä tuplakutsut europarlamentin uurnille.

Muutamalla sanalla kommentoin vielä näitä täkäläisiä vaaleja, joita sain siis seurata vain sivusta. Useimmat teistä, joita asia enemmän kiinnostaa, olettekin jo selvillä vaalin lopputuloksesta. Reformipuolue elikkä vapaamieliset porvarit saivat eniten paikkoja riigikoguun elikkä eduskuntaan. Toiseksi eniten edustajia sai keskustapuolue, mutta se kyllä menetti paikkoja aika lailla. Suomen kokoomusta vastaava kahdesta puolueesta muodostettu uusi puolue kasvatti sekin paikkalukuaan ja neljäntenä, pienimpänä puolueena, mukaan pääsi sosialidemokraatit. He onnistuivat lisäämään paikkalukuaan peräti yhdeksällä.

Mikä sitten on lopputulos? Kansa osoitti äänestyskäyttäytymisellään, että se haluaa samojen “voimien” jatkavan maan johdossa. Valittu suunta ja tehdyt päätökset ovat sen mielestä olleet oikeita. Nämä vaalit olivat myös voitto perinteiselle oikeisto-vasemmisto -akselille. Populistien poliitikointi ei ole miellyttänyt Viron kansaa. Sen sijaan mielenkiintoista oli, että valtakunnan  kruunaamaton pääpopulisti, Edgar Savisaar henkilökohtaisesti sai valtavan äänivyöryn, vaikka siis puolue menettikin asemiaan aika lailla. Kokonaismääränä oikeisto-vasemmisto sai 18 uutta kansanedustajaa 101-jäseniseen parlamenttiin. Ainakin minusta se on hurja nousu, noin kolmannes lisää.

Ja harjoittelu totetutettiin käymällä Suomessa. Ajatus Suomen reissusta kehittyi, kun viime aikoina moneen kertaan Mimmu on kysellyt, että milloinka mennään mummin ja ukin luo. Oli aika täyttää toive. Valitettavasti kuitenkin lähtöä edeltävänä iltana Mimmu sairastui. Ensin nousi kuume ja myöhemmin tuli vielä korvakin kipeäksi. Matkaan lähdin siis Hannan kanssa kahdestaan.

Viime aikoina on ollut vähän pakkasia, joten jännitti, että mitenkäs auton kanssa käy. Lähteekö käyntiin vai ei? Bussi on jo viikkokaupalla seisonut takapilla, kun pituutensa ja takavetoisuutensa takia sillä ei ole oikein ees päässyt pihasta ulos. Viime talvena asennutin lohkolämmittimen ja käynnistysongelmat silloin loppuivat kuin seinään.  Täällä uudessa paikassa takapihalla ei ole pistoketta ja etupihanpistokekin on edelleen siellä jossain syvällä “hankikantojen” alla hautautuneena portin pielessä eikä sinne pääse käsiksi vielä piiiiitkäääään aikaan.

No, sen verran lämpötila oli noussut eikä yölläkään laskenut, että auto lähti normaalin hehkutuksen jälkeen laakista käymään ilman mitään temppuja. Sain myös taiteltua auton pihasta pois suht’ helposti, joten suuntasimme baanalle. Hanna nukkui ja minä ajoin ja nautin ja välillä hörpin kahvia. Takana oli hyvin valvottu yö ja kello oli viiden pintaan. Vaan tunti siinä meni ennen kuin oli tarvetta koskea lämppäriin ja vääntää sitä pienemmälle. Tosin eipä mulla ollut takkia päällä vaan pelkkä fleece.

Matka Tallinnaan taittui rattoisasti ja liikennettä oli tavallista vähemmän. Harmi, että ei tullut pidettyä kirjaa, mutta kovin montaa autoa en edes ohitellut. Jonoista nyt ei ollut tietoakaan. Sikupillissä täytimme tankin ja siirryimme odottamaan Viikkariin nousua. Laiva lähti muutaman minuutin etuajassa, mutta Helsinkiin saavuttiin vähän myöhässä. Päälle piti vielä autossa istua ja odottaa niin, että melkein puoli tuntia oltiin jo aikataulussa myöhässä, kun näimme jälleen päivänvalon. Sitten oli vielä rasittava Katajanokan sumppu, mutta Martsarissa odotti herkullinen mummin lihasoppa. Mentiin kaikki neljä päikkäreille. Minä taisin herätä ekana reilun tunnin nukuttuani. Ihanaa luksusta! Niin ja kauneusunien päälle nautittiin tietenkin kuppi kylmää kahvia

Kiireisestä aikataulusta johtuen käytiin heti ekana päivänä parissa kaupassa ja kaikenlaista siinä riitti, kun iltapalalle ehdittiin vasta vähän ennen kymmentä. Hyvin tuli sen päälle uni.

Keskiviikkona hoitelin lisää asioita ja kävin kaupoilla – samaten torstaina. Välillä oli mukana Hanna, välillä ukki ja olipa mummikin välillä pelkääjänpaikalla. Vaihteeksi oli mukava “käskeä” vanhenpieni pikkuautoa, vaikka siellä Suomessa olisikin pärjännyt hyvin isolla bussillakin. Lumet oli niin hienosti kerätty pois. No, Vantaalla kyllä vähän Helsinkiä laiskemmin.

Perjantaina olikin sitten Suomi-loma ohi ja aika hypätä taas laivaan. Tällä kertaa olimme päättäneet syödä laivalla, mutta jälkikäteen vähän kadutti. Kahdesta suhteellisen pienestä annoksesta (grammaruokaa) ruokajuomineen joutui pulittamaan melkein 30 euroa. HUH!